Matkakertomus: Pitkä marssi Abdullah Öcalanin vapauttamiseksi

Pitkä marssi on jokavuotinen tapahtuma Abdullah Öcalanin vapauttamiseksi, joka kokoaa ihmisiä yhteen eri maissa marssimaan myös Rojavan puolesta. Tänäkin vuonna myös Suomesta osallistuttiin marssille: Helsingissä järjestettiin oma marssi, sekä Strasbourgissa oli suomalaisedustusta pitkän marssin suurimmassa mielenosoituksessa, joka kokosi yhteen tuhansia ihmisiä eri Euroopan maista ja myös eri mantereilta.

Strasbourgissa mielenosoitus alkoi rauhallisissa tunnelmissa. Poliisit olivat sulkeneet kokonaisen kadun mielenosoittajien käyttöön heti päärautatieaseman tuntumassa. Pitkän kadun varressa oli useampia telttoja, joista myytiin kahvia, vahvaa teetä sekä ruokaa. Rojavan vallankumouksen laulut soivat kaiuttimista keräten ihmiset yhteen tanssimaan alati kasvavaan rinkiin. Osa tanssi kurditansseja ensimmäistä kertaa ja heitä opetettiin samalla, osalla jalat olivat pitkän marssimisen jäljiltä välillä solmussa, mutta se ei menoa haitannut. Tanssit vaihtuivat ja askelkuvioita treenattiin, hymyt tarttuivat osallistujasta toiseen ja nauru helähteli heleänä väkijoukon yllä.

Internationalisteilla, joita marssille osallistui lähes 150 henkeä, oli yllään violetit liivit, joissa oli muun muassa Öcalanin kasvokuva sekä vaatimukset ranskaksi Öcalanin vapauttamisesta ja Rojavan poliittisesta tunnustamisesta. Kurdiystävistä monilla oli punaisia, keltaisia tai vihreitä liivejä, joissa oli tekstejä Öcalanin vapauttamisen ja Rojavan puolesta. Lippuja ja banderolleja jaettiin kannettavaksi valtavat määrät. Ihmiset jaettiin neljän hengen riveihin, ja marssikulkue otti kadut haltuun virraten satoja metrejä pitkänä värikkäiden lippujen muodostelmana. Banderollit pidettiin ojennuksessa, ja apukädet riensivät bandista kantamaan aina jonkun väsyessä tai jalkojen halutessa tanssimaan. Eri kielillä huudetut uudet ja vanhat huudot kajahtelivat eri puolilta kulkuetta: Libérez Öcalan, Jin, jiyan, azadi!, One solution – revolution, OI – internationale solidarité, Solution politique pour le Kurdistan!, Siamo tutti antifascisti!

Tietokonepelistä karanneen näköiset robottipukuihin sonnustautuneet ranskalaiset mellakkapoliisit kulkivat laiskasti kulkueen laidoilla. Yhdellä heistä bongattiin myös äärioikeistolaisia tunnuksia virantoimituksessa, onkohan tämä peruskauraa Ranskassa(kin)? Minkäänlaista vaaraa poliisista ei tässä mielenosoituksessa kuitenkaan aiheutunut.

Mielenosoitus päättyi valtavalle kentälle, jota reunustivat kymmenet bussit. Ne olivat tuoneet paikalle joukon mielenosoittajia, jotka eivät olleet päässeet itse marssille. Kentän laidoilla oli kolmisenkymmentä telttaa, joista yli puolessa myytiin erilaisia ruokia ja alkoholittomia juomia. Lisäksi tarjolla oli poliittista kirjallisuutta eri kielillä, Heyva Sor A Kurdistane -järjestön eli Kurdistanin Punaisen Puolikuun tukituotteita sekä kaikkea muuta huiveista koruihin ja t-paitoihin kurditeemalloilla. Paikan päällä pidettiin puheita ja soitettiin musiikkia. Pitkälle marssille osallistuneet internationalistit kävivät esittäytymässä lavalla ja pitämässä omia puheitaan. Kurdiliikkeen ja monien muiden yhteiskunnallisten liikkeiden tavoille uskollisena marttyyreille pidettiin hiljainen hetki, joka oli hyvin vaikuttava, sillä koko tuhansien ihmisten väkijoukko hiljentyi ja osa nosti sormensa voitonmerkiksi ilmaan.

Vaikuttavinta silti olivat lämpimät kohtaamiset uusien ja aiemmin tuntemattomien ihmisten kanssa, jotka niin avoimesti ottivat toisensa vastaan, ja joiden inspiraatio ja motivaatio toimia heijastui kaikesta heidän kanssaan käydyistä keskustellusta. Heille pitkä marssi oli antanut paljon: uusia ystäviä ja kohtaamisia, unohtumattomia pieniä jaettuja arjen hetkiä, jaettuja tulevaisuuden haaveita, eväitä toimintaan omissa ryhmissä, sekä kokemuksen, joka ei varmasti unohdu koskaan. Alle 100 kilometrin matka ei ollut uuvuttanut kävelyyn tottumattomampiakaan, ja majoitus perheissä oli otettu vastaan kiitollisuudella. Rojavan liikkeen innoittavimpia puolia ovat tavat, joilla ihmisten välisiä jännitteitä pyritään purkamaan, sisäistä vallankumousta ja kasvua ruokkien. Toivottavasti osaisimme malttaa ottaa aikaa näiden toimintatapojen opetteluun, käyttöön ja kehittämiseen myös kaikissa omissa kamppailuissamme.

Kurdistanin Ystävät Tampere