Kymmenet tuhannet ihmiset ovat lähteneet ympäri Ranskaa ottamaan haltuun katuja ja toreja kyllästyneenä eriarvoisuuteen, työttömyyteen ja työreformeihin sekä entistä enemmän raivostuneena taloudelliselle ja poliittiselle eliitille.
Kuluneen kuukauden aikana Ranskaa ovat ravisuttaneet massaprotestit, valtaukset ja lakot. Uusi sukupolvi on kaduilla ilmaistaakseen raivonsa työreformeita ja kasvavaa eriarvoisuutta kohtaan. Yli miljoona ihmistä ympäri maata on lähtenyt liikkeelle sanoakseen on vaut mieux que ça (”olemme tätä arvokkaampia”).
Loi de Travail tai työlaki on yksi lukuisista sosialistihallituksen ajamista uusliberaaleista ja turvallisuuspoliittisista uudistuksista, jotka tyrmistyttävät jatkuvasti ihmisiä. Uusi laki uhkaa 35-tuntista työviikkoa sekä tekee yrityksille helpommaksi irtisanoa työntekijöitä ja vähentää lomautetuille työläisille maksettavia maksuja.
Ensimmäisen kipinän sytytti mielenosoitusta järjestäneiden nuorten aktivistien ryhmä, joka aloitti L’appel du 9 Marsin, perusti kollektiivin ja loi tuhansia osallistujia keränneen Facebook-tapahtuman. Työlain vastainen adressi keräsi 1 000 000 allekirjoitusta ja ryhmä tubettajia loi myös viraaliksi nousseen videon nimellä #OnVautMieuxQueCa. Aluksi mobilisaatiokutsuun vastasivat paikalliset ammattiyhdistykset, ja lopulta jotkut isommista maanlaajuisista liitoista liittyivät heihin.
Yli puoli miljoonaa ihmistä lähti kaduille Ranskassa 9. maaliskuuta osoittamaan joukkovoimaa. Iskulauseet raikuivat: ”Nuoria sattuu, vanhukset kärsivät, me emme halua tällaista yhteiskuntaa” ja ”Nuoret ovat kaduilla, lakinne on mennyttä”.
Hallitus jätettiin hädissään ilmoittamaan muutoksista vihattuun työreformiin, jota vastustaa mielipidemittausten mukaan 70% väestöstä. Monille kommentaattoreille tuli mieleen vuosi 2006, jolloin Contrat première embauchen (CPE) vastaiset protestit loppuivat vasta opiskelijoiden pysäytettyä koko maan.
Työttömyys on Ranskassa tällä hetkellä 10 prosentin tasolla, ja liikkeen nopea kasvu liittyy suurimmassa osassa Eurooppaa vaikuttavaan taloudelliseen ja poliittiseen kriisiin. Liike ei ole vastaus ainoastaan uuteen työlakiin, vaan myös tunteeseen, että jokin on mennyt täysin pieleen poliittisessa järjestelmässä. Luottamusvirkoihin äänestetyt eivät vaikuta edustavan ihmisiä, joita he palvelevat, ja sosiaali- ja talouspolitiikkaa määrittää puhtaasti markkinavaatimukset.
Maaliskuun 31. päivä 1,2 miljoonaa ihmistä lähti kaduille massiivisen yleislakon aikana. Kaikki isot ammattiliitot eivät liittyneet lakkoon, mutta instituutiot kouluista Eiffel-torniin oli suljettu. Mielenosoittajien määrätietoisuus näkyi Pariisissa kymmenien tuhansien ihmisten marssiessa tuntikausia vesisateessa.
Kun Ranskassa protestoidaan, yleensä suurin osa ihmisistä lähtee kaduille, osoittaa mieltään ja palaa sitten koteihinsa. Muistan saaneeni mielenosoituksen jälkeen 31. maaliskuuta litimärän lentolehtisen, jossa pyydettiin tulemaan Place de la Republiquelle ja osallistumaan #NuitDebout’iin (”Yö jaloillaan”). Mietin, että näillä ihmisillä on heikot mahdollisuudet aloittaa ranskalainen versio Occupysta näin kamalassa säässä. Nyt tuhannet ihmiset ovat kuitenkin vallanneet jo päivien ajaksi Pariisin päätorin, organisoineet keskusteluja ja yleiskokouksia sekä järjestäneet työpajoja, elokuvanäytöksiä ja konsertteja, joihin on tullut tuhansia ihmisiä.
Valtaukset eivät ole vielä aivan yhtä suuria kuin indignadosin vastaavat Espanjassa vuonna 2011, mutta ammattiliittoihin on vahvempi yhteys ja erilaisia aktioita tehdään ympäri maata. Kaksi liikettä ei koskaan voi olla tismalleen samanlaisia. Ilmassa on kuitenkin samankaltaista taikaa ja kokemus siitä, että kaikki on mahdollista – keskiyön mielenosoituksista loputtomiin kokoontumisiin ja torvisoittokuntien improvisoimiin konsertteihin.
Yksi liikkeen pääiskulauseista on hyvin symbolinen sanaleikki, joka muuttaa ilmauksen grève général (”yleislakko”) muotoon rêve général (”yleisunelma”). Liike on keksinyt uuden kalenterin, jossa jokainen uusi päivä jatkaa maaliskuuta. Tämä johtaa sellaisiin hashtageihin kuin #mars33, #mars34 ja #mars35.
#NuitDebout-valtaukset ovat järjestäytyneet melko samalla tavalla kuin 15M-liike Espanjassa. Siihen kuuluvat osallistavan päätöksenteon mahdollistavat rakenteet ja usko siihen, että ihmisillä pitäisi olla paljon enemmän sanavaltaa demokraattisissa prosesseissa. Kyse on järjestäytyneestä kaaoksesta, johon kuuluu ilmainen ruoka, ammattimainen äänentoisto, nettisivut, livestreemausta ja lääkintäteltta, ilman että kukaan johtaa tätä kaikkea.
Occupy Wall Streetista Gezi-puistoon, #NuitDebout on osa jatkuvaa mobilisaatioiden aaltoa, joka pyrkii haastamaan ”1 prosentin” komennon ottamalla julkisen tilan haltuunsa ja luomalla välähdyksen paremmasta maailmasta. Panamapapereiden vuoto vahvistaa näiden liikkeiden kritiikin näyttämällä selkeästi miten poliittinen ja taloudellinen eliitti rikastuttaa itseään yhteisen hyvän kustannuksella ja maksamatta omaa osaansa veroista.
Torivaltausliikkeen mallin kauneus on siinä, että se mahdollistaa ihmisten poliittisen osallistumisen ja itsensä ilmaisemisen lukemattomilla eri tavoilla. Tämän havaitsin Place de la Républiquella eilen illalla Pariisissa, kun ystävistä koostuva ryhmä rakensi paikalle puutalon vajaassa tunnissa, kongolaiset siirtolaiset lauloivat Ranskan kolonialismista kertovia vallankumouslauluja ja myöhään illalla järjestettiin keskustelu taloudesta ja työvoimapolitiikasta.
Kirjoittaessani tätä lukiolaiset ympäri maata blokkaavat kouluja ja suunnittelevat jälleen uutta yleislakkoa. On vaikea ennustaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta uusi ja voimakas liike jatkaa parhaillaan kasvua Ranskassa ja uusia valtauksia syntyy joka päivä.
Sam Cossar-Gilbert
Sam Cossar-Gilbert on Pariisissa toimiva ympäristöaktivisti. Kirjoitus on käännetty englanninkielisestä artikkelista #NuitDebout: a movement is growing in France’s squares, joka on julkaistu alun perin Roar-verkkolehden nettisivuilla 6. huhtikuuta 2016.
Katso myös:
Ranskan protestiliike aloitti uuden ajanlaskun – kirjaimellisesti
Toimitus 