Kuva: The Future is Unwritten.
Mellakka, blokkaus, barrikadi, valtaus. Kommuuni. Näitä tulemme näkemään seuraavina vuosikymmeninä, väittää Joshua Clover uudessa kirjassaan.
Mellakat tulevat. Ne ovat jo täällä, lisää on tulossa, kukaan ei epäile asiaa. Ne ansaitsevat asiaankuuluvan teorian. Mellakan teoria on kriisin teoria. Tämä on totta paikallisella tasolla, ikkunoiden särkymisen ja tulen hetkellä, missä mellakkaa pidetään epätoivoisen tilanteen purkauksena. Tietyn yhteisön tai kaupungin kriisin hetkellä, taloudellisen köyhtymisen rajamailla, muutaman tunnin tai päivän aikana.
Näkökulmasta riippumatta mellakat ovat saavuttaneet tinkimättömän keskeisen yhteiskunnallisen aseman. Työkamppailut ovat pääasiassa vähentyneet ponnettomiksi puolustustaisteluiksi. Samaan aikaan mellakka on kasvavissa määrin esillä poliittisen antagonismin keskeisenä hahmona, aaveena, joka liikkuu nopeasti kiiltäväpintaisten muotilehtien kansista kapinallisiin keskusteluihin. Nimistä on tullut meidän aikamme järjestyslukuja. Uudella mellakoiden aikakaudella on juurensa; Watts, Newark, Detroit; se kulkee vuoden 1989 Tian’anmen-aukion kautta Los Angelesiin 1992, saavuttaen maailmanlaajuisen läsnäolon São Paulossa, Gezi-puistossa, San Lázarossa. Tahrir-aukion protovallankumouksellinen mellakka, Exarchian lähestulkoon jatkuva mellakka, Euromaidanin taantumuksellinen käänne. Iltahämäränkaltaisessa ytimessä: Clichy-sous-Bois, Tottenham, Oakland, Ferguson, Baltimore. Liian monta laskettavaksi.
Mellakka, blokkaus, barrikadi, valtaus. Kommuuni. Näitä tulemme näkemään seuraavien viiden, viidentoista ja neljänkymmenen vuoden aikana.
Lista ei ole uusi. Siitä on tullut tavallaan yleistä tietoutta muutamien ryhmien keskuudessa, jotka samaistuvat ohjelman loppuun. Uudessa kirjassani Riot. Strike. Riot: The New Era of Uprisings (Verso, 2016) olen pyrkinyt esittämään teoreettisen ja historiallisen perustan sille, miksi vallitsevissa olosuhteissa on väistämättä odotettavissa lisää kamppailuja kierron alueella. Esitän myös miten tämä käsitteellinen viitekehys ja materiaalinen historia edellyttää tarttumista kaikista uusimman kamppailujen aallon rajoitteisiin, yrittäen samanaikaisesti saada esiin sen käytännöllisen ytimen, josta tulevat kamppailut versovat, sellaisena kuin se on.
Jos tori ja katu ovat olleet viimeisimmän kamppailujen syklin ja nykyaikaisen mellakan kaksi paikkaa, ne molemmat avautuvat kommuunin suuntaan. Kommuuni ei kuitenkaan ole paikka siinä mielessä, ”alueellinen kasauma”, miten Kropotkin ilmaisi asian. Sen historiana on ollut paeta tältä titteliltä, vaikka tietyt tapaukset nimetäänkin sijaintinsa mukaisesti. Voisi sanoa, että kyseessä on sen sijaan sosiaalinen suhde, poliittinen muoto, tapahtuma. Sitä on kutsuttu näiksi kaikiksi. Voisimme myös ehdottaa sen olevan taktiikka.
Tämän hetkisten muutoksien keskellä kommuunin muotoa on mahdotonta ajatella ilman perinteisen työväenluokan muuntamista kohti laajennettua proletariaattia. Tällä tarkoitamme sitä, ettei se ole suuntautunut tuottaviin työntekijöihin vaan ennemminkin varattomaan heterogeeniseen väestöön. Mellakan tavoin, kommuuni voi sisältää työläisiä, mutta ei välttämättä työläisinä. Kristin Ross väittää, että kommuuni määritellään osittain sen suhteiden kokonaisvaltaisuudella.
Se, mitä kommuuni poliittisena ja sosiaalisena välittäjänä tarjosi ja mitä tehdas ei tarjonnut, oli laajempi yhteiskunnallinen toimintavapaus – siihen kuuluu naiset, lapset, maalaiset, ikääntyneet, työttömät. Se ei koostu ainoastaan tuotannon piiristä, vaan tuotannosta ja kulutuksesta.
Kommuunilla on siis jatkuvuutta suhteessa mellakkaan. Siihen sisältyy ennakko-oletus siitä, miten mahdotonta on turvata palkanasettamisen kautta minkäänlaista vapautumista. Sen aloittaa hyvin todennäköisesti, monien ensimmäisen aikakauden mellakoiden tapaan, he jolle on jo kauan sitten asetettu kysymys uusintamisesta palkkatyön tuolla puolen – heille, joista on yhteiskunnallisesti taottu kriisin kantajia. ”Naiset toimivat ensimmäisenä”, Lissagaray muistuttaa meitä Pariisin kommuunista, ”saarron kovettamina – he olivat saaneet kaksinkertaisen annoksen kurjuutta.” Tämä saarto, joka on sukupuoli, ei ole koskaan loppunut.
Samaan aikaan kommuuni myös irtautuu mellakan perustana olevasta hinnanasettamisessa, koska suuntaumista kohti toimeentuloa ei enää löydy tällaisessa toiminnassa. Se on sekä lakon että mellakan tuolla puolen. Tämän kaltaisessa tilanteessa kommuuni tulee ”tapahtuman” sijaan esiin yhteiskunnallisen uusintamisen taktiikkana. On olennaista ymmärtää kommuuni ensin taktiikkana, sellaisena käytäntönä mikä ansaitsee teorian. Lakon ja mellakan tuolla puolen uusintamisen ongelmat ja mahdollisuudet erottaa tuotannon ja kulutuksen vastaavista tämä: kommuuni on taktiikka, joka on myös elämänmuoto.
Tulevat kommuunit kehittyvät siellä, missä tuotantoa ja kiertokulkua koskevat kamppailut ovat kuluttaneet itsensä loppuun. Tulevat kommuunit syntyvät todennäköisesti aidattujen kaupunkien tai vetäytyvien yhteisöjen sijaan avoimissa kaupungeissa, jossa virallisesta taloudesta ulossuljetut ja kiertokulussa tuuliajolle jätetyt seisovat nyt katsomassa markkinoiden epäonnistumista heidän tarpeidensa täyttämisessä. Glacis Thiersin puolustusmuurin ympärillä on nyt Boulevard Periphérique; ylijäämäväestö kokoontuu nyt Limaa, Dhakaria ja Dar es Salaamia ympäröivillä kehäteillä. Mutta ei pelkästään siellä.
Asiat ovat hajoamispisteessä, keskus ja periferia eivät voi pitää. Käännymme yhä uudestaan yössä ja tuhoudumme tulessa. Ehkä pääoman pitkä kriisi voidaan kääntää; on vaarallista lyödä vetoa kummasta tahansa puolesta. Kriisin jatkuessa kuitenkin pääoman uusintaminen kiertokulun (palkan ja markkinoiden) ja tuotannon kierron kautta vaikuttaa enenevissä määrin mahdollisuuden sijaan rajoitukselta, proletaariselle uusintamiselle. Kuollut ja palava kierto.
Tässä mellakka tulee takaisin myöhään ja ilmaantuu varhain, molemmissa tapauksissa liian paljon ja liian vähän. Kommuuni ei ole mitään muuta kuin nimi yritykselle voittaa tämä rajoitus, vielä tulossa oleva erikoinen katastrofi.
Tämä on lyhennetty ote Joshua Cloverin uudesta kirjasta Riot. Strike. Riot: The New Era of Uprisings, jonka Verso-kustantamo julkaisi vuonna 2016. Kirjoitus on julkaistu 20. kesäkuuta 2016 Roar-lehden sivulla englanniksi nimellä Beyond strike and riot: the commune as a form-of-life. Clover on kirjallisuuden ja kriittisen teorian professori California Davis -yliopistossa, runoilija, tutkija, kriitikko ja journalisti.
Lue myös:
Toimitus 