Talonvaltausta Helsingissä vuonna 2007: Vielä on kesää jäljellä

Helsingissä vallattiin muutaman vuoden tauon jälkeen vuoden alussa uusi talo, joka nimettiin Squat Kummmitustaloksi. Kummmitustalo aloitti neuvottelut kaupungin kanssa, ja samaan aikaan siellä on ehditty järjestää jo monenlaista omaehtoista toimintaa. Ystävänpäivän ”kunniaksi” kaupunki katkaisi yllättäen neuvottelut 14. helmikuuta 2019. Valtaajien mukaan kaupunki perusteli päätöstään sillä, ettei talo sovi ”kokoontumistilaksi”. Neuvottelut Helsingin kaupungin byrokraattien kanssa ovat ennenkin ajautuneet umpikujaan.  Tästä kertoo tämä vuonna 2007 ruotsiksi ilmestynyt Mikael Brunilan kirjoitus Jag Tror, Jag Tror På Sommaren, joka julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa suomeksi vaatimattomana tuen osoituksena uusimman sukupolven talonvaltaajille. Squat pysyy!

Vielä on kesää jäljellä

Elimäenkatu 15 valtaus HELSINKI 2.8.2007. Kuva: ppokalu.

Torstaina 20. joulukuuta Helsingin kaupungin nuorisolautakunta tulee päättämään, ettei osoitteessa Elimäenkatu 15 sijaitsevaa taloa vuokrata sosiaalikeskukseksi. Samalla lautakunta tulee esittämään pahoittelunsa siitä, ettei kaupunki ole kyennyt järjestämään Elimäenkadun valtaajille korvaavia tiloja. Kaupungin perääntyessä opimuksesta talon omistaja eläkeyhtiö Etera tulee pyytämään poliisilta virka-apua. Sen jälkeen Elimäenkadun talon häätö tulee olemaan tosiasia muutaman päivän tai viikon sisällä. Kääntyykö siis pitkä valtauskesä vihdoin syksyksi?

Helsingin kaupunki tarvitsee autonomisen sosiaalikeskuksen. Tätä mieltä on nuorisoasiainkeskuksen johtaja Lasse Siurala, tätä mieltä on yksimielinen nuorisolautakunta ja tätä mieltä oli Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen kun hän Elimäenkadulta lähetetylle delegaatiolle kertoi, että vastaavalle paikalle ”kyllä oli löydyttävä tilaa tästä kaupunginsta”. Mistä kenkä siis puristaa?

Marraskuussa Helsingin kaupunki tilasi ulkopuolisen kuntoselvityksen Elimäenkadun talosta. Selvityksellä oli tarkoitus valaista ristiriitaisia arvioita muun muassa talon homeisuudesta. Rakennus- ja kiinteistöalan asiantuntijayritys Raksystems, joka teki selvityksen, sai meiltä valtaajilta perusteellisen esityksen siitä miten me olimme ajatelleet kunnostaa tilan. Talkotyö oli menetelmämme ja lain vaatimat minimivaatimukset tavoitteena.

Hämmästykseksemme 12. joulukuuta ilmestyneen Raksystemsin selvityksen kustannusarvio ylitti moninkertaisesti sekä omamme että Helsingin kaupungin tekemät arviot. Raksystems antoi hankkeelle 147000 euron hintalapun, eikä maininnut selvityksessä sanallaakaan talkotöitä. Sen sijaan arvio sisälsi lukuisia korjaustoimenpiteitä, jotka eivät olleet välttämättömiä saatika kaupungin direktiivien mukaan pakollisia. Vain laskemalla pois sellaisia kustannuksia kuin 10 000 euroa talon ulkoseinien puhdistamiseksi onnistuimme laskemaan kustannukset 90 000 euroon (jos me vastoin kaikkia oletuksia suostuisimme puhdistamaan graffitin niin tekisimme sen kyllä hitto soikoon itse ja ilmaiseksi). Tästä hinnan olisi saanut vielä puolitettua jos olisimme laskeneet mukaan kaikki työtunnit, jotka olisimme itse tehneet ammattihenkilöiden sijaan.

Yllättäen nuorisolautakunta kuitenkin perääntyi neuvotteluprosessista seuraavana päivänä – vaikka itse päätös tehtiin vasta viikkoa myöhemmin. Tosiasiassa meidän olisi tietysti pitänyt tietää, että paska osuu niin sanotusti tuulettimeen heti kun tämä broilerielin sai mahdollisuuden irtisanoutua kaikesta vastuustaan. Fiktiosta tulee faktaa, näin voisi luonnehtia Elimäenkatua ympäröinyttä poliittista prosessia Helsingin kaupungin sisällä. Nuorisoasiainkeskus ja kaupungin korkein johto (Jussi Pajunen/Tuula Haatainen) on säännöllisin väliajoin lausunut Elimäenkadun talosta erilaisia karuja ”totuuksia”, jotka sitten ovat määritelleet taloa koskevan keskustelun ehdot. Elimäenkatu on romahtamiskunnossa, homeinen lattiasta kattoon eikä paloturvallinen – mitä rajumpia väitteet ovat olleet, sitä vähemmän todisteita niille on ollut. Koska media ei ole seurannut prosessia muutoin kuin sen käännekohdissa niin viranomaiset ovat voineet vaihtaa mielipiteitä yhdestä päivästä toiseen. Sen sijaan, että olisimme saaneet keskustella talon tosiasiallisesta kunnosta olemme joutuneet laittamaan kaiken energiamme kaupungintalon väärien profeettojen lausuntojen kumoamiseksi.

Kuvaavaa on, että alkuperäinen syy meidän häätämiselle oli se, ettei talon korjaamista pidetty vain vuoden mittaisen vuokrasopimuksen arvoisena (mitään kustannuslaskelmia ei tässä vaiheessa oltu edes tehty). Tontin omistavan Helsingin kaupungin ja talon omistavan Eteran välisen, nyt voimassaolevan sopimuksen mukaan talo pitää purkaa vuoden kuluessa ja tilalle rakentaa uusi toimistotalo. Kun olimme nuolleet persettä, uhkailleet, osoittaneet mieltä ja lobanneet onnistuimme saamaan Tilakeskuksesta tiedon, että oikeastaan olisi mahdollista kirjoittaa uusi sopimus, joka pidentäisi vuokra-aikaa. Etera ei alueen heikon markkinatilanteen vuoksi edes ole kiinnostunut talon purkamisesta ja uuden rakentamisesta. Mutta Nuorisoasiainkeskuksen Lasse Siurala kieltäytyi itsepäisesti edes kysymästä Eteralta, mitkä heidän intressinsä sopimuksen suhteen ovat. Nykyisten neuvottelujen lopputulosta ajatelleen voidaankin vain todeta, ettei itsenäinen ajattelun näköjään kuulu Nuorisoasiainkeskuksen työnkuvaan.

Syyslehdet eivät kuitenkaan vielä putoa suomalaisen valtausliikkeen viimeisimmän offensiivin ylle. Keskellä kylmintä talvea monet ovat päättäneet jatkaa valtauksia. Toki kulissien takana muhii runsaasti konflikteja: paljon on keskusteltu esimerkiksi rasismin, seksismin ja homofobian vastaisista säännöistä. Mitä helvettiä ne oikeastaan tarkoittavat? Etenkin keskustelu seksismistä ja sukupuolittuneesta vallasta on jakanut valtaajia.

Strategisesta näkökulmasta pitäisi kuitenkin olla paremmat mahdollisuudet saada talo nyt kuin koskaan sen jälkeen kun Pekka Korpisesta tuli kaupunginjohtaja 1991 ja kaupunki alkoi vastata valtauksiin häädöillä. Vai olenko minä ainut, jonka mielestä Nuorisoasiainkeskus on tehnyt itsestään täydellisen idiootin kun se ei ole onnistunut hoitamaan meille sopimusta Elimäenkadun tiloihin saatika korvaavia tiloja? Ensi kädessä ongelma on, että Nuorsiasiainkeskuksen johdolta puuttuu poliittinen rohkeus asettua täysin rinnoin sosiaalikeskushankkeen taakse. Toissa kädessä ongelma on Nuorisoasiainkeskuksen vähäiset resurssit.

Kaupungin korkeimmilla tasoilla konflikti haluttaisiin mieluiten unohtaa. Toiveena on, että Nuorisoasiainkeskus vain hoitaisi ongelman pois päiviltä. Tässä mielessä Siurala voisi hyvin luotsata Elimäenkadulle vuokrasopimuksen ja jankuttaa itselleen korkeammat tuet pomoltaan, varakaupunginjohtaja Tuula Haataiselta. Nyt Nuorisoasiainkeskus on sitoutunut maksamaan 20 000 euron vuokran. Kyse on pikkurahoista, joita ei edes voi pitää todellisena panostuksena vapaaseen kaupunkikulttuuriin. Samalla kaupunki on virkaintoinen tavalla, jonka vain suomalaiset osaavat mitä tulee pienimpiinkin talon kuntoa koskeviin viranomaisasetuksiin. Nykyisellä rahoituksella korjaukset eivät tule kyseeseenkään. Tämä yhtälö on toisin sanottuna mahdoton. Joko rahoitusta on nostettava tai sitten rakennusviranomaisten on joustettava vaatimuksissaan.

Mutta eikö sosiaalikeskuksen pitänyt olla autonominen? Koska olen itse sotkeutunut päivänpoliittisiin neuvotteluihin niin unohdan helposti, että kaupunki ei anna meille taloa vaan me otamme sen. Kaupunki päättää siten jos he haluavat kulkea pitkän ja vaikean tien vai lyhyen ja helpon. Konfliktia vapaista tiloista he tuskin saavat pyyhittyä maton alle. Epäonnistuneet neuvottelut ovat viimeisen 40 vuoden sosiaalikeskus- ja nuorisotaloliikkeiden aikana usein johtanut levottomuuksiin. Muistutuksia siitä perinteestä olemme saaneet Kööpenhaminasta useaan otteeseen viimeisen vuoden aikana. Saa nähdä, miten tämä turhautuminen purkautuu Helsingissä. Valtaukset jatkuvat joka tapauksessa ja loppukesä saattaa kestää odotettua pidempään.

Mikael Brunila

kirjoittajan kotisivuilta löytyy hänen uudempia tekstejään pääasiassa englanniksi.

%d bloggers like this: