Kolmannessa yleiskokouksessaan keltaliivit eri puolilta Ranskaa kerääntyivät yhteen keskustelemaan siitä, kuinka siirtyä kamppailussa eteenpäin, uskoen liikkeen tulevaisuuden perustuvan paikallisuuteen.
Viime kuussa noin 650 keltaliiviä kerääntyi yleiskokoukseen Ranskan sydänmailla Montceau-les-Minesissä. Vaikka liikkeellä on ollut vaikeuksia muodostaa yhtenäisyyttä ja osallistujamäärät ovat laskeneet huippulukemista, paikallisten mobilisaatioiden vahvuus ja hidas kehitys kohti munisipalismia olivat nähtävissä.
Montceau-les-Minesin kaduille oli pysäköity kymmeniä ulkopaikkakuntalaisilla rekisterikelvillä varustettuja autoja. Puskuri puskuria vasten parkkeeratut autot täyttivät pikkukaupungin kadut jalkakäytäviä myöten: keltaliivit olivat saapuneet kaikkialta Ranskasta Saône-et-Loiren alueelle osallistuakseen kolmanteen ”yleiskokousten yleiskokoukseen” kesäkuun 29.-30. päivä. Ensimmäinen vastaava tapaaminen järjestettiin tammikuussa Commercyssä, ja toinen huhtikuussa Saint-Nazairessa.
Vaikka poliisi partioi naapurustossa lauantaiaamuna, he pitivät etäisyyttä Poulouxin urheilukeskukseen, jossa keltaliivit kokoustivat. Edellisenä yönä itse prefekti oli saapuneet tarkastamaan kokouksen valmistelut, eikä löytänyt mitään valitettavaa. Valtava betonikuutio, muutama RIC (référendum d’initiative citoyenne, tai Kansalaisten aloite kansanäänestyksestä) -juliste ja kaksi tien päässä liehuvaa keltaista lippua olivat ainoat näkyvät opastemerkit vieraille. Mutta päivän ensimmäisen yleiskokouksen kokouspaikan ikkunasta kantautui tuttu ääni: ”Olemme täällä! Olemme täällä!” – slogan, joka on raikunut kaduilla seitsemän kuukauden ajan Emmanuel Macronin vastaisissa protesteissa.
Lukumäärät laskussa kaduilla
Kokoukseen saapuneet 650 osallistujaa olivat noin 250 liikenneympyrän ja yleiskokouksen valtuuttamia delegaatteja, jotka oli lähetetty liikkeen keskusteluihin paikallisista rakenteista. Osa delegaateista oli lähtenyt matkaan jo kolmelta tai neljältä aamuyöllä ehtiäkseen kokoukseen. ”Taistelemme ympäristön ja ostovoiman puolesta, mutta samaan aikaan poltamme tonnin bensaa!”, Françoise, yksi delegaateista, vitsaili.
Yleiskokouksen osallistujamäärä oli sama kuin kaksi kuukautta aiemmin Saint-Nazairessa. Tämä liike, joka on julistettu kuolleeksi kymmeniä kertoja, on edelleen elossa. Jokaikinen lauantai kaduilla, joskin pienemmin lukumäärin, ja paikallisissa aktioissa, joista ei uutisoida juuri koskaan, keltaliivit pitävät yllä liekkiä, jonka he sytyttivät marraskuussa. Yksi osallistujista sanoikin nöyrästi avaussessiossa, että ”meidän on järjestettävä alueellisia yleiskokouksia, sillä täällä on valitettavasti ainoastaan pieni osa liikkeestä edustettuna”.
Kukaan ei myöskään kyseenalaistanut sitä, etteikö liikenneympyröiden määrä olisi laskenut aivan kuin aktiivisten keltaliivien. ”Meidän on otettava huomioon liikkeen kokema poliisin painostus, haavat, sakot ja joidenkin tapauksessa vankila”, Eymoutiersistä saapunut delegaatti Thérèse Bénétreau sanoi. ”Olemme käyttäneet mielettömän määrän energiaa kuuden kuukauden aikana välttääksemme tukahduttavat lait.”
Viereisessä Limogesin kaupungissa oli liikenneympyrä vielä aivan vähän aikaa sitten, mutta se tuhottiin. ”Ystävämme laittoivat asuntovaununsa parkkipaikalle, ja poliisi kutsui paikalle puskutraktorin. Ystävämme aloittivat yhteisöllisen puutarhan paikassa, joka ei aiemmin palvellut ketään, ja poliisi tuhosi pavut, tomaatit ja salaatit…”
Bénétreau huomautti myös, että Eymoutiersissa joukkojen hiipuminen selittyy osittain vehnänkorjuuajalla, joka pitää ihmiset kiireisinä töissään. Françoise lisäsi, että yhtä lailla agraarisen Dioisin alueella kausityöntekijät ovat myös jälleen töissä. ”Viime viikolla demossamme oli 50 ihmistä, vaikka olemme tottuneet 200 ihmisen marsseihin. Tulin demosta kotiin toivottomana, mutta nyt kun olen täällä Montceau-les-Minesissä teidän kaikkien kanssa toivoni herää uudelleen.”
Magnyn ryhmä, tapaamisen järjestänyt ryhmä, joka on saanut nimensä valtauksensa mukaan, lukeutuu hallituksen sitkeimpiin vastustajiin. Joka viikko kymmenenet keltaliivit osallistuvat yleiskokoukseen, joka on vielä säästynyt paikallisviranomaisten pakkotoimilta. ”Pormestari ostaa yhteiskuntarauhaa jättämällä meidät rauhaan”, ryhmän aktiivi Pierre-Gaël Laveder nauraa. Ketään ei päästetty kokouspaikalle, ellei hän rekisteröitynyt delegaatiksi, tarkkailijaksi tai toimittajaksi.
Solidaarisuusruokaa tuoneet rekat, kirja-autot ja työpajojen pitoon tarkoitetut isot teltat muodostivat eräänlaisen poliittisen kesäleirin, jota reunusti viljelymaat. Aurinko paahtoi kirkkaalta taivaalta ja ajoi ihmiset yhteen etsimään varjoa puiden katveesta. Takana oli joitakin nurmikolle pystytettyjä telttoja, mutta suurin osa osallistujista yöpyi paikallisten keltaliivien luona, jotka tarjosivat sänkynsä tai takapihansa yöpyjille. ”Rosan luona saamme kuninkaallisten kohtelua”, Bénétreau vakuutti ja näytti puhelimestaan kuvia yöpaikastaan.
Commercystä iltakonserttia varten tuodusta ”toivomuspuusta” huolimatta tunnelma oli vakava ja keskustelut jatkuivat pitkälle iltaan, kun ryhmät työstivät ehdotuksiaan, jakoivat yhteystietojaan ja rakensivat alueellisia verkostoja jakamalla numeroita ja sähköpostiosoitteita.
Keltaliivit käsittelivät viittä aihetta kahden päivän ajan työryhmissä ennen kuin niistä äänestettiin yleiskokouksessa. ”Lyonissa marssimme ilmaston puolesta ja löysimme itsemme marssimasta Macronin kannattajien kanssa”, yksi delegaatti muisteli keskustelussa mahdollisista liittolaisuuksista. ”Se päättyi kehnosti. Joka tapauksessa, heitä oli vain sata kun meitä oli tuhat, ja se vahvisti liikettä. Emme voi hylätä tunnuksiamme, tulemme sellaisena kuin olemme, vaatimustemme kanssa.”
Yksi naisdelegaatti, joka aisti kamppailuhengen laantuneen, huomautti:
”Olemme syntyneet paskassa, sitä on hierottu meidän naamoihin, ja sen keskellä tulemme myös kuolemaan. Joidenkin ajama ’degrowth’ on jo pakotettu meille, ja siinä on jotain kaunista… Mutta olemme nopeammin tai hitaammin matkalla kohti luhistumista, ja se tulee olemaan enemmän tai vähemmän kivuliasta riippuen siitä mitä on menetettävänä. Näihin ihmisiin meidän tulee saada yhteys. Ei välttämättä kaduilla vaan verkostoissamme, riippuen lähestymistavasta ja intresseistänne. Emme pakota ketään.”
Emme ole keijukaisia vaan vallankumouksellisia!
Yksi delegaatti Alainista, Pohjois-Ranskasta, puhui ringin toiselta puolelta ja selitti, että liittoumisia on tapahtunut heidän alueellaan jo kuukausien ajan, ja heillä on nyt kansalaistottelemattomuus näköpiirissä. ”Olemme avoimia kaikille aktioille ilmaston puolesta, ja uskon että keltaliivit tuovat oman panoksensa aihepiirin aktivistien radikalisoitumiseen.” Toinen keltaliivi Pausta tosin valitti, että ”menemme joka perjantai mieltään osoittavien nuorten luokse, mutta kukaan ei tee meille samaa lauantaisin. Joten juttu alkaa todella käymään vanhaksi…” Toinen delegaatti teki samansuuntaisen havainnon: ”ongelmamme on eristyksen tuntu. Coutrasissa, Bordeaux’n lähellä, keltaliivit etsivät ”oikeita metodeja” päästä osallistumaan läheisiin kamppailuihin ilman, että liikkeen voimat venyvät liian moneen suuntaan.
Suhde mediaan oli yhtä lailla epämääräinen. Vaikka toimittajia kutsuttiin tapahtumiin, heitä ei toivotettu tervetulleeksi. Jopa ”keltaisen autonomedian” tiimit, jotka tekivät juttua yleiskokouksesta, valittivat etteivät he pysty videoimaan tai äänittämään keskusteluja.
Kuten yksi delegaatti Pariisista selitti jälleen yhden mediaa käsittelevän työpajan jälkeen ”Keltaliivien pelisäännöt ovat sellaiset, että jokainen yleiskokous on suvereeni, ja se että järjestäjät ovat sanoneet ’kyllä’ ei välttämättä tarkoita paikalla olevien keltaliivien hyväksyvän toimittajien läsnäolon.” Hallituksen tiedustelua ja profilointia pelkäävät ja valtamediaan hyvin vihaisesti suhtautuvat delegaatit osoittivat hyvin syvää epäluuloa mediaa kohtaan, mikä on sinänsä perusteltua ottaen huomioon miten kovaa media hyökkäsi keltaliivejä vastaan talvella ja keväällä.
Vastaava epämääräisyys oli ilmeistä, kun keskustelu siirtyi ”jaetun aloitteen kansanäänestykseen” (référendum d’initiative partagé, RIP) — hallituksen ehdotukseen siitä, kuinka Pariisin lentokenttien yksityistämisestä voitaisiin päättää. Työpajan aikana yksi osallistuja sanoi:
”Tästä liikkeestä on tulossa päänvaiva. Meidän on tultava toimeen Macronin kanssa, joka ei halua edes kuunnella meitä. Voimme ottaa vallan voimalla, valtaamalla paikan pyssyjen kanssa, mutta emme halua sitä. Poliitikot itse haluavat RIP:n ja manipulaation riski on todellinen, mutta tässä tilanteessa se on meille mahdollisuus.”
Vaikka se ei vastaakaan RIC:iä, jota monet keltaliivit edelleen itsepäisesti ajavat, RIP on parempi kuin ei mitään, ja mahdollisuus kamppailu yksityistämisiä vastaan suoran demokratian esimuodoilla on monille houkutteleva. Yleiskokouksessa tehty ehdotus, että prosessiin osallistutaan liikkeenä keräämällä allekirjoituksia ja mainostamalla kansanäänestystä, hyväksyttiin ilman vaikeuksia.
Osa väittelyistä, kuten keskustelu kamppailusta kapitalismia vastaan, oli huomattavasti kireämpiä ja jännitteisempiä, ja koettelivat fasilitaattoreiden hermoja heidän yrittäessään pitää yllä hiljaisuutta ja antaa ihmisten puhua puheenvuoronsa loppuun. Osa piti työryhmän muotoilemaa ehdotusta liian pehmeänä, kun taas osa – pieni osa – yhä uskoi, että myös kapitalismin mahdollisista hyvistä puolista olisi mainittava.
Sitten Varin kaupungista saapunut Fabien menettivät kärsivällisyytensä ja julisti: ”Meillä ei ole aikaa tehdä lisämuutoksia. Tämä on hätätila! Olemme kohtaamassa kuudennen massasukupuuttoaallon! Keltaliivit eivät ole joukko Keeblerin keijukaisia, olemme hitto soikoon vallankumouksellinen liike!” Koko yleiskokous puhkesi hurraahuutoihin ja applodeihin.
Yli 650 delegaattia ei päässyt yksimielisyyteen yksityiskohtaisesta tekstistä, mutta suurella enemmistöllä päädyttiin vastaamaan ”kyllä” kysymykseen ”pitäisikö meidän ylittää kapitalismi?” Samaan tapaan hyväksyttiin, että seuraavaan kokoukseen voidaan kutsua ”liikkeen näkyviä kasvoja”, mutta vain jos joku paikallinen rakenne antaa heille mandaatin. Tähän mennessä Priscillia Ludoskyn, Maxime Nicollen ja François Boulon kaltaiset maanlaajuisesti tunnetut keulakuvat eivät ole osallistuneet, koska kaksi viimeisintä esimerkiksi eivät näe arvoa yleiskokous-prosesseissa. Samanlaisia vääntöjä oli ollut myös Saint-Nazairessa ja Commercyssä. Siellä huomattiin, että poliittisesti monimuotoisiin yleiskokouksiin osallistui verrattain suuri joukko vasemmistoryhmien veteraaniaktivisteja. Montceau-les-Minesissä se ei ollut niin itsestään selvää, mutta näyttää että ”liikenneympyröiden kannattajat” ovat päässeet niskan päälle oppurtunistisemmista ”yleiskokousten kannattajista”.
Kaiken kaikkiaan liike on muuttunut samalla kun se on pienentynyt. Luc Gwiazdzinski, joka on kirjoittanut kollektiivisesti Bernard Florisin ja Crollesin liikenneympyrän keltaliivien kanssa koskettavan kirjan Sur la vague jaune (suom. Keltaisen aallon harjalla), vakuutti, että ”liike on kypsynyt nopeasti”. Hänen mukaansa ”väittelyt ovat puolessa vuodessa siirtyneet bensaverosta kehittyneempiin aiheisiin. Liikenneympyröiden väki ja aktivistit ovat luoneet suhteita yhteiskunnan perustasolla. Ekologia, ympäristö, julkisten palveluiden puolustaminen — nämä kaikki ovat nyt yhteisesti jaettuja positiota.”
Libertaarinen munisipalismi horisonttina
Vaikka keskusteluprosesseissa ja suoran demokratian harjoittamisessa on tapahtunut kehitystä, jopa tällaisten 650 delegaatin yleiskokousten skaalassa, useat ilmaisivat huolensa, että he kiertävät kehää. Kaksi tiedotetta on jo levitetty Commercyn ja Saint-Nazairen yleiskokousten jälkeen. Kolmas odottaa vielä paikallisten rakenteiden hyväksyntää viikonlopun jälkeen. ”Me varoitimme byrokratisoitumisen vaarasta aiemmissa yleiskokousten yleiskokouksissa”, yksi keltaliivi huusi salin perältä, muistuttaen yleiskokousta siitä, että liikkeen ovat rakentaneet paikalliset ja autonomiset voimat.
Sen sijaan Lavender Magny-ryhmästä, joka ei ole koskaan peitellyt jäsenyyttään La France insoumise -puolueessa, oli lähellä menettää toivonsa: ”Jos kolmannenkaan yleiskokouksen jälkeen esityksemme ei päädy hallituksen päämiesten pöydälle, en ole varma pystynkö enää jatkamaan tätä.”
Yksi toivoa antava suunta voi olla ”munisipalismi”. Aihetta käsiteltiin Montceau-les-Minesissä paikallisia yleiskokouksia koskevassa keskustelussa, ja se voi hyvin nousta keskiöön syksynä järjestettävässä neljännessä yleiskokousten yleiskokouksessa. Monet keltaliivit ajattelevat jo paikallishallintoja ja ovat valmiita ”jättämään liivit taakseen”, kuten Commercyn delegaatti Elisabeth sanoi. Commercyssä keltaliivit ovat jo menneet siihen suuntaan.
Kunnallisuuden muoto, josta keltaliivit puhuvat, viittaa siihen mitä on kehitetty esimerkiksi Saillansissa, mutta keskustelua käydään – pienellä varauksella – myös Murray Bookchinin libertaarisesta munisipalismista ja anarkistisista järjestäytymistavoista. Nuori delegaatti Montpellieristä on osallistunut Indignados-liikkeeseen Barcelonassa ennen kuin lähti Kreikkaan ja sitten Meksikoon opiskellakseen kommunalismia. ”Se, mitä yritämme puolustaa, on ajatus kamppailusta juuri siellä, missä elää, hyper-paikallisesti ja mahdollisimman moninaisesti. Ja se on juuri keltaliivien idea.”
Grésivaudan-laakessa, jossa useat liikenneympyrät järjestäytyvät edelleen, Crollesin keltaliivit ovat päivästä toiseen harjoitelleen ”metropolitaanisella alueella” Grenoblen ympärillä. ”Se on hallittava mittaluokka, ja pääajatus paikallisuutta korostavan järjestäytymisen taustalla. Mutta se ei riitä. Itse olisin esimerkiksi kiinnostunut valtakunnallisista tehtävistä…”
Siten keltaliivit tulevat ja menevät. Crollesissa he kamppailevat liittojen ja jopa pormestarin kanssa patojen yksityistämisiä vastaan. Toisaalla he valtaavat supermarketteja tai pikaruokalaita hölmistyneiden asiakkaiden silmien edessä. Toiset ”painuvat maan alle”. Jotkut ovat palanneet valtaamaan tietulleja, kuten Toulausessa ja Avignoninssa kesäkuun 22. päivänä. Jotkut suunnittelevat seuraavan G7-kokouksen häiritsemistä Biarritzissa, Pariisin naapurustojen tukemista, tai Tour de France häiritsemistä kesällä.
Tämä artikkelin on aluperin kirjoittanut Mathilde Goanec Mediapart.fr-sivustolla 1. heinäkuuta 2019. Teksti on käännetty suomeksi Roar Magazinen verkkosivuilla julkaistusta englanninnoksesta (31.7.2019).
Katso myös:
Keltainen kirje #15 – 2019, keltainen vuos!
”Pariisi on taistelukenttä eikä toimija”: Éric Hazanin haastattelu
Toimitus 