Kiitettävän positiivisesta tulevaisuudennäkymästään huolimatta Aaron Bastanin kirjasta Fully Automated Luxury Communism puuttuu kapitalismin ja teknologisen kehityksen syvällinen tutkimus.
On vuosi 2019. Idyllisessä paikassa Fuji-vuoren kyljessä, FANUCin täysin automatisoiduissa tehtaissa valmistetaan loputtomasti Kiinan valmistuskeskuksiin matkalla olevia teollisuusrobotteja. Kongossa lapsiorjat kaivavat kännyköiden ja läppäreiden akuissa käytettävää kobolttia mutaisissa järvissä ja kaivannoissa. Kreikassa trotskilaisten ja maoistien perustama poliittinen puolue määrää leikkauksista ja yksityistämisestä poliisin tukahduttaessa protesteja kaduilla. Puolue epäonnistuu pyrkimyksessän tulla uudelleen valituksi palauttaen vallan oikeistolle. Tämä on käytännön kokemuksia tarjonnut koulu, joka on synnyttänyt radikaalien organisaattorien ja teoreetikoiden uuden sukupolven.
Aaron Bastanin esittää kirjassaaan Fully Automated Luxury Communism: A Manifesto (Verso, 2019) tästä poikkeavan näkemyksen tulevaisuudesta, jonka radikaalit uudet teknologiat ovat vapauttaneet. Massiivisessa mittakaavassa tehty automatisaatio eliminoi raskaan työn. Aurinkoenergia tarjoaa runsaasti päästövapaata energia pienin kustannuksin trivialisoiden ihmiskunnan taistelun ilmastonmuutosta vastaan. Asteroidien louhinta irrottaa meidät mineraalien rajallisuuden tuottamista haasteista.
Geenimuokkauksen hintojen romahdus auttaa meitä parantamaan merkittäviä sairauksia, kuten Huntingtonin taudin ja kystisen fibroosin, ja näin vähentää globaalin väestön ikääntymisestä seuraavan hoidon taloudellisia kustannuksia. Keinolihan avulla voimme välttää perustavanlaatuisesti kestämättömästä maatalousjärjestelmästä seuraavat vaarat ehkäisten ruokapulan kajoamatta merkittävästi ensimmäisen maailman ruokailutottumuksiin. Ja tämä kaikki saadaan aikaan vuoteen 2030 mennessä!
Bastanin kirjan taustalla olevassa hengessä on paljon suositeltavaa. Se keskittyy järkähtämättä tulevaisuuteen, tuoden esiin uusien teknologien vapauttavaa potentiaalia eikä pelkästään juurruttavan kapitalistisen luokan valtaa. Se on optimistinen, tuoden viestin toivosta aikana, jolloin sellaista sanomaa kaivataan kipeästi. Se kantaa mukanaan esiasteella olevaa ymmärrystä radikaaleista sosiaalisista seurauksista, joita jatkuva automatisaatio tarjoaa, eikä nojaa valtavirtaisiin teorioihin, joilla pyritään tekemään vaikutus taloustieteilijöihin.
Toisin kuin nykypäivän radikaalivasemmiston valtavirta, Bastani argumentoi kapitalismin olevan historiallinen järjestelmä, joka tulee lopulta päättymään. Kaikki edellämainitut näkökohdat kertovat syntymässä olevasta vasemmistolaisesta tietoisuudesta, joka on valmis murtautumaan irti vuosikymmenien tappioiden aiheuttamista tahroista ja ehdottamaan rohkeaa visiota yhteiskunnallisesta muutoksesta.
Kaikki nämä valopilkut jäävät kuitenkin kapitalismin ja teknologisen kehityksen epätäydellisen tutkimuksen varjoon. Systemaattisen analysiin puute saa Bastanin liioittelemaan teknologian voimaa vapauttaa meidät yhteiskunnallisista epäkohdista.
Sitä paitsi kirjassa esitetään yhteiskunnallisen muutoksen ajamiseksi vaisu parlamentaarinen strategia, joka epäonnistuu huomioimaan kapitalistisen kansallisvaltion vallan asettamaan rajat. Yhdessä nämä puutteet rajoittavat Bastanin oivallusten käyttökelpoisuutta, vaikka Fully Automated Luxury Communism (FALC) auttaa meitä suunnistamaan kohti aidosti eteenpäinkatsovaa radikaalia politiikkaa.
Sosialismia ilman uhrauksia
FALC:in kaikista kyseenalaisin puoli on ympäristökriisin käsittely. Suurimmalle osalle vasemmistoa ympäristökriisi on eksistentiaalinen uhka, jonka ratkaisu vaatii tuotantojärjestelmämme täydellistä remonttia. Asian laita ei ole näin Bastanille, joka uskoo kasvavan aurinkovoimateollisuuden kaikista optimistisimpiin väitteisiin, argumentoiden aurinkopaneelien laskevan hinnan mahdollistavan täyden siirtymän uusiutuvaan energiaan vuoteen 2040 mennessä. Aurinkoenergia tulee olemaan niin halpaa ja kaikkialle leviävää, ettei rikkaimpien maiden ole tarve vähentää ollenkaan energiankulutustaan henkilöä kohden, argumentoi Bastani. Kaiken tämän uskotaan tapahtuvan pitkälti kapitalististen markkinoiden kautta aurinkoenergian voittaessa kilpailussa uusiutumattomat kilpailijansa.
Aurinkovoimalla on epäilemättä suuri rooli siirtymässämme uusiutuvan energian järjestelmään. Sillä on kuitenkin huomattavia rajoituksia. Vähäisin näistä ei ole se tosiasia, että tarvittavan aurinkopaneelimäärän luominen vaatisi tiettyjen harvinaisten maametallien louhimisen lisäämistä kymmenkertaiseksi.
Maailman fossiilisista polttoaineista merkittävä osuus kuluu maa-, meri- ja ilmaliikenteeseen. Sähköautoja otetaan käyttöön etananvauhtia, eikä vieläkään ole olemassa selkeitä polttoaineenkorvikkeita globaalia taloutta yhdistäviin lentokoneisiin ja laivoihin. Bastani ei myöskään tarjoa riittävää selitystä sille, miten nykyisen sähköverkkomme ja aurinkovoiman yhteensopivuuden edellyttämät massiiviset investoinnit infrastruktuuriin saadaan aikaan laajassa mittakaavassa . Pelkkä teknologinen kehitys ei kuitenkaan tule pelastamaan meitä ympäristökriisiltä.
Samantyylinen huoleton asenne paistaa taustalta Bastanin tavassa käsitellä uusiutumattomia luonnonvaroja ja maataloutta. Bastani vakuttaa asteroidilouhinnan tarjoavan parina seuraavan vuosikymmenenä lähes loputtoman pääsyn uusiutumattomiin metalleihin, käsittelemättä edes vähäisissä määrin niitä massiivisia logistisia askeleita, joita tarvitaan miljardien metallitonnien avaruudesta kuljettamiseen kilpailykykyiseksi maanpinnalla olevan kaivostoiminnan kanssa.
Bastani vakuuttaa laboratoriossa kasvatetun lihan tekee modernia maataloutta koskevat valtavat muutokset tarpeettomiksi. Vähäisenlaisesti tutkitussa osiossa ohitetaan pintamaan eroosion hirvittävä vauhti ja perustavanlaatuisesti kestämätön keinotekoisten lannoitteiden käyttö ja monokulttuurille perustuva viljely. Sankarillinen teknologinen kehitys pelastaa jälleen meidät todelliselta tarpeelta tarkastella elämäntapaamme.
Tämä analyysi menee metsään kahdessa avainkysymyksessä. Ensinnäkin Bastani argumentoi väärin, että teknologisen kehityksen tendenssi olisi edetä eksponentiaalissti — teknologia toimii ”ensin kömpelösti ja raskaasti” ennen räjähtämistään ”äkilliseen muutokseen”. Tästä johdetaan haltioitunein väittein, että kulman takana on loputtomasti energiaa, asteroidien louhintaa ja niin edelleen.
Teknologinen kehitys etenee kuitenkin paljon asteittaisemmin: ensimmäisiä läpimurtoja seuraa asteittaisten parannusten vakaa virta, joka tekee teknologiasta sekä halvempaa että laajemmin käytettyä. Tämä prosessi voi kestää vuosikymmeniä. 3D-tulostin keksittiin ensimmäistä kertaa vuonna 1984, ja se ei vieläkään ole riittävän kehittynyt kilpaillakseen muiden tuotantotapojen kanssa useimmilla aloilla. Jos etsimme teknologiaa jota voi oikeasti käyttää ilmastonmuutoksen ja ekologisen tuhon vastaisessa taistelussa seuraavan vuosikymmenen aikana, meidän on keskityttävä niihin jotka ovat jo käyttökelpoisia.
Toinen epäonnistuminen tapahtuu tunnetasolla. FALC voi vedota niihin ihmisiin, jotka haluavat uskoa, etteivät ratkaisut aikamme ongelmiin tarvitse suuria muutoksia siihen perinpohjaisen tuhlailevaan tapaan, jolla käytämme ruokaa ja energiaa sekä olemme vuorovaikutuksessa planeettamme kanssa. Syö niin paljon kuin jaksat, jätä valot päälle, aja hummerilla!
Vahvistusta tälle etsiessä vakavamielinen analyysi on korvattu spekulaatiolla, jolla on enemmän yhteistä kryptovaluutoista intoilevien kuin Marxin kanssa. Ekologisesti kestävän yhteiskunnan on käytettävä aurinkovoiman kaltaisia energioita, jos se haluaa estää katastrofaalisen lämpenemisen. Sen on kuitenkin myös perustavanlaatuisesti muutettava suuressa osassa globaalia pohjoista vallitsevat kestämättömät käytännöt, aina tuotantojärjestelmän tasolta siihen miten syömme, liikumme ja rentoudumme.
Automatisaatio ja kapitalismi
Paul Masonin ja muiden futuristisen vasemmiston edustajien tavoin Bastanin FALC:ssa esitetään aivan oikein, että automatisaation jatkuva edistyminen tulee vaikuttamaan merkittävästi ja häiritsevästi kapitalismin tulevaan kehitykseen. Bastani käyttää menneisyyden esimerkkinään maatalouden ja teollisuuden koneellistamista ja esittää pitkän listan muita läpimurtoja — itseohjautuvista autoista ja magneettikuvaa lukeviin ohjelmiin — jotka tulevat vähentämään ihmistyön tilausta.
FALC:in kaikista lupaavin osa on tässä Bastanin kuvaillessa mahdollisuutta maailmalle, jossa puurtaminen ja raadanta nostetaan tasaisesti työväenluokan harteilta.
Monien lähisukulaistensa tavoin FALC:issa ei säästellä eloisaa ennustamista vaan analyysia. Kirjan teoreettisesta perustasta valtaosan muodostaa Peter Druckerin kaltaiset hallintokonsultit ja Marxin verrattain lyhyt ”Konefragmenttina” tunnettu teksi. Kirjassa ei todellisuudessa tartuta millään mielekkäällä tavalla Marxin merkittävämpään koneellistamista, pääoman muodostumista ja kriisiä käsittelevään työhön, joka löytyy Pääomasta. Ilman tätä kehystä meillä ei ole mitään todellista tapaa käsittää sen enempää radikaalin automatisaation leviämistä kuin yhteiskunnallista vaikutusta.
Miten automatisaatio ja kapitalistinen kriisi liittyvät toisiinsa? Synnyttääkö teknologinen työttömyys kriisin alikulutuksen takia, vai johtaako tuottavuuden kasvaminen krooniseen ylituotantoon? Bastani vihjailee molemmista, mutta ei käsittele kumpaakaan riittävällä tavalla. Jos kapitalistinen automatisaatio muodostaa vakavan haasteen maailmanlaajuiselle työväenluokalle — ja näin se tekee — tarvitsemme systeemistä analyysia sen sisäisestä dynamiikasta ja siitä miten voisimme vastata tähän haasteeseen.
Onneksi historia voi opettaa meitä ymmärtämään kapitalistisen automatisaatioon kehitystä tulevaisuudessa. Radikaalin automatisaation eteneminen johti aiemmin maanviljelyn kaltaisilla aloilla kriiseihin niillä teollisuudenaloilla pääoman ylikasautumisen ja tuotantoarvon rajun syöksyn takia. Valtiot olivat pakotettuja tekemään intervention subventoidakseen näitä teollisuudenaloja pysyvästi, joko suorilla maksuilla tai kannustamalla monopolisointiin.
Tämän hetken kapitalismin näkökulmasta on erityisen huolestuttavaa, että tämä dynamiikka uhkaa niin montaa teollisuudenalaa samanaikaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että nykykapitalismin kohtaama kriisi tulee ainoastaan voimistumaan automatisaation kehittyessä, kenties jopa siihen pisteeseen saakka, että se heikentää kapitalismin selviytymiskykyä.
Bastania ei voi syyttää siitä, ettei hän kirjoittanut toista kirjaa. Sen sijaan voi olla eri mieltä hänen tekemistä ehdotuksista, jotka juontavat juurensa väärästä analyysista. Vastauksena teknologian kehittymisen tuottamaan työttömyydeen, Bastani ehdottaa yleistä perustuloa — peruspiirteiltään lujatekoista hyvinvointivaltiota, joka tarjoaa ilmaiseksi ruokaa, asuntoja, kuljetusta ja koulutusta kansalaisilleen.
Tämä on kunnioitettava tavoite, jonka pitäisi kuulua mihin tasan vasemmistolaiseen ohjelmaan. FALC ei kuitenkaan huomioi kaikista merkittävämpää yksittäistä reformia, joka voisi vastata työvoiman vähenevään tarpeeseen: työviikon lyhentäminen ilman palkan vähentämistä. Vallankumousta lukuunottamatta ei ole parempaa tapaa jakaa tarjolla olevaa työtä, vähentää työttömyyttä ja hyökätä kapitalistisen luokan valtaa vastaan. Tämän sijaan FALC tarjoaa liiankin tuttua versiota maailmasta, jossa hyvinvointi ei kykene tasapainottamaan sitä tosiasiaa, että jotkut työläiset tekevät palkkatyötä yli 40 tuntia viikossa ja toiset eivät samaan aikaan löydä työtä lainkaan.
Vallankumous ilman vallankumousta
Kommunismi on yhteiskuntamuoto, jossa kaikki saavat tarpeidensa mukaan ja jossa raskaan palkkatyön on korvannut vapaaehtoisesti tehty työ. Se on maailma, joka perustuu niukkuuden, sorron ja eriarvoisuuden sijaan vapaalle jakamiselle ja suhteelliselle yltäkylläisyydelle. Joku voisi kuvitella, että tämänkaltaiseen siirtymään radikaalisti erilaiseen elämänmuotoon voisi kuulua vallankumoukselliseen muutokseen johtava raaka kamppailu tämän hetken sortajien ja sorretujen välillä.
Nykyhetken tapahtumat viittaavat todellakin kasvavaan kuiluun luokkien välillä, yhteiskunnallisen konfliktin kasvuun ja parlamentaarisen politiikan täydelliseen riittämättömyydeen menossa olevan kapitalistisen kriisin edessä.
Tämä kamppailu kuitenkin puuttuu kokonaan Bastanin FALC:ssa. Sen sijaan meille tarjoillaan mikrossa uudelleen lämmitettyä versiota keynesiläisestä hyvinvointivaltiosta, jonka saa aikaan ”uuden työväenpuoluen” vaalivoitto. Tämän ei pitäisi yllättää liikaa ottaen huomioon Bastanin läheisyyden Corbynin Labour-puolueeseen. Tämä ehdotus on kuitenkin sekä harjaanjohtava että vaarallinen. Ensinnäkin se yliarvioi radikaalisti miten paljon nykyvaltioilla on valtaa muovata finanssipolitiikkaa, varsinkin kun talouden johto on yksityisomistuksessa. Toiseksi se ottaa annettuna sosialistisen yhteiskunnan luomiseen tarvittavan vallankumouksellisen järjestäytymisen mahdottomuuden.
Kirjaksi, jossa niin julkilausutusti julistetaan kommunismin ideaa, siirtymää kapitalismista sosialismiin käsitellään hyvin vähän. Voimakkaan hyvinvointipolitiikan ja uusintavalle energialle annetun massiivisen julkisen tuen lisäksi — jälleen, molemmat kannatettavia aloitteita — Bastani ehdottaa finanssimarkkinoiden asteittaista sosialisaatiota.
FALC ei kuitenkaan tarjoa etenemissuunnitelmaa tälle prosessille. Sen sijaan Bastani argumentoi, että valtion on nyt perustettava uusia investointipankkeja toimimaan epämiellyttävästi yksityisen pääoman rinnalla. Bastani ei kerro missään miten työväenluokka ja/tai keynesiläinen valtio lopulta päihittää yksityisen pääoman hirviöimäisen syvään juurtuneen vallan, ottaa yksittäisen avainaskeleen aidossa siirtymässä sosialismiin.
Kapitalistinen luokka ei tule sallimaan itsensä armomurhaa missään maassa ilman taistelua; se on näännyttänyt kansakuntia nälkään ja luhisuttanut talouksia paljon pienemmästä. Vaalien voittaminen ei riitä torjumaan tätä todellisuutta. Suurimalla osalla maailman maista ei myöskään ole mitään sitä taloudellista suvereniteettia muistuttavaa minkä Bastanin lähestymistapa olettaa.
Parhaimmillaan voimakkaat kehittyneet maat ovat sidottuja tuotantoketjuihin, jotka ovat erottamaton osa globaalia kapitalistista järjestelmää, mistä ne eivät voi yksinkertaisti jättäytyä syrjään. Suurimmalla osalla maista tilanne on paljon pahempi, sillä ne ovat täysin riippuvaisia ulkomaalaisen pääoman sijoituksista, Maailmanpankista ja IMF:stä. Näitä voimia vastaan taisteleminen ilman kotimaisen päääoman — ja tällä tarkoitan maan kaikkia keskeisiä pankkeja ja finanssi-instituutioita — haltuunottoa on resepti työväenpuolueen itsemurhalle. Syrizan ja Venezuelan esimerkit todistavat molemmat tämän olevan kova tosiasia.
Miksi me sitten haluaisimme vallankumouksellista muutosta ilman vallankumousta? Bastanille suurin osa ihmisistä on liian apaattisia, peloissaan ja uupuneita osallistuakseen merkityksellisellä tavalla poliitiseen toimintaan. Tämä on annettu lähtöasetelma, johon voidaan vastata ainoastaan mobilisoimalla ihmiset äänestämään vaaleissa joka neljäs tai viides vuosi. Jokaisen organisaattorin pitäisi tietää, että tällä reseptillä saadaan aikaan poliittinen katastrofi. Radikaalivasemmiston voima on massatoiminnassa. Meidän on osallistuttava syvälliseen organisointiin, joka korvaa pelon ja apatian toivolla, auttaen sorrettuja tovereitamme taistelemaan ja kamppailemaan elämiensä parantamiseksi. Voimme rakentaa järjestäytynyttä voimaa vuokralaisten liittojen, itsepuolustusryhmien, radikaalien ammattiliittojen ja muiden elintärkeiden projektien kautta, mikä lopulta mahdollistaa vallankumouksellisen muutoksen.
Jokainen yhteiskuntaa perustavasti muuttamaan haluava vasemmistolainen politiikka on tuomittu epäonnistumaan, jos se ei haasta valtadynamiikkaa.
FALC päättyy paljon puhuvaan harha-askeleeseen: ”Lainatakseni Marxia, teknologia tekee historiaa – mutta ei itse aikaansaamissaan olosuhteissa.” Historiaa kuitenkin tekee luokkataistelu, ei teknologia. Teknologia yksin ei voi vapauttaa meitä kriisistä – se voi, parhaimmillaan, kiihdyttää potentiaalisen yltäkylläisyyden ja pakotetun köyhyyden välisen ristiriidan uudelle tasolle.
Vaikka kapitalismi romahtaisi radikaalin automatisaation ja ilmastonmuutoksen synnyttämiin ristiriitoihin, tämä ei silti takaisi utopiaa. Pelastuksen odottaminen kapitalistisilta teknologioilta edessä siintävän katastrofin edessä on toivomme laittamista niiden voimien varaan, mitkä ovat laittaneet meidät pitkään ja epätoivoiseen kamppailuun koko ihmislajin tulevaisuudesta. Tulevaisuuden ollessa pelissä meidän on valittava kova totuus helpon myytin sijaan. Emme voi kompuroida takaperin yltäkylläisyyden ja vapauden mahdolliseen maailmaa.
Meidän on organisoitava sitä tulevaisuutta varten, ja otettava se omiin käsiimme.
Ben Reynolds
Ben Reynolds on The Coming Revolution: Capitalism in the 21st Century (Zero Books) kirjoittaja. Kirjoitus on julkaistu 26. heinäkuuta 2019 enganniksi ROAR-lehden sivulla.
Toimitus 