Yhteenveto koskien Rojavan tilannetta lokakuun 2019 lopussa

Julkaisemme suomeksi internationalistitoverilta Rojavasta saamamme kirjoituksen tämän hetken tilanteesta (27.10.2019). Kannustamme kaikkia tukemaan Rojavaa ja vastustamaan Turkin menossa olevaa hyökkäystä. Päivittyvän listan Suomessa järjestettävistä mielenosoituksista ja muista tapahtumista Rojavaan liittyen löydät täältä.

Mitä tapahtui?

Lokakuun yhdeksäntenä, juurikin Abdullah Öcalanin Syyrian maanpaon 20. vuosipäivänä, Turkin valtio aloitti kolmannen invaasionsa Syyriaan sitten sisällissodan syttymisen 2011. Kuten aikaisemmissakin invaasioissa Shehbassa (2016 – 2017) ja Afrinissa (2018), Turkki käytti jälleen jalkaväkenään useita jihadistisia sotajoukkoja, joihin Turkki viittaa kollektiivisesti ”Syyrian Kansallisena Armeijana”. Näitä Turkin armeija tukee raskaalla ilma- ja tykkitulituksellaan. Hyökkäys alkoi keskiviikkoiltana koko Syyrian ja Turkin välisellä rajavyöhykkeellä aina Kobanesta Derikiin saakka. Pääasiassa se kuitenkin keskittyi vain Til Abyadin ja Serekaniyen kaupunkeihin ja niiden väliselle alueelle. Kohde valittiiin kahdesta syystä: ensinnäkin valtaamalla nämä alueet Turkki voisi jakaa SDF:n kontrolloimat alueet kahtia erottaen Kobanen, Manbijin, Raqqan ja Tabqan Jazeeran ja Der ez-Zorin alueista.

Toisekseen, Til Abyadin ja Serekaniyen välinen alue on lähinnä tasaista ja niukasti asutettua aluetta, jossa suurella osalla asukkaista on edelleen sympatioita Daeshia kohtaan ja jotka suhtautuvat vihamielisesti SDF:iin ja Autonomiseen hallintoon. Sen lisäksi, SDF tuhosi kesän aikana osan linnoituksistaan alueella noudattaessaan USA:n aloitteeseen perustunutta ”turvallisuusmekanismia”. Tämä osa Ankaran suunnitelmaa toimi hyvin. Lauantaina, kolme päivää invaasion alkamisen jälkeen, Tel Abyadin ja Silukin kaupungit joutuivat Turkin hyökkäyksen kohteeksi kaupunkien sisällä olleiden SDF:n liittolaisten vaihtaessa puolta ja alkaessa taistella puolustavia tahoja vastaan selustasta käsin. Kaikilla muilla alueilla valloittajien hyökkäys pysäytettiin onnistuneesti ja heidät ajettiin pois SDF:n vastahyökkäysten avulla, esimerkiksi Mabrukan ja Tel Halefin kaupungeissa sekä useissa pienemmissä asutuskeskuksissa.

Sunnuntaina, lokakuun 13. päivänä, SDF ja Syyrian armeija solmivat Venäjän välityksellä sopimuksen, jossa sovittiin Syyrian hallituksen joukkojen sijoittamisesta raja-alueelle, Manbijin ja Til Temirin rintamille sekä useisiin muihin kaupunkeihin. Ankarimmat taistelut raivosivat Serekaniyen kaupungissa ja sen ympäristössä. Kaupungin maine vastaa Kobanen mainetta, sillä siellä YPG ja YPJ saavuttivat ensimmäiset isot voittonsa Al-Nusrasta vuonna 2013. Kaupungin puolustus oli yhä rikkomaton lokakuun 17. päivänä, jolloin USA ja Turkki julistivat viiden päivän tulitauon. Siinä vaiheessa Serekaniye oli täysin hyökkäävien joukkojen piirittämä samalla kun kaupungissa oli yhä noin 150 taistelijaa, lääkintähenkilökuntaa sekä haavoittuneita. Kaikenkaikkiaan tässä vaiheessa satoja taistelijoita molemmilta puolilta oli tapettu, sadat siviliit olivat kuolleet Turkin hyökkäyksessä ja sadattuhannet olivat jättäneet kotinsa ja paenneet turvaan.

SDF ei ollut osallisena tulitaukoneuvotteluissa, mutta jokatapauksessa mukautui niiden lopputulemaan. Turkki puolestaan jatkoi hyökkäystään maavoimin, tykein, aseistetuin lennokein ja hävittäjin. Lukuisat siviilit ja sairaanhoitajat kuolivat tulitauon aikaisissa pommituksissa. Lukuunottamatta välitöntä itsepuolustusta, SDF ei osallistunut taisteluihin ja se vetäytyi Serekaniyesta ja muilta vaadituilta alueilta tulitaukosopimuksen mukaisesti.

Yhdysvaltalaisten joukkojen lähdettyä hyökkäyksen kohteeksi joutuneelta alueelta, Venäjä tuli tilalle. Tulitauon viimeisenä päivänä, lokakuun 22., Erdogan ja Putin solmivat toisen sopimuksen: YPG:n olisi vetäydyttävä koko Pohjois-Syyriasta 30 kilometrin päähän rajasta ja alueen hallinta olisi jälleen kerran vain Damaskoksella. Tulitaukoa jatkettiin kuudella päivällä ja Turkin armeijan operaatio virallisesti päättyi. Mutta mitä eri tahot haluavat?

Yhdysvallat

Washington ja Moskova ovat jo jonkin aikaa sitten päässeet sopimukseen siitä, kuinka ne jakavat Lähi-Idän keskenään ja nyt tämän sopimuksen sisältö alkaa käydä selvemmäksi. USA keskittyy olemaan läsnä Irakissa ja suojelemaan siellä taloudellisia intressejään, erityisesti öljyä. Sodan raivotessa Pohjois-Syyriassa Pentagon varmisti 10 000 hengen lisäjoukkojen lähettämisen Saudi-Arabiaan. Trump julisti, että Riad maksaisi lisätuesta ja vaati maksua Euroopan valtioilta, jotta USA olisi pysynyt Pohjois-Syyriassa. Saatuaan Venäjältä varmistuksen siitä, että Iran vetäytyy Israelin rajalta ja lopulta myös Syyriasta, Valkoinen talo on jättänyt Syyrian poliittisen tulevaisuuden Moskovan käsiin. Sopimus Turkin kanssa ja sitä seurannut Yhdysvaltain joukkojen vetäminen rajalta ei kuitenkaan ollut tarkoitettu Moskovan suosimiseksi – sen päätarkoitus on murskata vallankumouksellinen liike, välttämättömyys jonka Erdogan on onnistunut vakuuttelemaan Trumpille. Tämä tehtiin selväksi Valkoisen talon tiedotteessa kaksi päivää ennen hyökkäyksen alkamista. Se on myös ilmeistä kun huomioidaan, että Yhdysvaltain joukot pysyvät Itä-Syyriassa, etenkin öljykenttien läheisyydessä, mutta ovat täysin vetäytyneet alueelta, jonka Turkki on uhannut valloittaa, toisin sanoen Rojavan vallankumouksen sydänmailta.

Trumpin hallinto on tehnyt Yhdysvaltain ulkopoliittiseen linjaan merkittäviä muutoksia, joista monet tulevat jatkumaan vuosia sillä ne heijastavat muuttunutta geopoliittista todellisuutta ja suhteita. ”Terrorismin vastainen sota” vaikuttaa nyt olevan vähemmän tärkeä tavoite, mutta sen sijaan fokus on nyt sellaisissa vastapuolissa kuten Kiina ja Iran sekä puhtaan taloudellisissa taktiikoissa aseellisen voimankäytön sijaan. Diplomatialla ei ole niin paljon sijaa Valkoisen talon tehdessä impulsiivisia päätöksiä, usein Trumpin itsensä toimesta, ilman että hän konsultoi tai informoi muita hallinnon osia, mikä usein johtaa konflikteihin ja ristiriitaisiin toimintatapoihin saman hallinnon sisällä.

Venäjä

Kremlin sotilaallisella tuella Assad on lähes voittanut sodan Syyriassa ja tullut täysin riippuvaiseksi Moskovasta. Pikemminkin Putin kuin Trump on nyt Lähi-Idän konfliktien välittäjä ja Syyrian tulevaisuus päätetäänkin ennemmin Astanan puheissa kuin NATOn tai YK:n konferensseissa. Moskova haluaa Koillis-Syyrian takaisin Damaskoksen hallintaan eikä salli mitään autonomian pyrkimyksiä, jotka saattavat vaarantaa Damaskoksen otteen vallasta. Putin on panostanut Syyriaan paljon eikä halua vaarantaa saavutuksiaan muistutuksella siitä, miltä vaihtoehto Assadin despotismille voisi näyttää. Hän haluaa myös vastata Ankaran vaatimuksiin, sillä molemmilla mailla on yhteisiä intressejä alueella (joista kurdien autonomian murskaaminen on vain yksi). Lisäksi Venäjä haluaa lyödä kiilaa Ankaran ja läntisten NATO-maiden välille, sillä se näkee tämän hyödylliseksi tulevaisuuden kannalta.

Turkki

Laajemmassa mittakaavassa hyökkäyksen tehtävä on lujittaa Erdoganin asemaa keskellä taloudellista kriisiä ja kotimaassa kasvavaa sosiaalista levottomuutta. Mutta tämän ei pidä antaa hämätä sitä, mikä on hyökkäyksen todellinen kohde: tehdä tyhjäksi vapaustaistelu sekä sitä tukeva yhteiskunta. Useat Turkin hallinnon korkea-arvoiset toimijat ovat avoimesti ilmaisseet halunsa vaihtaa alueen väestö. Derikin, Qamishlon, Kobanen ja lukuisten muiden rajaseudun paikkojen viimeaikaiset pommitukset, joiden seurauksena sadattuhannet ihmiset joutuivat pakenemaan, ovat selvä todiste siitä, että he ovat tosissaan tavoitteensa kanssa. Afrin oli testimaaperä tätä hyökkäystä varten.

Turkin valtio suhtautuu järjettömän pakkomielteisesti apoistiseen liikkeeseen, kohdellen sitä perimmäisenä arkkivihollisenaan ja manaten barbarian hirmutekoja enemmän tai vähemmän avoimesti sen kannattajia kohtaan. Yllyttäminen tällaiseen verenhimoiseen hulluuteen on keskeinen taktiikka: se rohkaisee fasistisia toimijoita, joihin Erdogan nojautuu säilyttääkseen valtansa, ja samalla sitoo ne lähemmäksi häntä.

Mitä seuraavaksi?

Ensinnäkin, tilanne ei ole niin synkkä kuin jotkut maalailevat. Autonominen hallinto on edelleen pystyssä, ja toistaiseksi sopimus Damaskoksen kanssa on puhtaan sotilaallinen ja hallituksen joukkojen sijoittaminen alueelle symboolinen. Vaikka sadat ovat kuolleet, kansanmurha ja etninen puhdistus on ehkäisty ja Turkin sotakone pysäytetty.

Tulitauon hyväksyminen on vahvuuden osoitus ja sellaisena sitä ovat pitäneet myös useat tarkkailijat alueella. Kukaan ei epäile etteivätkö YPG ja YPJ olisi valmiita taistelemaan loppuun saakka, ne ovat todistaneet sen lukemattomia kertoja. Mutta tällä tavoin toverit eivät ainoastaan saaneet elintärkeää aikaa, vaan myös torjuivat Turkin tekosyyn, jonka se olisi tarvinnut toteuttaakseen paljon suuremman mittakaavan joukkomurhan, mikä olisi tyhjentänyt raja-alueen vallankumouksen tukijoista useiksi vuosiksi eteenpäin. Seuraavat kaksi viikkoa mitä todennäköisimmin osoittavat, mitä pitkällä tähtäimellä tulee tapahtumaan.

Lokakuun 13. sopimus, jossa Syyrian joukkojen annettiin ottaa haltunnsa avainasemat Pohjois-Syyriassa, ei vaikuttanut käytännön tasolla rintamiin. Se oli SDF:n taktinen veto näyttää Washingtonille, että Ankaran sijaan Moskova ja Damaskos tulevat ottamaan kontrollin käsiinsä, jos Yhdysvallat vetäytyy: keino painostaa sitä jäämään. Jos alueen ihmiset jäävät jumiin Assadin ja Erdoganin väliin, sitä seuraa autonomian ja Rojavan yhteiskunnallisen vallankumouksen loppu. Yksi mahdollisuus on, että alue palaa regiimin hallinnan alaiseksi samalla kuin vallankumouksellinen liike jatkaa toimintaansa maanalaisena vastarintaliikkeenä, taistellen sekä Turkin että Syyrian joukkoja vastaan. Damaskos saattaa myös haluta käyttää vallankumouksellisia voimia välineenä Daeshin ja muiden Turkin tukemien jihadisti-ryhmien vastaisessa taistelussa, jättäen status quon suhteellisen koskemattomaksi, kunnes tavoite on saavutettu. Assad tarvitsee maajoukkoja Idlibin, Afrinin ja Shehban takaisin valtaamiseen ja lisäksi hän saattaa haluta hyötyä vallankumouksellisten suosiosta kiillottaakseen omaa kuvaansa kotimaassa. Mutta vallankumouksellisten joukkojen olemassaolo kantaa mukanaan kapinan ja separatismin mahdollisuutta, ja siten mikään sen syvempi tai luotettavampi sopimus osapuolten välillä on epätodennäköinen.

Jos läntiset vallat pysyvät jossain muodossa Eufratin itäpuolella, kuva muuttuu ratkaisevasti. Jopa ilman poliittista tunnustusta Venäjän ja lännen intressiristiriitojen pysyminen Syyrian sisäpuolella on vipuvarsi, josta vallankumouksellisten tulee sopia suotuisin ehdoin yhdessä Damaskoksen kanssa niin että siitä seuraa jonkin asteinen poliittinen ja sotilaallinen autonomia. Kuten tähänkin asti, Yhdysvallat on edelleen Der ez-Zorin alueella. Arabiliitto todennäköisesti myös haluaa hillitä Turkin vaikutusvaltaa alueella, mutta tuskin lähettää alueelle omia joukkojaan tai tekee muutakaan lausuntojen antamisen lisäksi. EU on todennäköisempi toimija. Ranskalla ja Iso-Britannialla on jo erikoisjoukkoja sijoitettuna alueelle ja Ranska on myös jossain kohtaa lobannut autonomisen alueen poliittisen tunnustamisen puolesta, saamatta kuitenkaan aikaan konkreettisia tuloksia. Lisäksi Saksan puolustusministeri on tällä viikolla julistanut suunnitelmansa ”turvavyöhykkeestä” Pohjois-Syyriassa, johon hän on pyytänyt tukea Iso-Britannialta ja Ranskalta.

Suurin pelinappula pelilaudalla, johon ei vielä ole kajottu, on Daesh. Organisaatiolla on lähes 100 000 jäsentä tällä hetkellä SDF:n vangitsemina. He ovat miehiä, naisia ja lapsia, jotka ovat omistautuneet Kalifaatin luomiselle hinnalla millä hyvänsä. Daeshilla on myös laaja kansainvälinen verkosto, jonka tärkeimmät keskipisteet ovat Libyassa, Afganistanissa ja Turkissa, sekä mittavat taloudelliset resurssit ja huomattavasti kannatusta.

Toisin kuin Trump, Eurooppalaiset valtiojohdot näkevät Daeshin edelleen vakavana uhkana ja siellä ollaan tietoisia siitä, että Turkin käynnissä oleva agressio ja YPG:n heikentäminen mahdollistavat Daeshin elpymisen.

Yhteenveto

Omituinen symbioottinen suhde, joka Daeshin ja apoistien välillä on ja se geopoliittinen status quo, joka siitä on seurannut, on mahdollistanut Pohjois-Syyrian autonomian aina tähän asti, ja näin saattaa jatkua edelleen, vaikkakin muiden voimatekijöiden uudessa asetelmassa. Muut vaihtoehdot ovat synkempiä ja epävarmempia. Yksi vaihtoehdoista on, että Damaskos pyrkii puolivillaisesti saavuttamaan jälleen kontrollin koko koillisalueella. Samalla Turkki lietsoo terroria tappamalla lennokeilla ja muilla kohdistetuilla keinoilla vallankumouksellisia ja muuta väestöä samalla kun Damaskos, Washington sekä Moskova ummistavat silmänsä. Kaikki nämä vaihtoehdot tarkoittavat sotaa.

Nyt on vielä mahdollisuus vaikuttaa tilanteeseen. Kansainvälinen katse on suunnattuna siihen, mitä Pohjois-Syyriassa tapahtuu ja on myös lukuisia poliittisia toimijoita, joiden intressiristiriitoja ei vielä ole ratkaistu ja jotka yhä saattavat muuttaa poliittista linjaansa. Sadat toverit ovat uhranneet henkensä, jotta tilanteeseen saataisiin lisää aikaa ja mahdollisuuksia. Ajan ja mahdollisuuksien käyttäminen hyvin ja ilman epäröintiä on kiinni tovereistamme ympäri maailman. Jokainen teko on merkittävä nyt, etenkin ne, joilla saadaan huomiota ja jotka näyttävät mitä puolustetaan ja samalla, mitä menetetään, jos fasistit voittavat. Rojava on antanut toivoa maailmalle, jossa se oli käynyt hyvin vähäiseksi. Nyt on se hetki, jolloin maailman on taisteltava sen puolesta.

Katso myös:

%d bloggers like this: