Miksi anarkian puolesta ja miksei anarkismin puolesta? Tämä voi tuntua pieneltä asialta hiustenhalkomista varten, mutta kyse on meille tärkeästä huomiosta. Se on tärkeä siksi, että me olemme kiinnostuneita elinvoimaisesta anarkistisesta (valtion vastaisesta kommunistisesta) ympäristöstä. Meille anarkismi viittaa ajatukseen, jonka mukaan voisi olla erityinen joukko käytäntöjä (muotoja), joiden voidaan havaita täydentävän vapaata elämää kaikille. Me koemme olevan typerää ja olettavan, ettei ihmiselämä voisi koskaan ottaa singulaarista muotoa. Elämän pitäisi saada se muoto, joka on vapaata sen vapaalle uusintamiselle. Toisin kuin sen nykyinen olotilan joka ainoastaan palvelee niitä ketkä hallitsevat meitä.
Klassisessa anarkismissa (toisin sanoen eurooppalainen anarkismi) oli monella tavalla kyse pyrkimyksestä löytää parhaat käytännöt anarkialle tai siihen pääsemiseksi: olipa kyse kyse Proudhonin mutualismista, Bakuninin kollektivismista, Bonnotin jengin individualismista tai Kropotkinin kommunismista. Mielestämme meillä pitäisi olla tilaa liikkua mitä tulee tähän kaikkeen, sillä haluamme ottaa etäisyyttä eurosentriseen anarkiaan; tosin sen pitäisi olla karkaistua liikkumatilaa. Meille painopisteen pitäisi olla sisällössä muodon yli. Antakaa kun selitämme.
Kommunisaatiota koskevassa suuntauksessa kirjoitetaan usein tästä. Siinä kyse ei ole radikaalista demokratiasta, oikeudenmukaisesta jakelusta, kansanvallasta, päätöksenteosta yleiskokouksilla, paikallisesta itsehallinnosta… vaan siitä ovatko suhteet kommunistisia vai eivät. Kommunismista tulee arviointikyvyn perusta. Miksi? Koska kommunismi asettaa suhteiden joukon, jotka ovat vapaita, ilman mittaa, (ja sen seurauksena) ilman vaihtoa ja turhaa hierarkiaa. Ja tämä on myös jotain mitä suurin osa anarkisteista tavoittelee. Haluamme myös siirtyä pois anarkismista, koska koemme aika ajoin siinä olevan kyse enemmän sen määrittelemisestä miten meidän pitäisi elää kuin meidän sallimisesta elää kuten parhaaksi katsomme.
Jos jotkut meistä esimerkiksi osallistuisivat elämää ja kuolemaa koskevaan taisteluun silloin konsensus-päätöksenteossa olisi järkeä. Me kaikki osallistumme tilanteeseen, jossa elämämme voi päättyä. Meidän tulisi olla valmis tekemään omaa elämäämme tai kuolemaamme koskeva päätös. Jos kuitenkin päätämme kenen talossa pidetään kausittaiset juhlat tarvitsemmeko me todella konsensusta? Onko meidän edes todella tarpeen päätyä äänestykseen? Tarvitsemmeko demokratiaa ystävien kesken? Alammeko äänestää kuka tekee tortillat tai kuka tarjoaa kotitekoista olutta? Luultavasti emme, koska arkielämästä ei yleensä päätetä näin. Luotamme toisiin tekijöihin päätöksenteossa ja toisiin sukulaisuuden/toveruuden/ystävyyden kautta tuleviin yhteyksiin. Tämä osoittaa demokratian (tai konsensuksen) fetisoinnin rajoitukset.
Lisäksi monet puhuvat anarkismista aivan kuin olisi olemassa vain yksi ainoa anarkismi.1 Hiljattain yksi meistä osallistui vapaakoulun tapaamiseen, jossa klassinen vasemmistolainen anarkisti esitti hänen anarkisminsa ainoana anarkismina. Onneksi paikalla olijat kuitenkin vastustivat yleisesti tällaista määritelmä, tätä salakavalaa auktoriteettia. Me halveksimme auktoriteettia yhtä paljon kuin mitä me halveksimme työtä ja pakollista vuokranmaksua. Sen sijaan, että pönkittäisimme meidän anarkismiamme, me pyrimme arvioimaan meidän muotojamme sen suhteen mikä on kommunistista ja mikä ei ole. Me olemme anarkisteja, jotka ovat samaa mieltä kommunisaatio-virtauksen kanssa heidän sanoessaan, että vallankumous on kommunisaatiota: tai oikeastaan
kommunisaatio tulee olemaan se hetki kun [vallankumouksellinen] kamppailu tekee mahdollisesti, keinona itsensä jatkamiseksi, kommunismin välittömän tuotannon. Kommunismilla me tarkoitamme kollektiivista järjestäytymistä, joka on päässyt eroon kaikesta välittäjistä, jotka tällä hetkellä ainoastaan palvelevat yhteiskuntaa liittämällä yksilöt niiden alla: raha, valtio, arvo luokat, jne… . Kommunismi on näin ollen se hetki, kun yksilöt liittyvät yhteen suoraan ilman, että niiden yksilöiden välisten suhteiden päälle asetetaan kategorioita joille jokainen on velkaa tottelevaisuuden.2
Tämä tarkoittaa lyhyesti sanottuna sitä, että kommunismin ja anarkian perustaminen ei ole esivallankumouksellinen mahdollisuus vaan vallankumouksellisesta kamppailusta nouseva mahdollisuus. Tästä syystä me puhumme anarkismin sijaan mieluummin kommunismista. Kommunismista tulee vallankumouksellinen verbi, siinä missä anarkismista tulee esivallankumouksellista kuollutta painoa (substantiivi), jota jotkut yrittävät pakottaa nykyisyyden (tai tulevaisuuden) ylle. Tästä syystä me sanomme kannattavamme anarkiaa (olosuhde) ja kommunismia (verbi).
1. Anarkismi ei kuitenkaan ole ollut koskaan myönteistä kapitalismin suhteen. Anarkokapitalismi on ainoastaan verkossa tavattavissa oleva kummallinen poikkeama.
2. de Mattis, Léon. “What Is Communisation.” Libcom, 16 marraskuuta 2011, libcom.org/library/what-communisation.
Kirjoitus on julkaistu 16. elokuuta 2018 Los Angelesista käsin toimitetun Ediciones ineditios -sivulla.
Toimitus 