Turussa kokoontuu sunnuntaina 18. elokuuta 2019 joukko äärioikeistolaisia, joka koostuu kielletyn natsijärjestön jäsenistä sekä parlamenttiin luikerreleista perussuomalaisten poliitikkoista ja heidän seuraajistaan. On taas aika yhdessä vastustaa natseja. Vuonna 2018 Turku ilman natseja asettui osaksi laajempaa suurten antifasististen mielenosoisten sarjaa, joita on järjestetty Turun lisäksi viime vuosina Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä. Jos natsit eivät marssisi kaduilla meillä kaikilla olisi varmasti paljon kiinnostavampaa tekemistä, mutta äärioikeiston jalkautuessa kaduille on kaikkien vapauden ystävien yhä uudestaan osoitettava vastustavansa sen tasa-arvoa halveksuvaa sanomaansa. Paikan päälle saapuminen on helppoa myös Helsingistä ja Tampereelta, sillä molemmista järjestetään bussikuljetus Turkuun.
Jatkuva antifasistinen toiminta kantoi hedelmää viime itsenäisyyspäivänä, kun odotetukset äärioikeiston mielenosoitusten kutistumisesta aiempaan vuoteen verrattuna toteutuivat. Tähän vaikutti varmasti osaltaan se, että elokuussa 2018 Turussa marssi yli tuhat ihmistä natsien marssia vastaan ja häiritsi natsimielenosoituksia eri tavoin. Elokuussa 2019 Turussa järjestettävä 188-mielenosoitus on äärioikeiston ensimmäinen mielenosoitus itsenäisyyspäivä 2018 marssien jälkeen – yhtä pitkää taukoa äärioikeiston marsseissa ei ole Suomessa ollut sitten vuoden 2015. On mielenkiintoista nähdä, miten tämä vaikuttaa äärioikeiston mielenosoituksen kokoon Turussa. Jo nyt voi kuitenkin todeta, että edellisvuodesta poiketen Turussa nähdään kahden äärioikeistomarssin sijaan vain yksi.
Sunnuntaina Turussa kokoontuu toistamiseen Kansallismielisten liittouma, joka päätyi kesällä otsikoihin järjestämänsä leirin takia, jossa perussuomalaiset ja uusnatsit harjoittelivat poliittikkojen ampumista. Kenellekään politiikkaa seuranneelle ei liene enää epäselvää, että perussuomalaiset ovat nykyään, puoluejohtoa ja kansanedustajia myöten, ihmisten välisen tasa-arvon ajatuksen kyseenalaistava radikaalioikeistolainen puolue. Tämän joukon haaveena on tehdä Suomesta ”valkoinen etnovaltio”, joka onnistuu ainoastaan tavalla tai toisella tehtävällä etnisillä puhdistuksilla. Tutkija Oula Silvennoinen onkin jo vuonna 2017 kirjoittanut, että ”nyky-perussuomalaiset voi tunnistaa myös fasistiseksi puolueeksi”.
On tietenkin paikallaan kysyä, että miten mielenosoittaminen Turussa vaikuttaa viime aikaisissa kyselyissä Suomen isoimmaksi puolueeksi kasvaneisiin perussuomalaisiin. Yksin se ei tietenkään riitä. Tarvitaan sellaista poliittista työtä, joka johtaa lopulta perussuomalaisten politiikan taustalla olevien ajatusten legitimiteetin menettämiseen. Tasa-arvon kyseenalaistavien ajattelun yleisyys on tietenkin yhtä puoluetta laajempi ongelma, sillä sen jakavat radikaalioikeiston lisäksi Suomessa myös uusliberaalia politiikkaa ajavat tahot, joista osa ei poikkea perussuomalaisista muuten kuin arvoliberalismissaan. Eriarvoistavien rakenteiden purkamiseksi ja niitä vahvistamaan pyrkivän politiikan vastustamiseksi tarvitaan laajaa poliittista, kulttuurista ja ideologista työtä. Tämä ei kuitenkaan poista tarvetta osallistua äärioikeiston vastustamiseen kaduilla, sillä 1900-luvun historia on osoittanut, että on jo liian myöhäistä jos kadut menetetään äärioikeistolle.
Viimeisen vuoden aikana äärioikeiston katutoiminta Suomessa on vähentynyt merkittävästi. Lisäksi äärioikeistolainen ympäristö on kokenut monia merkittäviä takaiskuja. Tällaisia ovat olleet esimerkiksi Perussuomalaisten Nuorten yli sadan tuhannen euron valtiotukien peruminen, Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen väliaikainen toimintakielto ja äärioikeistolaisille tapahtumille tiloja tarjonneiden paikkojen katoaminen konkurssien seurauksena. Viimeiset neljä vuotta ovat olleet vauhdikkaita antifasistisesta näkökulmasta.
Vaikka ulkoparlamentaarinen äärioikeisto on kuluneen vuoden aikana vähentänyt toimintaan, heijastelee perussuomalaisten viimeinen vaalitulos ja tämän hetkiset kannatusmittaukset laajempaa maailmanlaajuista trendiä. Yksi syy äärioikeiston katutoiminnan vähenemiseen voikin olla, että osa kyvykkäimmistä organisaattoreista näkee enemmän mahdollisuuksia radikaalioikeistolaiselle toiminnalle perussuomalaisissa kuin enemmän kaduille keskittyvissä ryhmissä. Kehitys ei kuitenkaan ole yksisuuntaista, sillä Jussi Halla-aho yrittää totuttaa ihmiset ajatukseen perussuomalaisten yhteistyöstä uusnatsien kanssa.
Äärioikeiston nousu ei kuitenkaan ole ainoa globaali trendi vaan yhtälailla ”poliittisen keskustan” muodostaneet liberaalit ovat monissa maissa menettäneet legitimiteettinsä leikkauspolitiikan seurauksena. Näin kävi myös vähäisemmässä määrin Suomessa, kun leikkauspolitiikkaa tehnyttä hallitusta seurasi punavihreä hallitus. Vanhojen rakenteiden hapertuminen tarjoaa äärioikeiston lisäksi mahdollisuuksia myös antikapitalistisille toimijoille, jotka ymmärtävät ja kykenevät tarttumaan muutoksen tuuliin.
Äärioikeiston vähentäessä katupreesensiään syntyy antiautoritaarisille toimijoille enemmän tilaa hengittää. Tämän ajan voi käyttää kolmella toisiaan täydentävällä tavalla:
1) Laittaa katutoimintaansa vähentävää äärioikeistoa entistä kovemmalle.
2) Vahvistaa muita antiautoritaritaarisia kamppailuja feminismistä ekologiaan sekä ylläpitää antifasistista konsensusta niiden piirissä.
3) Ottaa aikaa oman toiminnan analyysille pohtimalla käytettyjä taktiikoita ja strategioita sekä antifasistisen ja laajemmin antiautoritaaristen liikkeiden tulevaisuuden suuntaviivoja.
Tällaisen autonomisille liikkeille tarpeellisen pohdinnan lisäksi nähdään kuitenkin sankoin joukoin ensin Turussa ja sen jälkeen itsenäisyyspäivänä Helsingissä.
Sami Salmela
Toimitus 