Inhabit: Instructions for Autonomy julkaistiin 5. kesäkuuta 2018 Yhdysvalloissa sivulla Inhabit.global. Käsillämme olevan virtuaalisen sanakirjan mukaan Inhabit-sana on suomeksi ”asua” tai ”elää”. Tekstissä pohditaan miten kapitalismin asuinkelvottomaksi tekemä maailma voidaan tehdä uudestaan elinkelpoiseksi tai ”asuttaa”. Tähän liittyy keskeisesti kysymys siitä hyvästä elämästä. Kirjoittajien mukaan se liittyy ainakin ilojen ja koko elämän jakamiseen toisten kanssa.

Kyseessä on kirjoituksen alaotsikon mukaisesti käyttöohje autonomiaan. Autonomiaa pohditaan muun muassa alueiden, infrastruktuurin ja materiaalisen voiman kasvattamisen näkökulmasta tavalla, jota voisi kutsua näkymättömäksi politiikaksi. Tekstiä voi pitää yhdysvaltalaisena jatkokehittelynä sille ajattelulle, joka on kehittynyt Ranskassa Tiqqun-lehden ja Kutsu-pamfletin sekä Näkymättömän Komitean ajatusten ympärille syntyneessä ympäristössä. Toimitus suomensi lyhyen näytteen Inhabit-tekstin alusta, mutta kehottaa tutustumaan alkuperäiseen tekstiin kokonaista ja parempilaatuista suomennosta odottaessa.

---

Inhabit: Instructions for Autonomy

On olemassa kaksi polkua. Maailmanloppu tai seuraavan maailman alku. Sinun on valittava.

Polku A: Maailmanloppu

Se on loppu. Paina pääsi alas ja selaa puhelimellasi apokalypsin läpi.

Katso miten Silicon Valley korvaa kaiken roboteilla. Uudet fundamentalistiset kuolemankultit saavat ISISin näyttämään lastenleikiltä. Viranomaiset julkaisevat geopaikannussovelluksen, joka vasikoi reaaliajassa siirtolaiset ja poliittiset toisinajattelijat samalla kun metafasistit joukkorahoittavat seuraavia keskitysleirejä. Julkiset palvelut epäonnistuvat. Poliitikot alkavat tehdä yhä ankarampia toimenpiteitä ja vasemmisto jatkaa hampaatonta haukkumistaan. Samaan aikaan jäätiköt sulavat, maastopalot leviävät kulovalkean tavoin, Hurrikaani Whatever hukuttaa jälleen yhden kaupungin. Muinaiset kulkutaudit palaavat sulavasta ikiroudasta. Loputonta työtä rikkaiden hyötyessä raunioista. Lopulta me hukumme tietäen ettemme tehneet mitään, jakaen hautamme kaiken tämän planeetan elämän kanssa.

Polku B: Alku

Vedä syvään henkeä, ja valmistaudu uuteen maailmaan.

Ihmisten, tilojen ja infrastruktuurien moninaisuus luo perustan, jossa muodostuvat voimakkaat, autonomiset alueet. Kaikki kaikille. Maa annetaan yhteiseen käyttöön. Teknologia avataan – kaikki on työkaluja, mikä tahansa on ase. Autonomiset huoltolinjat lopettavat taloudellisen kuristusotteen. Mesh-verkot tarjoavat reaaliaikaista viestintää yhdistäen ne, jotka aistivat toisenlaisen elämän rakentamisen tarpeen. Hallitusten epäonnistuessa autonomiset alueet kukoistavat ymmärtäen, että ollaksemme vapaita meidän on sitouduttava tähän maailmaan ja elämään sillä. Tekno-feodalismin erillisalueet ryöstetään resursseistaan. Me kohtaamme hiipuvat vastavallankumoukselliset voimat vaihtoehdolla: helvetti vai utopia? Kumpikaan vaihtoehto ei tyydytä meitä.

Lopulta päädymme reunalle – tunnemme vapauden vaaran ihmeellisen ja tuntemattoman yhdessä elämisen halun – ja tiedämme: tässä elämä on.

Aikamme on sekasortoinen ja kykenevä.

Mullistus, jakautuminen ja politiikka joka on yhtä konkurssissa kuin finanssimarkkinat – silti kriisissä on mahdollisuus. Tämä aikakausi pakottaa meidät ottamaan huomioon, miten jokainen meistä muodostaa mahdollisuuden ytimen, miten yksilöt voivat seurata villeimpiä haluja kerääntyä yhteen muiden kutsun tuntevien kanssa. Ihmiset oppivat kadotettuja taitoja ja soturit palauttavat tulen tähän maailmaan. Maanviljelijät ja puutarhurit tekevät kokeiluja luonnonmukaisella maanviljelyllä, samaan aikaan kun hakkerit ja koneiden tekijät määrittelevät niitä uudelleen. Mallit pakenevat tyhjistä parrasvaloista ja jakavat leipää radikaalien kurdien kanssa. Sotaveteraanit ottavat kantaa yhteisöllisen elämän puolesta. Ne, joilla ei ole käyttöä politiikalle, löytävät toisensa päivällispöydästä Zuccoti-puistosta, Oscar Grantin aukiolta tai Tahririn aukiolta. Yksin itsensä juuri ja juuri ruokkimaan kykenevä barista oppii laittamaan ruokaa tuhannelle yhdessä. Eläköityneelle hitsaajalle ja nettisivujen suunnittelijalle selviää, että he ovat naapureita lentokenttävaltauksella ja sitoutuvat lukemaan yhdessä Sodankäynnin taitoa. Instagram-tähti, jonka ahdistus yleensä rajoittaa hänen elämän neljän seinän sisäpuolelle tapaa Fergusonissa taisteluarpisen vanhuksen, jolloin heidät kastetaan kyynelkaasuun ja kollektiiviseen voimaan, ja hän alkaa tuntea sielunsa painon kevenevän. Suurimmassa eristyksessä elävät ihmiset kaikkialla nousevat yhdessä ja löytävät uusia tapoja elää. Mutta näiden ytimien noustessa pintaan, ne poljetaan pois latteuden ja pelon kiihkossa. Avaukset suljetaan voimakkaasti mellakkapoliisin, yksityisten vartiointifirmojen ja PR-firmojen toimesta. Tai pahempaa, yksinäisten ihmisten – poliittisesti oikeistolaisten tai vasemmistolaisten – toimesta, joilla ei ole mitään muuta saavutettavaa kuin jälleen yksi tykkäys paskassa Twitterissään. Tämä kaikki tapahtuu samalla kuin ylimieliset poliitikot ja toimitusjohtajat pysyvät asemissaan. Aikakautemme vallankumouksellista luonnetta ei voi kiistää, mutta meidän on silti nujerrettava meidän ja vapauden tiellä olevat esteet.

Tulemme jostain rikkinäisenä, mutta siitä huolimatta me seisomme.

Aikakautemme nihilismi on topologista. Kaikki on vailla perustaa. Etsimme organisatorista voimaa kyetäksemme korjaaman maailman, ja löydämme ainoastaan heikkoutta ja kyynisyyttä täynnä olevia instituutioita. Hyvää tarkoittavat aktivistit joutuvat tavanomaisen selkärangattoman politiikan kitaan, ja tulevat ulos sen ruoansulatuksesta masentuneina militantteina tai minipoliitikkoina. Hyväksikäytön vastustajat päätyvät todistamaan sosiaalisessa mediassa käytyjä surullisia valtapelejä. Liikkeet syntyvät räjähdysmäisesti ja romahtavat sitten sisäisesti, kun parasiitit järsivät ne sisältä käsin. Kaupungeista tulee asumiskelvottomia, kun vedet nousevat ja hallitukset taistelevat ylläpitääkseen legitimiteettiään. Jokainen katastrofi tuntuu yhä enemmän ja enemmän intiimiltä siitä riippumatta selaammeko sen läpi vai saammeko pelätyn viestin kuulitko sinä jo? Vahingot tuntuvat teurastuksilta. Kuolleiden nimet muodostavat  sivilisaation rappeutumisen hakemiston. Olemme menettäneet perheen ja ystäviä addiktioille, köyhyydelle, ja epätoivolle. Me katsoimme poliisin toteuttavan oikeuttaan murhata, neuvottomina miten sammuttaa meidän raivomme. Me pidimme toisistamme kiinni kaiken tämän läpi, ja seisomme yhä. Tunnemme meiltä varastetun nykyisyyden, kuvittelemme tulevaisuuden mihin meidät on tarkoitettu. Kukaan ei tule pelastamaan meitä. Meidän on tarjottava itsellemme perusta, jolle vallankumous kasvaa.

Meillä on kyky tehdä peruuttamaton katkos.

Heräämme päivä toisensa jälkeen, sukupolvi sukupolven jälkeen, menemällä töihin voidaksemme hienosäätää samaa painajaista mikä pakottaa meidät töihin. Säädämme pärjätäksemme, tunnemme töihin matkustamisen ja unettomien öiden stressin, elämme palkkakuitista toiseen tai yhdestä epävarmasta keikasta seuraavaan, jotta voisimme ainoastaan säilyttää vedensaannin. Meidän työmme teki tämän maailman ja pitää sen käynnissä, mutta yksikään meistä ei tunne olevansa kotonaan. Ei ole ihme, että niin monet ihmiset heittäytyivät mihin tahansa joka lupasi parempaa – liikkeisiin, terveystrendeihin, alakulttuureihin, militioihin, jengeihin, mihin tahansa. Haluamme arvokkaan elämän. Haluamme vapautta tunkea känsäiset kätemme kohti kokeilua, tulla niin paljon suuremmaksi kuin palkkatyömme. Jos aikamme potentiaali on merkki mistään siinä on kyse siitä, että kykenemme muuhunkin kuin pelkkään selviämiseen. Meidän tekemämme työ – meidän voimamme, luovuutemme, ja älykkyytemme – voi olla meidän aseemme. Mahdollisuus kestää on meidän kyvyssämme lakkoilla, ja jaetun voimamme viettelyssä. Meidän lakkomme tulee olemaan elämiemme uudelleen järjestämisen välitön käytäntö, joka ei kunnioita lainkaan pomojamme, rikkaita, tai meidät korvaamaan tarkoitettuja robotteja. Yhdessä meillä on tarvittava tietotaito ja tarmo paremman elämän rakentamiseen, elämään omilla ehdoillamme. Meistä on kiinni tämän maailman korvaavien uusien maailmojen luominen ja asuttaminen. Meidän nerokkuutemme, intohimomme, ja päättäväisyytemme – olemme se ratkaiseva seikka, jonka varassa jokainen tulevaisuus lepää.

Mitään ei puutu, katso ympärillesi. Anna sille muoto.

Pala palalta me kokoamme vallankumouksellisen voiman perustan. Rakennamme yhteistä elämää, taistelemme meidän aikakautemme päällemme pakottamaa materiaalista ja henkistä köyhyyttä vastaan. Avaudumme erilaisten elämäntapojen välittömille kokeiluille. Tavoitteemme on perustaa autonomisia alueita – laajentaen hallitsemattomia vyöhykkeitä, jotka ulottuvat loistavalta mereltä merelle. Pohjois-Amerikan läpi menevät murtumakohdat johtavat meidät kaitselmukseen. Nämä autonomiset alueet antavat matkustamiseen uutta vauhtia ja resursseja, välietappeja ekologisen kriisin aikana, ja tilan ottaa uudelleen haltuun meiltä riistettyjä tekniikoita ja teknologioita. Näemme tehtävämme mielessämme seesteisesti ja vakavasti. Haluamme alueita, joiden infrastruktuuri on katastrofiin mukautuva. Rohkean ja arvokkaan elämisen tavan asuttamia alueita, jotka ovat syntyneet kollektiivisesta ilosta. Aikamme eroaa menneisyydestä, ja me emme odota seniilin radikaalin nostalgian saavan sitä kiinni. Vallankumous on linja jota seuraamme nykyisyydessä. Meillä ei ole kaikkia vastauksia, mutta jaamme sen minkä tiedämme olevan totta. On tullut aika poistua tästä kestämättömästä tavasta elää.

Me olemme aloittaneet.