No TAV -liikkeen vuosikymmeniä jatkunut kamppailu Pohjois-Italiassa on inspiraation lähde ympäristöliikkeille ja antikapitalistisille liikkeille ympäri maailmaa.
Saavuttuani Torinon lentokentälle lämpimänä syyspäivänä savun haju on pökerryttävä. Puhelimeni sääennusteen mukaan aurinko paistaa kirkkaasti, mutta näen ulkopuolella ainoastaan pilviä. Vasta kun pääsemme moottoritielle tajuan, että tämä harmaa meri ei liity mitenkään pilviin. Itse asiassa Piemonten alue on tulessa, ja liekit ovat roihunneet Susa-laaksossa jo lähes viikon ajan.
Susa-laakso on Italian ja Ranskan välissä sijaitseva kaunis maakaistale, jonka kummaltakin puolelta Alpit katsovat laakson perään ja toimivat sen suojelijana. Laakso asukkaat tunnetaan itsepäisyydestään ja kiintymyksestään maahan. Lähteminen ei ole heille vaihtoehto. Heidän kiintymyksensä ja läheisyytensä maahan tuovat minulle mieleen Amerikan alkuperäiskansojen yhteisöt tai Australian aboriginaalit, sillä kyseessä on samaan aikaan henkinen, ruumiillinen ja käytännöllinen suhde. Ihmisiä on evakuoitu kodeistaan, ja loput laaksossa olevien pienten kylien asukkaista elävät nyt sen pelossa, että ennemmin tai myöhemmin myös heidät pakotetaan samaan.
Kun paikalliset oppaani – aktivisti Mina ja asianajajat Valentina ja Emanuel – poimivat minut kyytiin lentokentältä, he selittävät toisenlaisen tulen ottaneen laakson valtaansa jo yli 25 vuoden ajan: kapinan liekin.
Susa-laakso on houkutellut useita megainfrastruktuuriin liittyviä projekteja alueelle, sillä se on pääreitti vaihdolle, liiketoiminnalle ja turismille kahden Euroopan suurvallan välillä. Yksikään projekteista ei ole yhtä kiistanalainen ja vihamielisesti vastustettu kuin Torinon ja Lyonin välillä pikavauhtia rahtia kuljettava junarata.
Jo neljännesvuosisadan ajan kaikenlaiset ihmiset ovat kamppailleet tätä megaprojektia vastaan. Susa-laakson ja Ranskan puolella sijaitsevan Mauriennen kaupungin välistä alpit ylittävän 270 kilometriä pitkän rautatielinjan ytimen muodostaa lähes 60 kilometriä pitkä tunneli.
Italian ja Ranskan hallitukset yhdessä 26 miljardin euron projektista 40 prosenttia rahoittavan Euroopan Unionin kanssa ylistävät rautatien hyödyttävän sekä ihmisiä että kuljetusalan yrityksiä sekä tuovan satoja työpaikkoja. Laakson ihmiset, joita ei alun alkaenkaan koskaan konsultoitu aiheesta kunnolla, sanovat ettei hanke ole pelkästään tarpeeton – sillä nykyisellä ratalinjalla on asiantuntijoiden tutkimusten ja raporttien mukaan tilaa laajentua – vaan se tuo myös tullessaan ympäristötuhoja sekä taloudellisen ja sosiaalisen katastrofin laaksolle ja sen asukkaille.
Porauksen pelätään vapauttavan asbestia ja uraania vuorista, mikä saastuttaisi laakson. Paikalliset asukkaat myös kyseenalaistavat projektin jatkuvasti nousevan hinnan aikana, jolloin jyrkkä kurjistamispolitiikka tarkoittaa, että sairaalat ja keskeiset julkiset palvelut suljetaan tai yksityistetään. Laaksossa olevat aktivistit väittävät, että yhden kilometrin mittaisen radan rakentamisen hinta riittäisi sairaalan rakentamiseen. Kaiken tämän lisäksi on raportoitu, että projektin keskeiset hyötyjät ovat hämäriä rakennusfirmoja jolla on läheiset siteet mafiaan. Arten julkaiseman raportin mukaan neljältä projektiin osallistuvalta yritykseltä on löydetty linkkejä Ndràngheta-mafiaan.
Kahden päivän aikana kohtaamilleni ihmisille, ensisijaisesti laaksossa tai niillä main vuosikymmeniä asuneille ihmisille, yksi asia on selvä: heille taistelussa on kyse selviytymisestä, luonnosta kapitalismia vastaan, edistyksen merkityksestä, ja maailmasta missä me haluamme elää – ihmiset vastaan suuryritykset ja valtiot. Suhteettomasta vallan epätasapainosta ja alueen ihmisten vuosikymmenten taistelun aikana kohtaamista vaikeuksista huolimatta yksikään ei ole valmis lopettamaan.
Söimme lounasta La Credenzassa, Bussolenossa sijaitsevassa tyypillisessä italialaisessa ravintolassa, joka toimii joskus päämajana No TAV -aktivisteille. Ravintolan seiniä koristavat Che Guevaran ja Zapatan muotokuvat yhdessä mielenosoituksia kuvaavien maalausten kanssa, sekä solidaarisuuden osoituksena liput Ranskassa sijaitsevasta Notre Dames Des Landesista, Palestiinasta, Chiapasin EZLN:ltä ja monilta muilta liikkeiltä. Siellä tapasin Nicoletta Dosion, joka on yksi kamppailun ikoneista.
Nicoletta Dosio.
Nicolettaa syytettiin vuonna 2015 Torinon tuomioistuimessa hänen teoista projektia vastaan mielenosoituksen aikana. Vuotta myöhemmin hänet laitettiin kotiarestiin, kun hän ei tehnyt päivittäistä raportointiaan vierailemalla poliisiasemalla. Nicoletta päätti olla välittämättä myös tästä määräyksestä ja lähti kotoaan syyskuussa 2016. Nicolettan lähdettyä hyvin näkyvälle pakomatkalle, aloitettiin valtava solidaarisuuskampanja hänen tukemiseksi. Hänen tottelemattomuutensa liikkeen ja kaikenalaisen toisinajattelun kriminalisointiyrityksen edessä pääsi uutisotsikoihin kaikkialla Italiassa.
Asianajajat Valentina ja Emanuel lounastavat myös kanssamme. Nicolettan ja muiden kanssa käymiemme keskustelujen ja vitsailun välissä he selittävät, että No TAV -aktivisteja on syytetty jopa terrorismista. Hallitus on julistanut rakennustyömaan strategiseksi intressiksi, avaten näin väylän kohdella mielenosoittajia terroristeina. Vaikka No TAV -aktivistit voittivat, tämä on selvä merkki siitä miten pitkälle hallitus on valmis menemään hiljentääkseen aktivistit.
47 aktivistia oli syytettyinä yhdessä suurimmista oikeudenkäynneistä, joka käsitteli rakennustyömaan aloittamispäivänä järjestettyjä protesteja. Hävittyään ensimmäisen oikeudenkäynnin ja valituksen aktivistit ja asianajat ovat vieneet tapauksen Roomassa sijaitsevaan muutoksenhakutuomioistuimeen. Heitä uhkaa jopa 300 000 euron sakot, jos valitus ei mene läpi. Mutta vaikka se menisi läpi, se tarkoittaisi ainoastaan pientä vastoinkäymistä: kun aktivistien piti maksaa samansuuruinen summa vuonna 2014, he keräsivät rahat joukkorahoituksen avulla kahdessa viikossa.
Tosiasia on, että tämä yli kaksi vuosikymmentä kestänyt kamppailu on yhdistänyt ja vahvistanut ihmisiä. Tämä pelottaa hallitusta kaikista eniten. Kaikkialle Susa-laaksoon on rakennettu niin kutsuttu presidejä. Presidio on tila, usein puinen mökki, joka on rakennettu keskustelua ja kokoontumista varten. Paikalliset asukkaat kylistä tapaavat siellä joka viikko keskustellakseen seuraavista toimista, yhteisön tarpeista ja yhteyksistä toisiin liikkeisiin, niin Italiassa kuin ulkomaillakin. Joka heinäkuu kaupungissa järjestetään musiikki- ja kirjafestivaali. Liike on saanut myös paljon tukea eri artisteilta.
Pääsin näkemään tämän omin silmin, kun kristilliseen ryhmään kuuluvat Gianni ja Emilio veivät minut rakennustyömaata esittelevälle kierrokselle. Kaikkialta Italiasta oli tullut paikalle graffititaiteilijoita ja he tekivät taidettaan massiivisiin pilareihin moottoritiellä, joka ympäröi työmaata. Se oli vaikuttava näky. Gianni näytti myös erittäin lähellä rakennustyömaata sijaitsevan paikan, josta paikalliset asukkaat ovat ostaneet maata. Kaksi kertaa viikossa he kulkevat armeijan, poliisin ja carabinierien miehittämän tarkastuspisteen läpi ja järjestävät kollektiivisen piknikin. Tämä on heidän maansa, heidän paikkansa ja he ottavat sen takaisin haltuun. Tuntuu kauniilta ja voimauttavalta nähdä miten vastarinta voi olla niin luovaa ja virkistävää.
Osallistun varainkeruuta varten järjestetylle brunssille muutama tunti ennen lentoni lähtöä Torinon lentokentältä. Sen järjesti maahan muuttanut kanadalainen Lisa, joka on otettu sisään Meanan yhteisöön. Maittavien lettujen ja muiden kanadalaisten herkkujen syömisen ohessa Lisa selittää, että kerätyt rahat käytetään viimeisen seitsemän päivän aikana ylitöitä tehneiden palomiesten tukemiseen. No TAV -liike ja laakson asukkaat tietävät, että solidaarisuus alkaa omalta kotiovelta. Heidän luomansa orgaaninen liike on muodostunut vastarinnan symboliksi ihmisille heidän itsensä toimesta. Heidän ilahduttava matkansa, vastarinnan polku mille he ovat lähteneet, tekee nöyräksi ja inspiroi samaan aikaan.
Frank Barat
Kirjoitus on käännetty englanninkielisestä artikkelista No TAV: feeding the fire of resistance in northern Italy, joka on julkaistu alunperin Roar-verkkolehdessä 16. marraskuuta 2017.
Katso myös:
Toimitus 