Seuraava asema: destituutio

Ranskalaisella Lundi Matin -sivulla julkaistu kirjoitus käsittelee Keltaisten liivien liikettä (ransk. Mouvement des gilets jaunes), joka sai alkunsa polttoaineiden hintaa nostavan verokorotuksen vastaisesta protestista 17.11.2018. Liike laajeni nopeasti järjestelmäkriittiseen suuntaan, ja sillä ei ole enää juuri mitään tekemistä polttoaineveron kanssa. Lauantaina 1.12. mielenosoitukset eskaloituivat laajamittaiseksi mellakoinniksi ympäri Ranskaa. Tämän jälkeen vihattu ”rikkaiden presidentti” Macron taipui protestoijien edessä ja peruutti 4.12. verokorotuksen, mutta kapinointi on tästä voitosta huolimatta jatkunut. Jopa Ylen toimittajaa Pariisissa kommentoi verokorotuksesta luopumista: ”Liian vähän, liian myöhään.” Tätä suomentaessa keltaliivit jatkavat neljättä lauantaina Ranskan instituutioiden huojuttamista. 

Tämä kirjoitus julkaistu 3.12. ranskaksi, mutta suomennos on tehty englanninkielisestä käännöksestä. Otsikossa oleva destituution käsitettä on viime vuosina tehnyt tutuksi Näkymätön komitea ja Giorgio Agamben. Peristerakis on käyttänyt käsitteestä suomeksi ilmausta valtaa purkava valta, mutta suomennos ei ole paras mahdollinen. Destituution prosessi on luonteeltaan affirmatiivista, johon kuuluu olennaisesti uusien yhteyksien luominen ihmisten välille. Destituution teoriassa valtiovalta purkautuu ikään kuin uusien elämänmuotojen tai kommuunien verkoston sivutuotteena, sillä ihmiset ovat jo kauan sitten kääntäneet katseena muualle valtiosta ja alkaneet elää elämäänsä uusissa yhteisöissä.

Seuraava asema: destituutio

Asia on päinvastoin kuin mitä kuulemme. Todellinen mysteeri ei ole se, että olemme kapinoineet vaan se ettemme tehneet niin aiemmin. Poikkeavaa ei ole se mitä teemme nyt, vaan se mitä olemme sietäneet tähän asti. Mistä tahansa näkökulmasta tarkasteltuna, kuka voisi kieltää järjestelmän konkurssin? Kuka enää haluaa tulla alas ammutuksi, ryöstetyksi ja epävarmuuteen jätetyksi tyhjän takia?  Vuodattaako kukaan kyyneleitä köyhien ryöstellessä 16. arrondissementtin rikkaiden kaduilla, ja porvariston katsoessa heidän katumaastureidensa katoavan liekkeihin? Mitä tulee Macroniin, hän voi lopettaa valittamisen: juuri hän kutsui meidät luokseen. Valtio ei voi jatkaa itsensä legitimoimista viittaamalla ”suurenmoisen vallankumouksen” kuolleeseen ruumiiseen ja sitten tuomita mellakoitsijat heti vallankumouksen päästessä vauhtiin.

Tilanne on yksinkertainen: ihmiset haluavat järjestelmän kaatuvan. Järjestelmä kuitenkin aikoo jatkaa olemassaoloaan. Juuri tämä määrittelee tilanteen kapinalliseksi, kuten jopa poliisi on avoimesti myöntänyt. Toisella puolella on ihmiset, joita on suuri määrä ja lisäksi heillä on rohkeutensa, ilonsa, älynsä ja naiiviutensa. Toisella puolella on järjestelmä, jolla on armeijansa, poliisinsa, mediansa sekä petoksensa ja porvarien pelko. Marraskuun 17. päivästä lähtien ihmiset ovat käyttäneet kahta toisiaan täydentävää keinoa: talouden pysäyttämistä blokkaamalla, ja lauantaisia hyökkäyksiä hallintoalueille. Nämä molemmat ovat toisiaan täydentäviä, sillä talous on järjestelmän todellisuus, kun taas hallitus tarjoaa sille symbolisen edustuksen. Voidakseen todella destituoida nämä molemmat, on välttämätöntä hyökätä kummankin kimppuun. Tämä koskee Pariisia yhtä paljon kuin muuta aluetta: prefektuurin polttaminen ja Élyséehen rynnäköiminen ovat yksi ja sama ele. Joka lauantai marraskuun 17. päivästä lähtien ihmiset ovat Pariisissa keskittyneet kuin magneetin vetämänä samaan päämäärän: hallituksen erillisalueille rynnäköimiseen. Ainoa ero viikosta toiseen on siinä, että 1) tätä estämään laitettavan poliisivoiman määrä kasvaa ja 2) ihmiset oppivat yhä enemmän asioista mitkä eivät onnistuneet edellisenä viikonloppuna. Jos tänä viikonloppuna paikalla on enemmän ihmisiä uimalasien ja kaasunaamareiden kanssa, se ei johdu siitä, että ”järjestäytyneiden mellakoitsijoiden ryhmät” ovat ”soluttautuneet mielenosoitukseen”. Kyse on sen sijaan siitä, että ihmisiä kaasutettiin niin paljon edellisenä viikonloppuna ja he vetivät saman johtopäätöksen mitä kuka tahansa järjissään oleva ihminen tekisi: parempi tulla ensi kerralla paikalle varustautuneena. Me emme joka tapauksessa puhu nyt mielenosoituksista vaan kansanoususta.

Jos kymmenet tuhannet ihmiset tunkeutuivat Tuileries-Saint Lazare-Étoile-Trocadero -alueelle, kyse ei ollut häirinnän strategiasta, jonka kourallinen pieniä ryhmiä olisi päättänyt. Kyse oli hajanaisesta taktisesta älykkyydestä, johon ihmiset päätyivät, kun poliisivoimat estivät heitä toteuttamasta tavoitettaan. Kansannousun lietsomista yrittävien ”ultravasemmistolaisten” kriminalisoiminen ei huijaa ketään: jos ultravasemmistolaiset tietäisivät miten kaapata rakennuskoneita sekä käyttää niitä poliisilinjoja vasten syöksymiseen tai tullikojun tuhoamiseen, olisimme kuulleet siitä; jos heitä oli niin paljon, niin aseistariisuvina ja rohkeina, tietäisimme myös tästä. Tosiasia on, että niin kutsuttu ”ultravasemmisto” identitaarisine huolineen on ollut hyvin hämmentynyt Keltaisten liivien liikkeen epäpuhtaudesta. ”Ultravasemmistoa” vaivaa porvarillinen pelko itsensä vaarantamisesta keskustelemalla sellaisen joukon kanssa, joka ei sovi yhteenkään sen omista kategorioista. Mitä tulee ”ultraoikeistoon”, se on keinojensa ja oletettujen tavoitteidensa kanssa puun ja kuoren välissä: he kylvävät epäjärjestystä tekosyynään järjestykseen kiinnittyminen, he hyökkäävät Kansallista Poliisia vastaan julistaen samalla sitoutumistaan Lakiin ja Kansankuntaan, he haluavat mestata tasavallan hallitsijan pään rakkaudesta kuninkaaseen, jota ei ole olemassa. Näiden huomioiden kanssa jätämme sisäministeriön käymään absurdia soperrustaan. Radikaalit eivät tee liikettä, itse liike radikalisoi ihmisiä. Uskooko kukaan, että hallituksemme harkitsisi poikkeustilan julistamista kourallisen ultravasemmistolaisia tai -oikeistolaisia takia?

”Ultravasemmistoa” vaivaa porvarillinen pelko itsensä vaarantamisesta keskustelemalla sellaisen joukon kanssa, joka ei sovi yhteenkään sen omista kategorioista.

He jotka jättävät kapinan puolitiehen kaivavat omaa hautaansa. Nykyaikaiset tukahduttamiskeinot huomioon ottaen, meillä on kaksi vaihtoehtoa tässä pisteessä: joko kaadamme järjestelmän, tai annamme sen murskata meidät. Olisi merkittävä virhe aliarvioida tämän hallituksen radikalisoitumisen tasoa. Jokainen ihmisten ja hallituksen välistä neuvottelua tulevina päivinä käyvä revitään kappaleiksi: kukaan meistä ei halua tulla edustetuksi, olemme tarpeeksi vanhoja ilmaisemaan itseämme, ja erottamaan kuka pyrkii imartelemaan tai haltuunottamaan meitä. Ja jos hallitus päätyy ottamaan askeleen taaksepäin, tämä ainoastaan todistaa meidän toimineen oikein ja meidän välineidemme olleen oikeita.

Tämä viikko tulee siis olemaan ratkaiseva: joko onnistumme aiempaa suurempana pysäyttämänä taloudellisen koneiston blokkaamalla satamat, jalostamot, rautatieasemat logistiset keskukset ja niin edelleen sekä todella ottamaan haltuun hallituksen erillisalueet ja poliisiasemat tulevana lauantaina, tai olemme hävinneet. Ensi viikonloppuna järjestettävällä ilmastomarssilla ei ole mitään syytä olla liittymättä meihin kadulla. Sen viesti on nimittäin loppujen lopuksi se, että emme voi luottaa niihin ketkä ovat johtaneet meidät nykyisen katastrofin partaalle meidät sieltä pois saamisessa. Olemme askeleen päästä hallintokoneiston hajoamisesta. Joko me onnistumme kääntämään asioiden kulkua tulevien kuukausien aikana tai sitten nähtävissä oleva maailmanloppu päätyy turvallisuushakuiseen takaiskuun, jonka syvyydestä ja laajuudesta näemme ainoastaan häivähdyksen sosiaalisessa mediassa.

Kysymys kuuluu: mitä järjestelmän destituoiminen tarkoittaa konkreettisesti? Se ei ilmiselvästi voi tarkoittaa uusien edustajien äänestämistä, koska nykyisen regiimin konkurssi kertoo nimenomaisesti sen edustuksellisen järjestelmän konkurssista. Järjestelmän destituoiminen tarkoittaa elämän materiaalisen ja symbolisen järjestämisen haltuunottamista paikallisesti, kantoni kantonilta. Pelissä on juuri nykyinen elämän järjestäminen, joka itse on katastrofi. Meidän ei tule pelätä tuntematonta: emme ole koskaan nähneet miljoonien ihmisten antavan itsensä kuolla nälkään. Aivan kuten me olemme täydellisen kykeneviä järjestämään itsemme horisontaalisesti blokkauksiin, meillä on kyky järjestää itsemme aloittamaan uudelleen järkevämpi tapa olla olemassa. Koska kapina on järjestetty paikallisesti, vastauksemme löytyvät paikalliselta tasolta. ”Valtakunnallinen” taso ei ole koskaan muuta kuin paikallisten aloitteiden kaikua.

Emme enää kestä tämän maailman loputonta kirjanpitoa. Jos talouden valta on kurjuuden valtaa, tämä johtuu ennen kaikkea laskemisen vallasta. Blokkauksien ja kaiken muun kauneus mitä me olemme tehneet kolmen viikon ajan kaduilla  – eräänlainen voitto jo itsessään – on siinä, että olemme lakanneet laskemasta ja alkaneet välittää toisistamme.  Silloin kun kyse on meidän yhteisestä pelastuksesta, elämän infrastruktuurien laillinen omistajuus on ainoastaan pieni yksityiskohta. Ero ihmisten ja hallitsijoiden välillä on siinä, että ihmiset eivät ole joukko luusereita.

Katso myös:

Mainokset
%d bloggers like this: