Johdatus maailmanloppuun: Markkinoista ja päästömarkkinoista

“Nykyään näyttää olevan helpompaa kuvitella maailman ja luonnon kokonaisvaltainen tuhoutuminen kuin myöhäiskapitalismin romahdus; ehkä se johtuu mielikuvituksemme heikkoudesta.”

— Fredric Jameson, The Seeds of Time (1994)

Maailmanloppu ei tapahdu tulevaisuudessa, se tapahtuu juuri nyt. Se ei ole sen enempää henkilökohtaisten syntiemme kuin ”ihmiskunnan kollektiivisen vastuun” seuraus. Ilmastonmuutos (tai Jumala tai muukaan) ei tuo maailmanloppua. Maailmanloppu alkoi jo silloin, kun nykyinen teolliseen tuotantoon perustuva elämänmuoto sai alkunsa. On helppo olettaa, ettei tälle elämänmuodolle ole vaihtoehtoa, että nykyinen tapamme elää on yksinkertaisesti asioiden luonnollisen järjestyksen heijastuma. Tähän maalaisjärkeilyyn kuuluu ei-niin-salainen oletus, että nykyhetki jatkuisi äärettömän kauas tulevaisuuteen, mikä luo sekä turvaa että tunteen vankeudesta. Kriisien aikana vapauden tila syntyy uudelleen, ja mahdollisuus murtumaan nykyisyydessä avautuu. Liian pitkään kuluneisiin oppikirjoihin kahlittu historia palaa luoksemme tuoreena ja elävänä. Meille kaikista rakkaimman, nykyisen elämänmuotomme, työntäminen kauemmas ja sen objektiivinen tarkastelu voivat vaikuttaa mahdottomalta. Sitä ne eivät kuitenkaan ole. Ensimmäinen askel on elämänmuotomme nimeäminen, sen identifioiminen ajallisesti ja tilallisesti rajalliseksi ilmiöksi ja siten kuolevaiseksi. Tällä jatkuvalla nykyisyydellä, jonka ainoa positiivinen puoli on sen itsetuhon varmuus, on nimi: kapitalismi.

Kapitalismi perustuu yhtälöön, joka on niin yksinkertainen, että lapsikin ymmärtää sen: teknologia plus ihmistyö plus luonnonvarat tuottavat hyödykkeitä. Nämä hyödykkeet voivat olla joko uutta teknologiaa tuotantoa varten – siis pääomaa – tai kulutushyödykkeitä. Arvon rautainen laki sanoo, että mistä tahansa asiasta voidaan tehdä hyödyke, jolla on oma vaihtoarvonsa, ja tämä arvo tulee lihaksi rahallisena hintana. Kapitalismissa hyödykkeitä ei vaihdeta ihmisten tarpeiden tyydyttämiseksi, vaan arvon kasaamiseksi. Teollisen tuotannon sivutuotteena hyödykkeiden virrat tuottavat hiilivirtoja, ja siten koko ekosysteemimme tuhoutuminen on rakennettu kapitalismin logiikan sisään. Jatkuvasti kutistuva termi yhtälössämme ovat planeettamme rajalliset luonnonvarat. Niiden väheneminen osoittaa mahdollisuuden nykyisten elämänmuotojen valtaosan sukupuuttoon.

Kapitalismi on voimankäyttöön ja luokkaeroihin perustuva suhde. Sen jatkuvuus edellyttää, että ihmiskunnan valtaosa on pakotettu myymään aikansa tuottaakseen lisää varallisuutta kapitalisteille. Suurimmalla osalla ei yksinkertaisesti ole muuta mahdollisuutta kuin myydä työvoimansa markkinoilla, jotta saisivat edes silkan selviytymisen edellyttämät perushyödykkeet. Proletariaatti, siis työväenluokka laajassa merkityksessään, pitää sisällään suuret joukot ulossuljettuja ja työttömiä ihmisiä, jotka eivät välttämättä työskentele aktiivisesti vaan toimivat työvoiman reserviarmeijana. Työväenluokka koostuu niistä, joilla ei ole muuta kuin oma työvoimansa myytävänä. Kapitalistit, joita kutsutaan myös porvaristoksi tai omistavaksi luokaksi, ovat niitä, jotka omistavat pääoman.

Kapitalismi on kietoutunut vahvasti yhteen yksityisomaisuuden kanssa, sillä kaikki nämä hyödykkeet, luonnonvarat ja pääoma ovat joko yksilöiden, korporaatioiden tai valtioiden yksityisomaisuutta. Kapitalismin logiikkaan kuuluu siis erottamattomasti jokaisen elämän alueen kolonisointi sekä omistajan ja arvon liittäminen kaikkeen, mikä on yhteisesti jaettua. Tämän kaksoisoperaation on toimittava siten, että syntynyt hyödyke voidaan vaihtaa arvoaan vastaan markkinoilla voiton tuottamiseksi sen omistajalle, jotta arvo ja kapitalismi voivat laajentua entisestään. Koska kapitalismi on jo ottanut haltuunsa koko planeetan, se tarvitsee uudenlaisia tuotteita. Jopa kaikista aineettomimmille elämän osille – kuten geeneille tai tulevaisuudelle (vakuutukset) – voidaan määrittää arvo. Hyödykkeiden määrä vaikuttaakin olevan rajaton, kun niin kutsutut ”immateriaaliset tuotteet”, kuten koodit, tunteet ja tieto, tuodaan kapitalismin piiriin. Kiistämätön totuus kuitenkin on, että kaikkein immateriaalisimmatkin tuotteet, kuten internet tai tekijänoikeudet, lepäävät materiaalisella pohjalla. Nykyisin tämän materiaalisen pohjan muodostavat ennen kaikkea öljypohjaiset tuotteet, kuten ruoka, muovi ja tietokoneet.

Ilmastonmuutos on oireilua, joka syntyy kapitalismin saavuttaessa rajansa laajetessaan luonnonvarojen maailmaan, joka on kehittynyt ennen kapitalismin olemassaoloa. Sopii siis kuvaan, että ilmastonmuutoksen kaltaisen kaiken tuhoavan kriisin taustalla on kaiken haltuunsa ottava tuotantojärjestelmä, kapitalismi. Kapitalismi tuottaa hiilipäästöjä aivan yhtä luontaisesti kuin ihminen tuottaa ulostetta, sillä fossiiliset energiamuodot ovat kapitalistisen tuotannon tarvitseman halvan energian keskeisin lähde. Silti edes hiilipäästöjen pysäyttäminen ei estäisi kapitalismin aiheuttamaa kaiken kattavaa biokriisiä. Hiilipäästöt ja ilmastonmuutos ovat ainoastaan kapitalismin aiheuttaman luonnontuhon oireita. Ilmastonmuutos sellaisenaan on järjetön, jos sitä mietitään muista kysymyksistä irrallaan. Vaikkei fossiilisten polttoaineiden polttaminen aiheuttaisikaan ilmastonmuutosta, se aiheuttaisi silti syöpää, saastuttaisi valtameret ja ilmakehän, pitäisi tappavat autot ja ohjukset liikkeellä, ja tuottaisi raaka-aineen kaikkeen kertakäyttömuovipussien ja tarpeettomien lelujen väliltä. Samaan tapaan metsän hakkaaminen vähentää planeetan kapasiteettia säilöä hiiltä, mutta samalla se myös tuhoaa lukemattomia lajeja, repii paikalliset elämänmuodot juuriltaan ja häätää ihmiset kodeistaan sekä tuhoaa jopa sen vähäisen riemun, jonka monet saavat metsässä oleskelusta. Vaikka ”vihreä” hiilidioksiditon kapitalismi olisikin mahdollinen – joskin epätodennäköinen – vaihtoehto, myös vihreä kapitalismi muuttaisi kaikki elävät ja luonnolliset resurssit kuolleeksi pääomaksi. Pääoman kyltymätön tavaratuotannonhalu tuhoaisi vedet, maaperän ja köyhälistön elämän, vaikka se tarkoittaisi koko elämän uusintamisen loppua. Kapitalismi on biokrisiin, kapitalismin viimeisen ja lopullisen kriisin, alkusyy.

Kapitalismin logiikka on kriisin logiikkaa, ja kapitalismi on ollut jatkuvassa kriisitilassa vuosikymmenten ajan, vaikka siitä onkin tullut itsestään selvää vasta 2008 finanssikriisin myötä. Kapitalismi, tuottavin tähän astisista yhteiskuntajärjestelmistä, tuottaa liikaa, mikä johtaa pääoman ylikasautumiseen. Missä hyvänsä ihmiskunnan ja maailman selviytymiseen perustuvassa järjestelmässä tätä pidettäisiin suurena ihmeenä: nälkäiset voitaisiin ruokkia, asunnottomat asuttaa, ja ihmisten luovuus vapauttaa pelkistä materiaalisista huolista. Sen sijaan kapitalismin kieroutuneen logiikan mukaan tämä ylituotanto merkitsee kriisiä: on vaikeampi ja vaikeampi saada voittoa, kun entistä enemmän tuotteita valmistetaan entistä halvemmalla ja työläisille maksetaan vähemmän ja vähemmän palkkaa.

Ainoa ulospääsy kriisistä on joko vanhaa pääomaa tuhoava sota – kuten Maailmansodat olivat ilmeinen ratkaisu tuon ajan lamakausiin – tai jonkinlainen musta magia, jolla luodaan uusia markkinoita tuotteille. Koska totaalista sotaa pidetään ydinaseiden aikakaudella silkkana itsemurhana, kehitettiin velan ja finanssimarkkinoiden valtava valepuku pelastamaan pääoma 1970- ja 1980-lukujen kriiseistä. Toista maailmansotaa seurannut yhteiskunnallinen rauha tuhoutui Thatcherin ja Reaganin murskatessa työväenliikkeen, ja tämä ilmiö globalisoitiin myöhemmin IMF:n, WTO:n ja muiden uusliberaalin kapitalismin instrumenttien avulla. Vasemmisto reagoi siihen moraalipaniikilla, mutta seisoi kädet levällään, kun työläisten yhteiskunnallinen solidaarisuus revittiin hajalle ja korvattiin epävarmuudella ja itseriittoisen individualismin kultilla. Palkka korvattiin velalla, eli rahalla, jonka saattoi kuluttaa, mutta joka täytyisi myöhemmin maksaa takaisin. Näin aikanaan kapinalliset köyhät kirjaimellisesti sidottiin kapitalismin äärettömään säilymiseen. Velka on täydellinen hyödyke, jonka myötä tulevaisuudesta tuli uusi markkina-alue. Silloin syntyivät myös finanssimarkkinat, mikä merkitsi postmodernismin ajanjakson alkua. Tähän maailmaan me olemme syntyneet. Pilvenpiirtäjien ja massiivisten ostoskeskusten maailmaan, jonka lasitornit osoittavat, ettei sitä ole rakennettu ihmisiä, vaan pääoman hirviömäistä ja epäinhimillistä subjektiivisuutta varten. Metropolissa on mahdoton olla eksymättä, vaikka kulkisi kartan kanssa.

Sodan mahdollisuutta ei ole myöskään poistettu pöydältä. Päinvastoin, postmoderni maailma on jatkuvien poliisioperaatioiden kyllästämä. Sotilaallisen sodan sijaan väestöä vastaan käydään yhteiskunnallista sotaa, joka peittää alleen koko arkielämän: huumeiden vastaista sotaa, sotaa siirtolaisuutta vastaan, poliittista kuohuntaa vastaan, ”terrorismia” vastaan ja niin edelleen. Poliitikot voivat vaivatta hypätä suoraan terrorismin vastaisesta sodasta ilmastonmuutoksen vastaiseen sotaan.

Kun maailma sidottiin entistä tiukemmin finanssipääomaan kyberneettisten verkostojen uusilla teknologioilla, kosketus menneisyyteen hävisi ja väistyi välittömän tyydytyksen ja kaikkialle levittäytyvän nykyhetken tieltä. Koska kukaan ei tiedä kuinka velalle pitäisi asettaa arvo, syntyi todella tuottavien instrumenttien runsaudensarvi: riskimarkkinat, johdannaiset, asuntolainavakuudelliset arvopaperit (CDO:t), luottoriskijohdannaiset ja niin edelleen. Finanssijärjestelmän arvo nousi jopa nelinkertaiseksi suhteessa pääoman reaaliseen tuottavuuteen. Lisäksi koko velan käsite on pitänyt sisällään julkilausumattoman lupauksen, että tulevaisuus olisi ikuisesti nykyhetken kaltainen, sillä velka on lupaus tulevaisuuden voittojen lunastamisesta. Kun kävi selväksi, etteivät köyhät pysty ikinä maksamaan takaisin tuollaisia massiivisia velkoja, finanssikapitalismin ja sen salatun uskonnon, vapaamarkkinaideologian, aikakausi tuli päätökseensä. Kukaan ei enää uskonut pankkeihin, ja ne romahtivat kuin antiikin Kreikan pakanatemppelit ihmiset lakatessa uskomasta Zeukseen. Pankit eivät itsekään tienneet rahan todellista arvoa, eikä kukaan luottanut valtion kykyyn ratkaista tätä arvon kriisiä. Englantilainen kansleri sanoi antavansa ”oman sanansa”, että ihmisten säästöt ovat turvassa, mutta se ei lyhentänyt jonoja pankkien ovilla. Miten kukaan voisikaan luottaa hallitukseen, joka oli väittänyt Irakissa olevan joukkotuhoaseita?

Ainoastaan lähes jumalallisiin mittasuhteisiin yltävä tapahtuma voisi palauttaa uskon pääomaan ja valtioon. Onnekkaan sattuman myötä tällainen ihme onkin tarjolla: katastrofaalinen ilmastonmuutos. Eri toimijat Greenpeacesta Obamaan sanovat nyt meille, että ratkaisu ilmastonmuutokseen on – yllätys yllätys – kapitalismin laajentaminen jopa ilmakehäämme. Tätähän hiilipäästökauppa käytännössä tarkoittaa. COP-kokousten kaltaisissa tapaamisissa hiilipäästöille asetetaan rahallinen hinta, ja sen jälkeen päästöjen odotetaan laskevan kaupankäynnin seurauksena. Tämä on kuitenkin räikeässä ristiriidassa kaikkien aiempien kokemusten ja kapitalismin peruslogiikan kanssa. Jälleen uuden markkina-alueen luominen johtaa epäilemättä lisääntyneeseen kapitalistiseen tuotantoon ja siten kiihtyvään ekologiseen tuhoon. Vaikka kapitalismi on keksinyt keinon määrittää lenkkareiden kaltaisten yksinkertaisten materiaalisten tuotteiden hinta, hiilipäästöjen hinta on täysin hatusta vedetty. Samankaltaisuus finanssimarkkinoiden ”riskin” hinnoittelun ja päästömarkkinoiden hiilen hinnoittelun välillä on turhankin ilmeinen. Tämä kyvyttömyys määrätä johdonmukainen arvo on varma resepti petosten ja keinottelun kuplaan ja sitä seuraavaan romahdukseen. Päästömarkkinat ovat aivan samanlaiset kuin finanssimarkkinat, kuten sittemmin Kioton protokollaan liitetty Euroopan unionin päästökauppajärjestelmä on osoittanut. Päästömarkkinat edellyttävät enemmän tuotantoa ja siten enemmän hiilipäästöjä, eli käytännössä päästmarkkinoilla allekirjoitamme kollektiivisen kuolemantuomiomme. Kuinka hiilelle asetetaan hinta? Kuinka tuntemamme ihmiselämän jatkuvuudelle asetetaan rahallinen arvo? Markkinat vaativat vastausta näihin kysymyksiin. Autokaupan polttaminen maan tasalle on epäilemättä ekologisempi teko kuin päästökauppa, sillä juuri tavaravirtojen luominen ja ylläpito uhkaa planeettamme elämän tulevaisuutta.

Tämä on toinen luku Johdatus maailmanloppuun -pamfletista. Aiemmat osat:

Mainokset
%d bloggers like this: