Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) julkaisi heinäkuun 1. päivä kannanoton, jossa se vaati opiskelijoille oikeutta lepoon ja lomaan. Maltillisista vaatimuksista huolimatta tiedotteesta nousi elinkeinoelämän äänitorvien massiivinen (some)raivo. Helsingin Sanomat julkaisi tavalliseen tapaansa opiskelijoita halveksuvan kolumnin ja Kauppalehden vastaava päätoimittaja Arno Ahosniemi vertasi opiskelijoita teuraalle joutuviksi ”laiskanpulskeiksi syöttöporsaiksi”. Ahosniemen syöttöporsas-twiitistä tykkäsi lukuisat yhteiskunnan valtaapitävät.
Opiskelijoiden perustellun huolen vähätteleminen median ja elinkeinoelämän vaikuttajien toimesta kertoo karua kieltä maan henkisestä tilasta. Vaikutusvaltaisten piirien mielestä jopa opiskelijoiden tulisi raataa kesät ja talvet ”päästäkseen” mahdollisimman nopeasti työelämään tuottamaan arvoa. Tällainen äärimmilleen viritetty hyötyajattelu ei ole kuitenkaan kenenkään muun kuin rikkaimman 1% etu.
Koko vuosikymmenen ajan tehdyn leikkauspolitiikan myötä Suomessa on voimistunut vaarallinen ajattelu, jossa köyhiä, opiskelijoita, siirtolaisia, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä sekä milloin mitäkin altavastaavana olevaa ryhmää saa potkia päähän hyvästä asemasta käsin. Luultavasti juuri niin sanotusti koventuneen ilmapiirin takia opiskelijoiden maltillisinkin vaatimus herättää julkisuudessa vastareaktion, sillä kilpailu-Suomessa kaikkien pitäisi raataa otsa hiessä jo koulusta lähtien ja tuntea vieläpä kiitollisuutta niin tehdessään. Jos joku haluaa lepoa palautuakseen opiskelusta ja työstä – tai vielä pahempaaa, nauttiakseen jostain! – on tämä eliitin mielestä heti piiskattava takaisin sorvin ääreen. Lienee sanomattakin selvää, että tällainen sosiaalidarwinistinen ajatus kaikkien kilpailusta kaikkia vastaan yhdistää (uus)liberalismia äärioikeistoon.
Opiskelijoiden vaatimuksista syntyvän moraalisen ärtymyksen taustalla on palkkatyö, jonka kritiikistä on tullut pyhä lehmä. Kapitalistisen työmoraalin ainoa periaate on, että tärkeintä on tuottaa entistä tehokkaammin voittoa. Tästä näkökulmasta mitä nopeammin opiskelijat siirtyvät työelämänä sitä parempi. Jaksamisen, terveyden ja hyvinvoinnin kaltaiset seikat ovat sivuseikkoja, puhumattakaan nautinnosta ja onnelisuudesta. Paul Lafargue kuvasi kirjoituksessaan Oikeus laiskuuteen tätä palkkatyön palvontaa jo 1800-luvulla osuvasti:
Muuan omituinen himo pitää nykyään vallassaan työväenluokkaa kaikissa niissä maissa, joissa kapitalistinen sivistys on vallitsevana, himo, josta on seurauksena nykyaikaisessa yhteiskunnassa tavallinen yksityinen ja joukkokurjuus. Se on rakkaus työtä kohtaan, raivoava, yksilöiden ja näiden jälkeläisten uuvuttamiseen saakka menevä työhalu. Sen sijaan, että olisivat taistelleet tätä henkistä harhaoppia vastaan, ovat papit, taloustieteilijät ja siveydenapostolit julistaneet työn pyhäksi.
Yhä äärimmäisemmäksi muuttuvasta taloudellisesta voitontavoittelusta syntyvälle raippayhteiskunnalle on kuitenkin esitetty monenlaisia vaihtoehtoja jo 1800-luvulta lähtien. Työväenliikkeen piirissä on kulkenut Lafarguen ja muiden kautta juonne, jossa korostetaan työn lisäämisen sijaan työstä vapautumista. Samoissa jalanjäljissä on 2000-luvulla kulkenut niin CrimethInc.in ”ex-työläiset” kuin viime aikoina Suomessa Työstäkieltäytyjäliitto.
Palkkatyön kriitikoiden mukaan työn tehostamisen sijaan toivottavaa on työn vähentäminen. Viime aikaisissa keskusteluissa on noussut esiin, että opiskelijoiden ja työläisten tahdin hidastamisella ja vähentämisellä on (mielen)terveyden kohentumisen lisäksi myös monia muita myönteisiä vaikutuksia. Tästä erinomainen esimerkki on viime vuoden lopusta lähtien ympäri maailmaa levinnyt koululaisten ilmastolakko-liike. Tämän lisäksi on ehdotettu, että ilmastotalkoisiin voisi osallistua vähentämällä roimasti työviikon pituutta ja laajentamalla ilmastolakkoa kouluista palkkatyön piiriin. Ilmastokatastrofin aikakaudella on mieletöntä, että jotkut ihmiset ovat enemmän huolissaan opiskelijoiden tehokkuudesta ja elinkeinoelämän voitoista kuin planeetamme tilasta.
Oma kysymyksensä on, miten voisi luoda joukkopainetta sen tehostamiseksi, että opiskelijoiden vaatimukset lomasta ja paremmasta toimeentulosta toteutuisivat. Näiden ajamiseen voi käyttää monipuolisia keinoja mielenosoituksista kesätöissä lakkoiluun tai hidasteluun. Jos taas haluttaisiin olla vähemmän riippuvaisia valtion tuista tai palkkatyöstä, se vaatisi pidemmällä aikavälillä sellaisten vertaisryhmien luomista tai muulla tavalla järjestäytymistä, joka mahdollistaisi suuremman riippumattomuuden rahasta.
Joka tapauksessa Itselleen ja toisilleen aikaa ottavat opiskelijat toimivat oikein. Lämpimät terveiset kaikille keitä median edustajien moralisoiva hiillostus ketuttaa.
Nauttikaa kesästä ja unohtakaa tuottavuusvaatimukset!
Sami Salmela
Toimitus 