Predikaattien välissä, sota: Mahdollisuus politiikan lopulle

dfc1b891068e8d22f60f7f827e8ec77d

I.

Nykykamppailun mukana kulkee mahdollisuus politiikan lopulle – sen historialle ja rajoille. Vaikka analogia on tehokas väline punomaan levottomuudet kapinan kuvaksi, meidän on suhtauduttava jokaiseen kamppailuun sen singulaarisuudessaan voidaksemme ymmärtää sen edeltäjiänsä vaarallisempana ja siten kiinnostavampana. Vallankumouksellista subjektia, järjestäytymisen teorioita, ja ennakoimattomuuden kategoriaa koskevat marxilaiset ja anarkistiset teoriat ovat riittämättömiä nykykamppailulle. Joka kerta työväenluokka proletariaattina epäonnistuu tulemaan paikalle ja anarkistinen eettinen subjekti romahtaa huolestuneeksi kansalaiseksi; jokainen vallankumouksellista konfliktia ylläpitämään kykenevä organisaatio yksinkertaisesti pidentää hallinnan elinikää; ja yksikään kriisi ei poikkea pääoman leviävästä ja hahmottomasta innovaatiosta. Vasemmisto on sisäistänyt huomattavan paljon älykkäämmän järjestelmän kuin sen oma toivon, odotuksen ja halun telos. Ytimeensä paljastettuna moderni vallankumouksellinen teoria ei ole mitään muuta kuin politiikkaa ja valheellisia lupauksia.

Sen sanominen, että mikään ei asemoi itseään nykyistä työn ja hallintatekniikoiden kiivasta hyökkäystä vastaan, olisi kuitenkin ideologista kapeakatseisuutta tai silkkaa tyhmyyttä. Vaikka vastahyökkäys on heikko, ja vaikka jokaisen hallituksen väestössä on olemassa laajoja osia, jotka kieltäytyvät liittymästä rähinään, kapina elää. Nykykamppailu versoo singulariteettien lakon tuottamasta rytmistä, ei kokonaisuutena toimivasta kasasta. Kapinan teorian pitää perustua ymmärrykseen siitä, miten ihmiset kapinoivat — todellisista antagonistisista teoista, jotka eivät pääty ennakoitavaan sovintoon; todellisista konkreettisista kapinan käytännöistä. Tällöin alamme herkistyä monimutkaisen sodan sommitelman ensimmäiselle rytmille.

Kapinan teorian kirjoittaminen pakottaa meidät katsomaan itseämme vierestä — tarkkailemaan huolella, jopa kohdistamaan optisen paineen lempiaiheisiimme. Kritiikki voi olla hyödytöntä nykyajan syvyyksissä, ja parodista yritystä käyttää tieteellistä metodia yhdessä totuuden tunteen kanssa ei pitäisi sekoittaa tekijyyteen. Teoreetikko, kuten Tekijä, on meille roskaa; jos käytännöillä mitä poimimme näistä kuolleista subjekteista on mitään käyttöä, se on kollektiivisessa älykkyydessä. Kapinan teoria ei voi pysyä neutraalina, puhumattakaan ”objektiivisuudesta”. Tehtävämme on vetää viiva, joka yhdistää käytössä olevat kielet, ja toteuttaa meidän erityisen kriisin kautta tulossa olevaa uutta kieltä.

Meidän väliset suhteet ovat olleet sokea piste vasemmistolle, ja hallinta on paikantanut nämä tilat nykyaikaiseksi sijoituspaikakseen. Se, mikä tänään alkaa harrastuksena, tuotetaan huomenna hallittavana subjektina. Olevien välinen tila on nykykamppailujen haastama alue.

Aikakauttamme kuvaa teknologinen integraatio kaikista intiimeimmillä elämänalueilla; tämän mukana tulee tukahduttavien voimien vahvistaminen, uusia itsehallinnon käytäntöjä, ja aina vain laajentuva poliisi. Katkaistuna rikkinäisestä perherakenteesta ja ilman kansaa tai kotia mitä kutsua omakseen, kapina tulee iphone suussaan. Nykykamppailujen konkreettiset käytännöt ovat liioittelematta outoja, mutta ainoastaan hipsterikyttä voisi olla näkemättä voimakkaita merkkejä, jotka sanovat: ”hankkiudutaan siitä eroon.”

Tämä on ensimmäinen luku teoksesta Predikaattien välissä, sota: Teesejä nykykamppailusta. Muut osat:

 

Mainokset
%d bloggers like this: