10. maaliskuuta 2017. Kuva Beyond Europe.
Toimitus-kollektiivi suomensi berliiniläisen Theorie.Organisation.Praxis -ryhmän logistiikan ja kapitalismin suhdetta käsittelevän kirjoituksen, joka on kirjoitettu osana kansainvälistä G20-huippukokouksen vastaista mobilisaatiota. TOP Berlin on osa antikapitalistista Beyond Europe -yhteenliittymää, jonka sivuilla englanninkielinen käännös suomeksi käännetystä kirjoituksesta Capital’s Art of War ilmestyi 10. maaliskuuta 2017.
G20-huippukokous järjestetään muutaman viikon päästä 7.-8. heinäkuuta, jolloin kymmenet tuhannet mielenosoittajat kokoontuvat protestoimaan G20-maiden autoritääristä johtoa vastaan. Päämielenosoitukseen odotetaan jopa yli 100 000 osallistujaa, jonka lisäksi huippukokouksen aikana Hampurissa tullaan näkemään erilaisia autonomisten ryhmien protesteja Sataman blokkaamisesta kaupunkilakkoon.
Pohjoismaiden alueella toimiva antikapitalistinen yhteenliittymä Autonomous Revolutionary Nordic Alliance (ARNA) järjestää koordinoidusti bussikuljetuksia Hampuriin, jotka lähtevät eri kaupungeista Pohjoismaissa (esimerkiksi Helsingistä, Tukholmasta ja Kööpenhaminasta). Helsingin bussikuljetus on täynnä, mutta bussikuljetuksista kiinnostuneiden kannattaa olla yhteydessä esimerkiksi Tukholman kuljetukseen. Pohjoismaisen toimintakutsun G20-huippukokouksen vastaiseen protestiin Hampurissa löydät suomeksi ja muilla kielillä osoitteesta Infoarna.org.
Pääoman sodankäynnin taito ei rajoitu ainoastaan G20-huippukokoukseen, joten kirjoituksessa esitetyt ajatukset on tarkoitettu huippukokousprotestia pidemmälle meneväksi strategiseksi avaukseksi. Samankaltaisia pohdintoja vallan kytkeytymisestä fyysiseen infrastruktuuriin on viime vuosina esittänyt monet eri tasot, kuten ranskalainen Näkymätön komitea. Vastalogistiikasta käytävänä keskustelun kautta TOP Berlin pohtii pääoman instrastruktuurin sabotaasin lisäksi mahdollisuuksia luoda ylinkansallista solidaarisuuden infrstruktuuria.
Pääoman sodankäynnin taito
Berliiniläinen antikapitalistinen ryhmä Theorie.Organisation.Praxis pyrkii vastaamaan kysymykseen: Minkä takia radikaalivasemmiston pitäisi olla kiinnostuneita logistiikasta?
G20-huippukokous on haaste radikaalivasemmistolle. Me – kuten monet muutkin – olemme kysyneet onko kannattavaa osallistua tämänkaltaisten huippukokousten vastaisten protestien mobilisointiin. Globalisaation vastaisella ja vaihtoehtoista globalisaatiota ajaneella liikkeellä oli oma aikansa. Tämän hetkinen talouden ja politiikan kriisi on valitettavasti samanaikaisesti radikaalivasemmiston ja sen politiikan muotojen kriisi. Tilanne ei ole itseasiassa parantanut lainkaan. Asia on aivan päinvastoin. Uusliberalismi on selvinnyt ja jatkanut olemassaoloaan samalla kun maailmanlaajuinen siirtymä oikealle tapahtuu kaduilla ja parlamenteissa: kaikki tämä muovaa huippukokouksen luonnetta. Trumpin, Erdoğanin ja Putinin kaltaiset despootit lyöttäytyvät yhteen tunnettujen uusliberalismin ylläpitäjien kanssa. Päätös järjestää kokous jonkin kaukaisen paikan sijaan kaupungin keskustassa osoittaa, että hallitsijat kokevat olonsa mukavaksi vallassa. Haastaaksemme tämän autoritäärisen uusliberalismin ja nationalistisen käänteen huonojen vaihtoehtojen välillä käydyn yhteenoton spektaakkelin, joka loppujen lopuksi päätyy tavalliseen tapaan molempien puolien väliseen sovintoon – on ratkaisevaa paeta tätä väärää vastakkainasettelua. G20-huippukokous on tilaisuus ohjata radikaalivasemmiston huomio pääoman logistiikkaan. Tässä artikkelissa hahmottelemme, miksi tämä ei ole niinkään eriskummallinen ajatus vaan pyrkimys mennä tämän hetkisen tilanteen ytimeen.
Tämä artikkeli julkaistiin alunperin saksaksi Lower Class Magazine -lehdessä.
Saksassa toimivan antinationalistisen ums Ganze! -verkoston neljännen, reproduce(future)-nimisen konferenssin aikana viime marraskuussa Hampurissa kysyimme mikä on teknisen ja yhteiskunnallisen vallankumouksen suhde toisiinsa. Saksalainen toimittaja Tomasz Konicz ja italialainen sosiologi Sandro Mezzadra keskustelivat kanssamme logistiikan merkityksestä globaalille kapitalismille ja myös sen mahdollisuuksista kommunistiselle yhteiskunnalle. Huolimatta keskeisestä roolistaan globaalissa kapitalismissa, logistiikka on ollut hyvin pienessä roolissa vasemmiston analyysissä Saksassa. Silti aktivistit Italiassa aloittivat jo niinkin varhain kuin 1970-luvulla keräämään arvokkaita kokemuksia konttikuljetusten levitessä Genovan kaltaisissa satamakaupungeissa.
Mutta logistiikka ei ole viime vuosisadan tuote. Sotaretkellä olleiden armeijoiden varusteiden täydentämisestä alkunsa saanut logistiikka viittaa nykyään tietoon, tekniikoihin ja yrityksiin, joiden toimialueeseen kuuluvat hyödykkeiden toimitus ja enenevissä määrin myös tuotantovälineet. Kapitalismin alusta, eli sen uusintamiselle keskeisten hyödykkeiden tuottamisesta ja myynnistä, alkaen ongelmana on ollut miten jakelu voidaan järjestää nopealla, tehokkaalla ja voittoa tuottavalla tavalla. Ensimmäiset isot eurooppalaiset kauppayhtiöt, niin kutsuttu kauppiaspääoma, kehittivät jo logistiikan varhaisia muotoja. Samaan aikaan tämä varhainen logistiikka laajensi ihmisten ja hyödykkeiden liikennettä globaaliin verkkoon. Tämä prosessi mahdollisti myöhemmin ”globalisaatioksi” kutsutun ilmiön.
Logistiikka ei kuulu sen enempää tuotannon, kierron tai pääoman jakelun piiriin, vaan on niiden yhteen liitäntä. Lisäksi se liittää yhteen pääoman tilallisen ja ajallisen ulottuvuuden. Viimeiseksi, se liittää yhteen pääoman taloudelliset, poliittiset, sotilaalliset ja alueelliset voimat. Logistiikkaa mittaa taistelukentän ja tarjoaa internetin materiaalisena vastineena sen sisäisen kommunikaation ja informaation prosessoinnin. Jos meidän on ajateltava kapitalistista tuotantotapaa sen perinpohjaisesta uusintamisesta käsin (materiaalisesti, biopoliittisesti, ideologisesti, yhteiskunnallisesti, jne.), logistiikka on tämän uusintamisen infrastruktuuria. Miksi radikaalivasemmiston pitäisi olla kiinnostunut tästä? On olemassa, ainakin teoreettisesti, yksinkertainen kaksiosainen vastaus tähän kysymykseen: toisaalta, logistiikan infrastruktuuri itsessän luo heikkoja kohtia kapitalistiseen tuotantotapaan, joita antagonistiset voimat voivat hyödyntää vastarinnassaan. Toisaalta taas tämä voisi luoda perustan tai ainakin aloituspisteen paikallisen rajoitusten ylittämiselle ja mahdollistaa vapaan yhteenliittymisen maailmanlaajuisesti.
Vallankumous logistiikassa – logistiikka tänä päivänä
Kuljetuskonttien keksiminen 1950-luvulla muutti radikaalisti kuljetusliikennettä. Tämä ”vallankumous logistiikassa” ja sitä seurannut standardisaatio synnytti uuden liikkuvuuden paradigman, joka muodosti kapitalismin sen nykyisessä, globaalissa muodossaan. Päästäkseen eroon hyödykkeistä pienimmillä mahdollisimman kuluilla, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan ja oikeassa määrässä, toimitusketjuja ei ainoastaan ole järjestetty uudelleen, vaan itse tuotannon olosuhteet ovat muuttuneet. Juuri ajallaan tuotanto, jota Toyota alkoi käyttää ensimmäisenä 1980-luvulla, johti tuotannon ja myynnin harmonisointiin kuljetusliikenteen rationalisoinnin seurauksena. Kuljetusliikenteen tehokas järjestäminen on luonut uuden ylikansallisen yrityksen tuotantomallin, jossa koko prosessi on purettu tilallisesti ja organisatorisesti.
Sen sijaan, että yritys tuottaisi suurimman osan hyödykkeistä fordistisessa tehtaassa yhdessä paikassa, logistiikka mahdollistaa tuotannon eri vaiheiden jakamisen alihankkijoille kaikissa maailman kolkissa. Näin hyödytään paikallisista eduista, kuten alhaisesta veroasteesta tai alhaisista työvoimakustannuksista. Standardisaatio on lisännyt merkittävästi tuotannon automatisointia. Eikä vähäisimpänä, nämä kehityskulut sallivat hyökkäyksen (järjestäytyneen) työväen voimaa vastaan, joka kehittyi 1960-luvun aikana suurissa tehtaissa. Logistiikka on pääoman sodankäynnin taitoa.
Tuotantoon tarvittavat materiaalit ovat jatkuvassa liikkeessä. Pohjimmiltaan ne on ”varastoitu” hankkijoiden ja vastaanottajien välille. Rationalisaation avulla niiden on tarkoitus olla jatkuvasti saatavilla samalla kun niiden varastointikuluja vähennetään. Digitalisaatio keskittää tätä ketjutusta valtavasti ja kiihdyttää tavaroiden liikevaihtoa radikaalisti. Tämä tuotantoprosessi on alisteinen kierron tarpeille ja reagoi välittömästi dataverkkojen välittämiin tarpeiden muutoksiin. Joustavat toimitusketjut optimoivat itseään jatkuvasti.
Selventääksemme tätä voimme sanoa, että verrattuna sodanjälkeiseen kapitalismiin tuotantoprosessit ovat yhä enemmän ja enemmän toimitusketjujen kontrolloimia. Tämä on täysin selvää Amazonin ja Wal-Martin kaltaisten yritysten kohdalla, joita voimme pitää vähittäiskauppiaiksi naamioituneina logistiikkayrityksinä. Erityisesti Wal-Mart asettaa yhä uudelleen globaalit standardit logistiikan alalla esimerkiksi ottamalla ensimmäisenä käyttöön viivakoodit. Yhdysvalloissa tämä yritys tuo ylivoimaisesti eniten hyödykkeitä, jakelee ne 9000 haaralleen sekä luottaa kuljetusreittiensä valvonnassa ja hallinnoinnissa maailman suurimpaan siviilialueen satelliittijärjestelmään. Wal-Mart työllistää yli kaksi miljoonaa ihmistä. 2000 heistä osallistuu yksinomaan yrityksen asiakkaiden ostoskäytöksen ennustamiseen. Pyörittääkseen tätä jättimäistä verkostoa sujuvasti ja tehokkaasti tuotannon on mukauduttava täysin toimitusketjuihin.
Seuraukset ovat vakavia, erityisesti työntekijöille. Wal-Mart on myös suunnannäyttäjä mitä tulee prekareeihin työoloihin sekä niiden sukupuolittuneeseen ja rodulliseen jakamiseen. Erityisesti palvelualoilla logistiikan sovellukset johtavat uusiin, turvattomiin ja prekaareihin töihin, kuten Foodoran tai Movingan kaltaiset toimituspalvelut osoittavat.
Kuten voimme nähdä, jakelun ehdot pakotetaan tuotantoon. Tämä ei silti johda tuotannon olosuhteiden standardisaatioon. Sen sijaan, tämä prosessi moninkertaistaa työvaiheet jatkuvalla erottelulla ja tilallisella uudelleenjärjestelyllä. Tämä menee vielä pidemmälle kuin mitä on tähän asti kuvailtu kansainväliseksi työnjaoksi, sillä kyse ei ole ainoastaan tuotantoaan halvempiin maihin siirtävistä kansainvälisesti toimivista yrityksistä. Kyse on sen sijaan siitä, että lisäarvontuotannon ketjujen komennossa työvoima neuvotellaan ja jaetaan ylikansallisesti. Palkansaajien luokka on vielä entistäkin hajanaisempi, yksilöllistetty ja eristetty. Muun muassa tuotantoprosessien hajauttaminen useisiin yrityksiin, toimitusketjujen asettamat vaatimukset joustavuudesta sekä lisääntynyt automatisaatio, jonka on mahdollistanut standardisoidun konttimuodon yleistyminen ja logistiikka, lisäävät kilpailua työläisten välillä ja jakavat saatavilla olevaa työvoimaa. Tällä tavalla pääoma tekee vaarattomaksi työläisten neuvotteluvoiman, erityisesti tuotannon alueella. Tämä luo pohjan turvallisuusvaatimusten alentamiselle ja kiristää riistoa.
Hyvinvointivaltion varman päälle pelaamien luokkataistelujen kauden jälkeen, ainakin kapitalistisissa keskuksissa, kapitalismi tänä päivänä muistuttaa meitä kaikkialla sen erityisen verisistä ensiaskeleista: kriittisissä keskusteluissa Latinalaisessa Amerikassa, jossa nämä ominaispiirteet nousevat esiin erityisen brutaaleina, näitä kasautumisen uusvanhoja välineitä kutsutaan osuvasti uus-ekstraktivismiksi [suom. huom. ekstraktivismi viittaa prosessiin, jossa raaka-aineita erotellaan suuria määriä kerrallaan ja erityisesti vientiä varten]. Sandro Mezzadran mukaan tässä ”ekstraktiivisessa dynamiikassa” ruumiillistuu kapitalismin kehitys. Tämän takia hänen mielestään logistiikan, resurssien louhinnan ja finansialisaation välinen yhteys on ratkaiseva tämän hetken pääoman kokoonpanon, arvontuotantoprosessien ja ihmisten työvoiman alistamisen ymmärtämisen kannalta. Työtä koskevat uudet asetukset, uudet tavat alistaa ja kontrolloida ilmaantuvat, aivan kuten uudet vastarinnat ja työläisten itseymmärryksen muodot, mikä liittyy vinoutuneesti globaalin, kansallisen ja paikallisen asettamiin rajoituksiin.
Seuraava esimerkki valaisee tätä: Australia onnistui välttämään globaalin talouskriisin vakavimmat seuraukset ja säilymään suhteellisen koskemattomana vero- ja kurjistamispolitiikkansa takia sekä viemällä tuotannon perusmateriaaleja. Ostajamaiden heikentyneen taloustilanteen takia perushyödykkeitä ei voinut enää myydä tuottoisasti. Tarvittiin vaihtoehto. Se löytyi lopulta niin kutsutuista harvinaisista maametalleista: Tietyn tyyppisistä metalleista, jotka ovat välttämättömiä älypuhelinten, tablettien ja plasmatelevisioiden tuotannolle. Harvinaisten maametallien kysyntä on moninkertaistunut digitalisaation kehityksen myötä, eikä näköpiirissä ole loppua tälle. Mutta harvinaisia maametalleja ei löydy ”vapaana” luonnosta, vaan ainoastaan tietyissä malmiyhdisteissä ja harvoin taloudellisesti tuottoisina määrinä. Siksi ne on eroteltava malmista monimutkaisissa prosesseissa, jotka aiheuttavat tuhoisia pitkän aikavälin vaikutuksia luontoon ja ihmiskunnalle (eikä vähiten siksi, että erotteluprosessissa syntyy radioaktiivisia jäämiä).
Kasvaneen kotimaisen kysynnän ja hintamanipulaation takia suuri viejämaa Kiina leikkasi harvinaisten maametallien vientiä voimakkaasti vuonna 2011. Tämän seurauksena elektronisten laitteiden tuotantoketjuihin syntyi tuotannon alijäämää, jota australialainen kaivosyhtiö Lynas halusi käyttää hyödykseen. Sen johdolla malesialaisen Kuantanin sataman läheisyyteen rakennettiin aikansa suurin ja kehittynein malmin jalostuslaitos. Nykyään se pyrkii kasvamaan logistiseksi keskukseksi (”hubiksi”) turvatakseen louhittujen materiaalien tehokkaan jakelun. Näin siitä muodostuu maailmanlaajuisen logistisen verkoston solmukohta, joka asemoi itsensä globaalia kilpailua vastaan. Tämä osoittaa kuinka toisiinsa kietoutuneita nämä teollisuudenalat ovat ja millaisia riippuvaisuuksia siitä seuraa. Nykyään logistiikka ja sen rationalisointi ovat pääoman arvontuotannon elinehtoja. Tämän keskeisen roolinsa takia logistiikka muovaa ja jäsentää jokapäiväistä elämäämme jatkuvasti ja yhä kokonaisvaltaisemmin.
Vastalogistiikka? Sabotaasi ja solidaarisuuden infrastruktuurien rakentaminen
Jos logistiikka on keskeinen tekijä kapitalistisen tuotantotavan ja nykyisen kasautumisregiimin toiminnalle, mitkä ovat vastarinnan muotoja tässä kontekstissa? Ilmiselvästi yksi hyökkäyksen kohde on tavaroiden pikkutarkasti ajastettu käsittely. Juuri ajallaan tuotannon keskeisen aseman takia ei ole sellaisia marginaaleja, joilla vajaatuotantoa voisi kompensoida. Työläisten vallan tehtaissa tuhonneista tuotantoketjuista on itsestään tullut haavoittuvaisia häiriöille. Näitä tapahtuu esimerkiksi maanjäristysten ja teknisten vikojen ja ylipäänsä onnettomuuksien aikoina. Juuri tässä pääoman logistiikan ironia: aivan vastikään jättiläismäinen rahtialus ”Cape Leonidas” blokkasi koko Elbe-joen laivaliikenteen Hampurissa moottorivian takia.
Logistiikkaa voidaan häiritä myös tarkoituksellisesti, esimerkiksi tuotantoinfrastruktuurin blokkauksilla. Sitä voivat häiritä jopa ne, jotka eivät työskentele logistiikka-alalla, mutta jotka kokevat sen vaikutukset välittömästi. Tästä on olemassa muutamia esimerkkejä, joista voimme ottaa oppia: Keskeisiä teitä blokanneet Piqueterosit, massiivisen luotijunan aiheuttamaa italialaisen Susa-laakson tuhoa vastustava NoTaV-liike ja viimeaikaiset Foodoran, Avisin ja GLS:n työntekijöiden taistelut Iso-Britanniassa ja Italiasssa. Näiden esimerkkien lisäksi Occupy Oaklandin järjestämä Oaklandin sataman blokkaus vuonna 2011 oli erityisen inspiroiva. Samalla kun pääoman uudelleenjärjestäytyminen on vienyt työläisten voiman toimia tehtaissa ja yrityksissä, häiriöille altis logistiikka on tarjonnut yhteiskunnallisille liikkeille uusia hyökkäyksen kohteita arvontuotannon häirintään tehtaiden ulkopuolella.
Mutta tehokkaan kapitalisminvastaisen liikkeen on oltava enemmän kuin hajanaista suoraa toimintaa. Koska pääoma on järjestäytynyt globaalisti – tai toisin sanoen, koska logistiikka on pääoman globaali organisaatio – on myös taistelumme oltava ylikansallista. Nykyään on käynyt aivan ilmeiseksi, ettei kapitalismia voi päihittää tai edes reformoida yhdessä maassa. Tämä huomattiin vastikään Kreikassa, jossa kurjistamispolitiikkaa vastustanut sosiaalidemokraattinen SYRIZA-puolue muuttui nopeasti kurjistamispolitiikan toimeenpanijaksi.
Sen sijaan meidän on ”seurattava logistiikkaa” ja yhdistyttävä kansallisten rajojen yli. Pyrkimyksiä tähän suuntaan ovat olleet esimerkiksi ylikansallinen yhteiskunnallinen lakko -verkosto, International Tradeworkers Federation (ITF) ja Women Help Women -ryhmät uusintamisen piirissä. Siltikään pelkkä logistiikan blokkaaminen ja sabotaasi ei riitä, koska: ”erityisesti kommunisteina meidän on korostettava konstitutiivisen vallan ongelmaa ja otettava ’yhteinen’ (common) haltuun perustaksi radikaalisti uudenlaisille yhteiskunnallisille suhteille, jotka ovat riistosta, rasismista ja seksismistä vapaita” (Mezzadra). Vastalogistiikka-käsitteen ympärillä käytävä keskustelu korostaa usein sabotaasin merkitystä, mikä näkyy esimerkiksi Näkymättömän komitean kirjoituksissa esiintyvänä tuhoamishaluna. Tämä pakonomainen halu sabotaasiin ja kapinaan voi kuitenkin johtaa kapitalismin romahtamisen ja kapitalismin syrjäyttämisen välisen eron hämärtymiseen. Tämä johtaa järjestelmän heikkojen kohtien paljastamiseen ja sitä seuraavaan paikkailuun, optimointiin ja vahvistamiseen. Niin valvonnasta ja ennaltaehkäisystä turvallisuuspuolella kuin vakuutuskaupasta on tullut logistiikan tuottoisia sivuteollisuuksia.
Keskeinen kysymys kongressissamme oli: Voimmeko ottaa nykyisen teknologian haltuun ja laittaa sen palvelemaan vapautuksellisia päämääriä? Tässä kontekstissa logistiikka on samassa ongelmallisessa asemassa kuin tuotantovälineet ja -tekniikat. Samaan tapaan myös logistiikka on kapitalismin määrittämää: Sitä ei voi vain irrottaa tai abstrahoida pois kapitalistisesta tarkoituksestaan ja valjastaa toisenlaisen yhteiskunnan käyttöön. Toisaalta mikään suuren mittakaavan sosialisointi ei ole mahdollista ilman logistiikkaa, mutta emme tiedä miltä vastalogistiikka voisi näyttää tai onko logistiikalle ylipäätään sijaa kommunismissa. Tässä on mielestämme haasteemme: Teknisen kehityksen ansiosta voimme kuvitella ihmistyön lakkauttamisen ja tavaroiden globaalin uudelleenjaon, jonka myötä kaikkien tarpeet voitaisiin tyydyttää. Silti teknologiaa ei voi välittömästi kaapata tai ottaa haltuun, vaan meidän on ”ajateltava tekniikkaa ja logistiikkaa kokonaan uudesta näkökulmasta” (Konicz). Mitä sitten nykyisistä logistisista verkostoista jää jäljelle? Ei välttämättä paljoakaan.
Kamppailumme tarvitsevat kuitenkin oman logistiikkansa, vaikkakin radikaalisti erilaisen kuin kapitalistinen logistiikka. Sen yhteiskunnallinen luonne tekee siitä luonteeltaan vastakkaisen arvontuotannon vaatimuksille. Päästäksemme tavoitteisiimme meidän on käytettävä, otettava haltuun, rakennettava ja laajennettava rakenteita, joita kutsumme – kapitalistisen logistiikan vastakäsitteenä – yhteiskunnalliseksi infrastruktuuriksi tai solidaarisuuden infrastruktuuriksi. Tämän käsitteen alle katsomme kuuluvan niinkin erilaiset asiat kuin sosiaalikeskukset, häätöjen ja tukahduttamisen vastaiset tukiverkostot, itseorganisoidut urheilu- ja kielikurssit, viestintäkanavat, solidaarisuus-sairaalat kuten Kreikassa, tai jopa niin yksinkertaiset kysymykset kuin tuleeko seuraavassa protestissa olemaan kansankeittiö. Tässä hyökkäyksen ja paon kaksoismerkityksessä logistiikka voi nousta samaan merkitykseen antikapitalistisissa kamppailuissa mitä työtuoli, liukuhihna tai tehtaan portit olivat 1970-luvun työväenliikkeelle. Tässä on myös mahdollisuus yhdistää ja laajentaa niitä kamppailuja, joita on marginalisoitu ”työläisen” ja sen oletetun vallankumouksellisuuden keskeisyyden varjolla: yhdistää hoivatyöläiset pakolaisten liikkeisiin ja kamppailuihin, gentrifikaation uhkaamat lakkoileviin satamatyöläisiin, ja saattaa kaikki nämä yhteen ilmastoaktivistien kanssa, ja niin edelleen. Kun puhumme ”vastalogistiikasta”, emme voi liikaa korostaa yhteiskunnallisten kamppailujen erilaisuutta ja autonomiaa. Kamppailut logistiikka vastaan ja sen ympärillä on tuotava yhteen ilman, että monopolisoimme niitä tai viemme kamppailujen autonomian. Tämän me asetamme uusliberaalin blokin arkea ja kansallismielisyyden veristä todellisuutta vastaan: kaikki maailman työläiset ja ei-työläiset – liittykää yhteen vastalogistiikassa!
Lue myös:
Toimitus 