20. tammikuuta alkoi Afrinin kantonin valloitus. Tätä aluetta Pohjois-Syyrian demokraattisen federaation länsiosassa on pommitettu armotta taistelulentokoneilla, tykistöllä ja kaikenlaisilla moderneilla aseilla jotka ovat NATOn tunnuksella merkittyjä. Turkin armeija, välttääkseen omien käsiensä likaamista ja piilottaakseen omien riviensä tappioita, käyttää jihadistiryhmiä hyökkäyksen suorittamiseen. Nämä aseelliset ryhmät olivat alunperin osaa Al-Qaidaa, vuonna 2014 uudelleenjärjestäytyivät Daeshiksi eli ISISiksi, ja nyt ne kulkevat FSA:n lipun alla. Brutaalit kuvat joita valloittajat lähettelevät sosiaalisissa medioissaan, kuten myös heidän huudot sotaan vääräuskoisia vastaan, karjuen “Allahu Akbar” kurkku suorana, muistuttavat meitä siitä, että Rojava edelleen taistelee samaa vihollista vastaan jota se kerran selitti Kobanessa ja Raqqassa. Mutta tällä kertaa lippu jonka alla he seisovat on NATOn toiseksi suurimman armeijan lippu. Lisäksi, musta Daeshin lippu on nähty useissa kuvissa punaisen Turkin lipun rinnalla. Useat taistelijat jotka Afrinissa vastarintaa tekevät itsepuolustusjoukot ovat tappaneet, on varmistetusti tunnistettu ISIS-komentajiksi.
Turkin valtion fasistinen ja misogynistinen diktaattori Reçep Tayyip Erdogan on julkisesti sanonut, että tällä itsenäisen maan autonomisen alueen miehityksellä, se pyrkii “palauttamaan Afrinin sen todellisille omistajille”. Tämän naamion takana se kuitenkin todellisuudessa suorittaa etnistä puhdistusta ja kansanmurhaa kurdeja ja muita vähemmistöjä kohtaan, jotka ovat eläneet Afrinissa ikimuistoisesti. Afrin on ollut yksi harvoista alueista joka on saanut nauttia suhteellista rauhaa verisessä Syyrian sodassa joka on riehunut viimeiset 7 vuotta. Monet sodan sijoiltaan repimät perheet ovat hakeneet turvaa tällä alueella. Nyt Erdogan yrittää käyttää hyväkseen tätä Syyrian kansoja kuristavaa epävakautta ja kärsimystä, oikeuttaakseen imperialistista vallankahmintaansa, unelmoiden kerran Ottomaanisen imperiumin miehittämien alueiden takaisinvaltaamisesta.
Kansainvälinen yhteisö kääntää selkäänsä toistuville avun pyynnöille jotka kuuluvat Afrinista. Venäjän joukkojen pois vetäminen Afrinista näytti vihreää valoa miehitykselle ja osoittaa sen rikoskumppanuutta Turkin valtion kanssa. Tämä rikoskumppanuus ei kuitenkaan ole pienempi kuin NATOn jäsenvaltioiden. Nämä sallivat Turkin käyttää länsimaisia aseita ja teknologiaa siviilien teurastamiseen. Pohjois-Syyrian demokraattinen federaatio on ollut keskeisin voima ISISin islamistisen raakalaisuuden vastaisessa taistelussa, mutta tämä näyttäisi olevan samantekevää niille hallituksille, jotka 2014:n jälkeen ovat vuodattaneet kyyneleitä jokaisesta Daeshin propagandan vastuulleen ottamasta verilöylystä. Helmikuun 24. päivänä YK:n turvallisuusneuvostossa hyväksyttiin yksimielisesti päätöslauselman tulitauon puolesta kaikkialla Syyriassa. Tämä näytti toivon valopilkulta uusien siviilien teurastusten estämiselle. Kuitenkin hiljaisuus, joka on seurannut Turkin hyökkäysten yltymistä, on kiistämätön.
Bashar Al-Assadin baathistinen hallinto puolestaan, julistettuaan, ettei koskaan sallisi Turkin hyökkäystä Syyrian maaperälle, on osoittanut kyvyttömyyttä vastaamaan aggressioon. Vaikka sillä on ilmatorjuntatykistöä, joka pystyisi estämään Turkin ilmavoimia iskemästä, hallinto on vaatinut Afrinilta täyttä alistumista Syyrian valtiolle ja luopumista autonomiastaan, jota on saavutettu vallankumouksellisessa prosessissa joka Rojavassa on tapahtunut viime vuosina. Ei ole epäilystäkään, että tämä miehitys on tulos Sochin neuvotteluista Assadin, Venäjän ja Turkin välillä. Syyrian armeija on valinnut välttää mitään suoraa konfrontaatiota joka saattaisi haitata Erdoganin suunnitelmia, ja näin jättänyt Syyrian Demokraattisia Voimia oman onnensa nojaan. Sen riippuvaisuus Venäjää kohtaan ja vihamielisyys Pohjois-Syyrian demokraattista federaatiota kohtaan sallii uusottomaanisten jihadistivoimien miehittää Afrinia.
Tilanne on kriittinen. Miehitysjoukot ovat kaupungin porteilla. Kaupungin, joka suojelee ei vain asukkaitaan vaan lukuisia pakolaisia jotka ovat paenneet kylistään Turkin pommitusten kylvämää tuhoa. Massiivisen pommittelun lisäksi on raportoitu kemiallisia hyökkäyksiä siviilejä vastaan, tarkalleen kloriinikaasulla. Eikä tämä ole kylvetyn sekasorron koko kuva, siviilien selviämisen kannalta elintärkeään infrastruktuuriin on määrätietoisesti hyökätty. Viikko sitten Turkki katkaisi kaupungin veden- ja sähkönsaannin, pakottaakseen asukkaita pakenemaan. Piiritys jatkuu ja väestöä odottaa häämöttävä joukkomurha. Eilen se oli ISIS Kobanessa, tänään se on Turkin valtio Afrinissa. Ja kuten Kobane, Afrin tulee tekemään vastarintaa, Afrin tulee voittamaan.
Rojavan Internationalistinen Kommuuni, otettuaan huomioon kaikki nämä tosiseikat, liittyy lukuisiin solidaarisuusaloitteisiin Afrinin puolesta. Kehotamme kaikkia osallistumaan toiminnan ja maailmanlaajuisen solidaarisuuden päivään, jonkalaista oli 1 marraskuuta 2014 Kobanen puolesta.
#WorldAfrinDay tapahtuu lauantaina 24. Maaliskuuta.
Solidaarisuus Afrinille kuulukoon ja tuntukoon ympäri maailmaa, osoituksena ettei Afrin ole yksin, ja että Afrinissa elävää demokraattista ja antipatriarkaalista projektia puolustetaan kaikkialla maailmassa.
#WorldAfrinDay
Long live international solidarity
Biji Berxwedana Afrin
Katso myös:
- David Graeber: Miksi maailman johtajat tukevat Turkin brutaalia hyökkäystä kurdien Afriniin?
- #DefendAfrin: Kiireellinen toimintakutsu
- Turkin hyökkäys Rojavan vallankumousta vastaan Afrinissa on pysäytettävä!
- Eilen Kobane, tänään Afrin
- Palkkamurhia Euroopassa, aseita ja koulutusleirejä ISISille – nyt puhuvat Turkin tiedustelupalvelun vangitut päälliköt
- Sipilä kutsui Turkin hirmuhallinnon vierailulle Suomeen