III.
Nykykamppailu vastustaa ja pakenee sekä hyökkää hallittuna olemisen tuottamista vastaan. Emme todista toisistaan eroavia kapinan peräkkäisiä jaksoja vaan singulaarista tapahtumaa, jossa tapahtumat jatkuvasti keskeyttävät yllättäen hallintatekniikat. Moukkamainen arviointi kuluneesta vuosikymmenestä saattaisi erottaa toisistaan, sanotaanko, valtaukset ja mellakat — väärän vastakkainasettelun tuottamiseen taipuvaiset affirmatiiviset kamppailut ja puhtaan negaation estetiikan elävöittämät kamppailut — mutta tämä näkökulma kärsii yhä tietynlaisesta emotionaalisesta lukutaidottomuudesta. Nämä järjettömät kriitikot näkevät valtaukset pohjimmiltaan sosiaalisena ilmiönä ja kontrastina niiden antisosiaaliselle vastinparille. Nykykamppailu on kuitenkin niin kuin meri, jossa joet kohtaavat meren: joskus rauhallinen, joskus erittäin väkivaltainen — ja täynnä monia erilaisia elämänmuotoja. Nykykamppailu ei ole sen enempää sosiaalinen kuin antisosiaalinen, passiivinen tai väkivaltainen. Juuri sen epäselvä luonne antaa sille sen voiman ja singulaarisuuden. Valtaukset, mellakat, internet, satunnainen väkivalta, ruoan kasvattaminen ja fermentointi, pyhien kirjoitusten lukeminen, neulonta, lähettilaukkujen tekeminen, roskan kerääminen, musiikin tekeminen, töistä varastaminen, bileiden järjestäminen – nykykamppailulla on paljon ominaisuuksia. Vaikka itsensä puhtaasti affirmatiivisiksi tai negatiivisiksi määrittelevät kamppailut ovat rajallisia, ne kuitenkin ilmaantuvat yhteisestä pistoksesta ja tarpeesta jollekin muulle.
Nykykamppailu sisältää autonomian merkityksen. Autonomiaan turvaudutaan kriisin kynnyksellä, epäonnistuvan hallinnan periaatteen ja sen seuraajan välillä. Sillä lain ylittää juuri se mikä mobilisoi sen, autonomia (itsen laki) on ratkaiseva tekijä, jonka varassa mikä tahansa tuleva on. Tämä on yritysmaailmassa yksinäisen yrittäjän tai innovaattorien tiimin käytäntö heidän pyrkiessä etsimään luovaa ratkaisua markkinoiden rajoituksiin. Hallinnan näkökulmasta autonomia liittyy itsehallintoon, innovointiin, ja taloudesta irrallaan elämiseen. Kamppailun näkökulmasta autonomia liittyy itseorganisointiin, etiikkaan, piittaamatta taloudesta.
Tilanteessamme ei ole kyse ainoastaan talouden kriisistä, vaan elämän perusteiden kriisistä. Kaikissa subjekteissa oleva repeämä aukeaa parhaillaan, ja tässä hetkessä on mahdollisuus paeta. Hallintaa ei perustettu pelkästään suostumukselle olla modernin valtion alainen, vaan myös käytännöille, joilla voitiin muotoilla identiteettiä ja subjektiviteettia. Näiden käytäntöjen kriisi, jonka nykykamppailu paljastaa, kyseenalaistaa ihmiselämän hallitun ihmisen muodossa. Autonomia, jopa jonain niin banaalina kuin varallisuuseroja vastustavana valtauksena, kantaa mukanaan radikaalisti toisenlaista ihmiselämää. Niinpä nykykamppailun ytimessä on kysymys siitä ”Mitä elämän eläminen tarkoittaa?” Meidän näkökulmastamme tämä on todellinen menossa oleva historiallinen konflikti. Miten elämä voidaan irrottaa lain ja talouden affekteista? Jos yleiskokoukset ja valtaukset laitetaan toimimaan myyttisen vaihtoehdon — itsehallittujen yhteisöjen kehittäminen joka hoitaa hallituksen työt, antagonismien ulossulkeminen puhtaasti rauhanomaisen politiikan etsinnässä — silloin nämä muodot päätyvät vahvistamaan ihmisen antropologiaa passiiviseksi olemiseksi käsitettynä, irrotettuna luonnosta, mieltymyksenä turvallisuuteen. Haasteemme on rakentaa käytäntöjä, mitkä katkaisevat yhteyden kamppailujen ja tämän kertomuksen välillä. Onnistuessamme nykykamppailun muodostavat ”sosiaaliset” muodot ovat erottamattomia tämän hetkisen poliittisen hetkemme ”antisosiaalisesta” sisällöstä. Tämä on koko elämän mittainen tehtävä: kokeellinen metodi mikä kieltäytyy erottamasta elämisen ja taistelemisen materiaalista, sotaista , ja hengellistä piiriä.
Tämä on kolmas luku teoksesta Predikaattien välissä, sota: Teesejä nykykamppailusta. Muut osat:
Toimitus 