Ranskassa on levitetty mysteerisiä Keltaisia Kirjeitä liikenneympyröissä ja sosiaalisen median kautta Keltaliivit-liikkeen alusta lähtien. Aina yhtä tarkkoja ja runollisia, tämä on 15 epistola, joka käsittelee tämän maailman lähestyvää loppua ja meidän vastuutamme. -Lundi.am
***
Rakkaat Keltaliivit, rakkaat miehet ja naiset ruohonjuuritasolla,
Me lähestymme kriittistä pistettä. Lähestymme kriittistä historiallista hetkeä, käännekohtaa historiassa. Lähestymme loppua. Usean kuukauden ajan olemme yhdessä taistelleet pysäyttääksemme yläpuolella olevien itsetuhoisen käyttäytymisen. Meidän elämämme, meidän lastemme elämät, meidän lastenlastemme elämät, roikkuvat hiuskarvan varassa. Kieltäydymme tanssimasta köydellä, jolla punnitaan hyvät ja huonot puolet tästä tai tuosta perustuslaillisesta toimenpiteestä, jonka he lupaavat tuovan meille pikkuriikkisen lisää liikkumatilaa. Meidän on myönnettävä, että me emme voi yksinkertaisesti niellä tätä.
Meidän ei ole enää mahdollista määrittää omaa elämänmuotoamme omalla tavallamme. Miten työskentelemme, miten kasvatamme lapsemme, miten syömme, miten tuotamme asioita, miten pukeudumme, miten juhlimme, miten katsomme toinen toisiamme, miten kamppailemme, miten jaamme asioita, miten suutelemme, tapaamme, ja rakastamme toisiamme? Yläpuolella oleva koneisto imee kaiken elämän ja nielee sen kitaansa. Se ei ole koskaan halunnut nuolaistakaan surujamme, laillista asemaamme, tai hienoja tunteitamme. He, jotka ovat yläpuolellamme, ovat jo koneita, ja kone, rakkaat ystävät, ei ajattele tai tunne, se laskee.
Rakkaimmat Keltaliivit, rakkaat miehet ja naiset ruohonjuuritasolla.
Vuonna 2019 meidän asuinpaikkojamme, elävää maaperäämme, kaikkea meitä ympäröivää, meidän maaseutumme kauneutta ja rikkautta, hyvän aamun raikkautta, kadut tuoksullaan täyttävän jasmiinin ja syreenin, pimeiden öiden sietämätöntä keveyttä, aamulla auringonsäteiden hyväilemiä unisia kasvojamme ja lapsiemme naurua heidän kaikessa viattomuudessaan – tätä kaikkea tuhotaan ja se on katoamassa hyödyttömän betonin alle. Meidän on myönnettävä, ystäväni, ettei edessä ole rauhallisia laitumia, eikä horisontissa ole Greenpeacea. Ei myöskään hiiliveroa! Ei vastuullista ekologiaa! Vielä vähemmän käydään korkean tason keskustelua ympäristöön liittyen. COP21, 22 tai 23 ei ainakaan ole sitä! Tämä kaikki ei vastaa muuta kuin meitä odottavan roskakasan pinnalle vihreällä maalilla vedettyä pensselinvetoa!
Joten Macronilla ja hänen ystävillään yläpuolelta on varaa toivottaa meille hyvää uutta vuotta. He eivät ole niitä, jotka kärsivät jokaisen kuukauden loppupuolella. He eivät myöskään ole niitä, jotka tuntisivat epätoivoa maailmanlopun johdosta. Ei, he tuntevat epätoivoa kasvun puutteen äärellä, heidän ainoa huolenaiheensa on se, mitä tapahtuu jos Ranska-alapuolelta epäonnistuu sopeutumaan yläpuolelta tuleviin kaupallisiin määräyksiin. Meidän kamppailumme ruohonjuuritasolla on tänä päivänä totaalinen yhteenotto, eikä ole epäilystäkään, etteikö se olisi viimeinen. Se on kamppailu ihmislajin suunnitteltua sukupuuttoa vastaan. Meidän on aika luoda oikea sosiaalinen organisaatio, jolla on paikallinen perusta ja maailmanlaajuinen ulottuvuus. Ruohonjuuritasolla olevien ongelmat Kongossa, Thaimaassa tai Brasiliassa ovat myös meidän ongelmiamme.
Samalla kun meitä kannustetaan rauhoittamaan turhautumisemme tyhjentämällä kauppakeskusten hyllyjä talvialejen aikaan, yritetään kuvitella 20-vuotias vietnamilainen, joka on revitty irti perinteiseltä maaperältään, jossa hänen perheensä on asunut sukupolvien ajan. Hän matkustaa kuudelta aamulla yksin puuvillapellolle tai valtaviin metallisiin laatikoihin, tuottaakseen surkean vaatekappaleen! Kuvitellaan sama yritys onnittelemassa itseään hyvästä vuosineljänneksen tuloksesta! Kuvitellaan seuraavaksi meidät eurooppalaiset vaatimassa kuluttajaluottoa, jotta voimme ostaa tämän saman vaatekappaleen. Voimmeko kuvitella miten viheliäistä tämä on? Voimmeko oikeasti kuvitella maailman, jossa elämme? Meidän kasvomme ovat heijastus päivittäisestä kurjuudestamme. Tämä maailma, meidän maailmamme. Ainoasta mikä meillä on, on tehty niin kestämätön, inhottava, tukahduttava, ja elinkelvoton, että meidän on haettava turvaa kieltämisemme, illuusioidemme, ruutujemme linnoituksista…
Kuvittele toisaalta, jos voisimme luoda toisia tapoja tuottaa ja kuluttaa asioita kerrostaloissamme, naapurustoissamme ja kylissämme. Voimmeko kuvitella yhden pesukoneen rakennusta kohti? Voimmeko kuvitella käyttävämme aamun kalastamiseen, iltapäivän lastenhoitoon, ja illan valmistelemalla paikallista festivaalia tai huomisen jalkapallo-ottelua? Voimmeko kuvitella säilövämme ruokamme vanhanaikaisissa purkeissa ja jaetuissa tiloissa? Voimmeko kuvitella särkevämme yksityisomaisuuden, joka saartaa meidät, ajaa meidät pakoon, eristää meidät ja karkottaa meidät? Voimmeko kuvitella 25-vuotiaan raskaana olevan naisen tarpeiden eroavan tukevan 35-vuotiaan miehen tarpeista? Voimmeko kuvitella yövahdin työskentelevän 40 tuntia viikossa jääkylmässä, samalla kun pankkiiri tekee samat työtunnit ilmastoidussa toimistossa kahvikupin ja maukkaiden keksien kanssa? Voimmeko kuvitella nämä todella olemassa olevat surut? Voimmeko kuvitella todellisen epätasa-arvon tämän abstraktin tasa-arvon sijasta, tämän abstraktin työvoiman sijasta, jossa työtä ei enää arvostella todellisista, elintärkeistä tarpeista vaan fiktiivisistä ja kuvitteellisista tarpeista käsin? Voimmeko kuvitella oikeaa työtä, merkityksellistä työtä? Voimmeko me, viimeinkin, kuvitella ihmiskasvot?
Rakkaat Keltaliivit, rakkaat miehet ja naiset ruohonjuuritasolla.
Tänä vuonna meidän kohtalomme on taas omissa käsissämme. Tartutaan tilaisuuteen, tuodaan esiin meitä vaivaavat aiheet ja keksitään radikaaleja ja oikeita ratkaisuja kaikkien institutionaalisten vehkeilyjen ulkopuolella. Meidän maailmamme tekee kuolemaa, meidän maailmamme romahtaa, ihmiselämää viedään sukupuuttoon. Me olemme sytyttäneet uudelleen toivon kipinän! Joten sytytetään kylämme ilmiliekkeihin, sytytetään kaupunkimme ilmiliekkeihin, sytytetään Ranska ilmiliekkeihin, sytytetään Eurooppa ilmiliekkeihin, sytytetään maailma ilmiliekkeihin!
Annetaan kapinan keltaisten kipinöidemme muotoutua luovaksi tulipesäksi! Annetaan arkielämän kehyksen tuhoutumisen tulla muutetuksi huomisen elinvoimaksi!
Hyvää keltaista uutta vuotta meille kaikille!
P.S. Vuoden lopun aterianne resepti:
1. Tuhoa 60 % maailman luonnonvaraisista eläimistä 40 vuodessa.
2. Sekoita joukkoon maailmassa joka sekuntti tuotettavat 10 tonnia muovia.
3. Lisää mukaan 237,000,000,000,000,000,000,000 dollaria, jonka verran koko maailman velka on.
4. Kaada kulhoon jogurttia, joka on matkannut 5000 mailia päätyäkseen meidän lautasillemme.
5. Ja voilà, siinä se on, ihmiskunnan tuhoutuminen! Tämä resepti on rajaton, ja varmistaa maailmanlaajuisesti, että yksi kuudesta kuolemasta tapahtuu teollisuussasteiden takia, 15 kertaa kaikkia sotia suuremmalla kuolleisuudella.
Lisää aiheesta:
Julkaistu alunperin Lundi Matin -sivulla 7. tammikuuta 2019. Käännetty ill will editions -sivuston tovereiden englanninnoksesta.
Toimitus 