Trump ja globalisaation vastaisen liikkeen perintö

trump_cover-1

Herra Trump, on ollut todella yllättävää kuunnella presidentinvaalikampanjassa käyttämääsi kieltä: globalisaatio on paha asia, haluat mieluummin reilua kauppaa kuin vapaakauppaa ja maailmanlaajuiset eliitit ovat kimpussamme. Viimeksi kuullessani tällaista retoriikkaa olin piiritetyn kokoontumiskeskuksen sisäpuolella valmistautumassa poliisin rynnäkköön.

”Minua kiinnostaisi tietää oletko tietoinen siitä, että globalisaatio vastainen liike on jo ollut olemassa? Kaksikymmentä vuotta sitten, niinku?”

Otetaan esimerkiksi Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus NAFTA (North American Free Trade Agreement). Kun se hyväksyttiin, sinun argumenttisi sitä vastaan oli yksinkertaisesti ”meksikolaiset haluavat sen”. Et ehkä tiennyt EZLN:stä, joka ajoitti kansannousunsa tammikuun 1. päivälle Naftan astuessa voimaan vuonna 1994, koska he tiesivät sopimuksen levittävän hätää ja köyhyyttä myös Meksikossa. Jos olit todella huolissasi globalisaation vaikutuksista, olisit voinut kokonaisen maan demonisoimisen sijaan etsiä liittolaisia rajan toiselta puolelta. (Sinun logiikkasi mukaan tämän päivän Meksikon pitäisi olla keskiluokkaisen turvallisuuden paratiisi, ei prekarisuuden ja kartelliväkivallan helvetti).

Kenties on kuitenkin liian paljon pyydetty, että pysyisit kartalla ulkoasioista. Amerikka ensin, eikö niin?

Missä siis olit 30. marraskuuta vuonna 1999, kun kapitalistisen globalisaation vastustajat lopettivat Maailman kauppajärjestön huippukokouksen Seattlessa? Maailmanlaajuisten toimintapäivien kolmas kerta, josta tuli vedenjakaja ja joka toi julkisuuteen myöhemmin globalisaation vastaisena liikkeenä tunnetun yhteiskunnallisen liikkeen. Tämä oli ratkaiseva hetki vastustaa Clintonin perhettä ja heidän tukijoitaan – miksi jätit sen joukolle huppupäisiä anarkisteja?

Ehkä sinulla oli liiketapaaminen sinä viikonloppuna ja et päässyt paikalle. En kuitenkaan muista nähneeni sinua myöskään Quebecissä FTAA-sopimuksen (engl. The Free Trade Area of the Americas) ministeritapaamista vastustavissa protesteissa vuonna 2001. Poliisi ampui meitä kohti niin paljon kyynelkaasua, että se levisi kokouspaikkana toimineen rakennuksen ilmastointijärjestelmään. Niihin aikoihin globaalin eliitin vastustamisesta sai palkinnoksi ryöpytyksen kemiallisia aseita, tainnutuskranaatteja ja kumiluoteja – ei presidenttiehdokkuutta.

Joskus luodit olivat kovia: levätköön rauhassa Carlo Giuliani, jonka poliisi murhasi kesken G8-huippukokouksen vastaisten protestien Genovassa sinä kesänä.

Arvaan sinun kuitenkin olleen toisessa liiketapaamisessa. Entä FTAA:n ministeritapaaminen Miamissa marraskuussa 2003 – yksi siihen asti kaikkien aikojen brutaaleimmasta ja militarisoiduimmista poliisioperaatiosta protesteja vastaan Yhdysvalloissa? Tuhansia ihmisiä kaasutettiin ja hakattiin, satoja pidätettiin ja kidutettiin. Tämä oli yksi tapaamisista, joissa poliisilaitokset osallistuivat kymmenien miljoonien dollarien edestä laittomaan toimintaan kukistaakseen kapitalistisen globalisaation vastustamisen hinnalla millä hyvänsä.

Ymmärrän sinun tehneen paljon työtä saadaksesi kysymyksen globalisaatiosta edes jossain määrin republikaanipuolueen huomion kohteeksi. Kolme mielenosoittajaa joukostamme saivat kukin syytteen yhdeksästä törkeästä rikoksesta ja kahdestakymmenestäyhdestä rikkomuksesta republikaanien kansallisessa puoluekokouksen aikaan vuonna 2000, kyseenalaisesta etuoikeudestaan joutua Philadelphian poliisipäällikön hakkaamaksi. Vuonna 20024 poliisi kuvasi oikeudenkäynnissä karmean yksityiskohtaisesti, kuinka syytetyt olivat uhanneet heidän henkeään ja pahoinpidelleet heidät kaikki tiedottomaksi. Tämä kaikki kyseenalaistettiin samojen poliisien videomateriaalin perusteella, jossa he ovat täysin tajuissaan ja vahingoittumattomina hajareisin käsiraudoitettujen kiinniotettujen päällä pieksemässä heitä armottomasti. Vaikka tuomari oli selvästi uskollinen poliisille, hänen oli pakko julistaa altavastaajat syyttömiksi, koska heidän osallisuudestaan laittomaan toimintaan ei ollut minkäänlaisia todisteita.

Tämä oli vain yksi tuhansista vastaavista tapauksista. Jos tässä ei ole kyse pienen ihmisen vastaisia olosuhteita luovasta korruptiosta, en tiedä mistä siinä on kyse.

Tästä on kyse. Tarvittiin paljon taistelua, jotta kapitalistisen globalisaation kritiikin ajattelusta tehtiin mahdollista. Näistä asioista ei keskusteltu ruokapöydässä, kun mielenosoittajat alkoivat ottaa yhteen Maailman kauppajärjestön, Kansainvälisen valuttarahaston ja Maailmanpankin kanssa. Suurimmalla osalla ihmisistä ei ollut käsitystä mitä ne olivat tai mitä ne tekivät. Miljoonien ihmisten piti työskennellä yhdessä ympäri maailmaa, yli rajojen, merien ja mellakkapoliisirivistöjen voidakseen kehittää ja popularisoida kieltä, jolla voidaan diagnosoida juuri globalisoidulle kapitalismille tyypillisiä ongelmia. Tämä liike oli käsittämätön poliitikoille: heidän vastauksensa oli pohjimmiltaan turvat tukkoon ja antakaa meidän huolehtia tästä.

Meidän kannattamamme vaihtoehto oli näkemys vapautuksesta: vastustamalla kapitalistista näkemystä yhtyneistä maailmanlaajuisista markkinoista, halusimme tuoda ihmiskunnan yhteen keskinäisen avunannon, kollektiivisen puolustuksen ja resursseihin pääsyn jakamisen maailmanlaajuiseen verkostoon. Halusimme tehdä asiantuntijoista tarpeettomia, korvata heidän keskitetyn byrokratian paikallisella itsemääräämisoikeudella.

Kuka olisi arvannut, että tästä puhetavasta tulisi käyttökelpoinen Donald Trumpille? Tämä on hyvin tärkeä kysymys.

Kun valtiot tukahduttavat yhteiskunnallisia liikkeitä, sitä voisi kuvata aseistetuksi kritiikiksi. Tällaiset hyökkäykset kertovat missä liikkeet ovat vahvoja, missä ne ovat heikkoja, missä ne ovat ylikuormittuneita ja missä niiltä puuttuu kyky puolustaa itseään. Jos olemme tarkkoja valtion tukahduttamistoimilla saamien voittojen kohdalla, voimme oppia miten tehdä liikkeistämme vahvempia ja voimakkaampia.

Sama koskee haltuunottoa. Kun vastustajamme kykenevät ottamaan haltuun kielemme edistääkseen taantumuksellisia tavoitteita, voimme oppia mikä diskurssissamme oli alun pitäen taantumuksellista. Voimme arvioida globalisaation vastaisen liikkeen aikakautta uudelleen tämän valossa.

Ensimmäiset hälytyskellot soivat jo ”globalisaation vastaisessa” retoriikassa itsessään. Ongelma ei koskaan ollut anarkistisesta näkökulmasta kapitalismin maailmanlaajuisuus, vaan kapitalismi itse. Globalisaation vastaiseen liikkeeseen osallistuneet anarkistit eivät halunneet lisää talouden demokraattista kontrollia valtiollisella tasolla, vaan hylätä kokonaan kansallisten ja ylikansallisten instituutioiden ylhäältä alas suuntautuvan hallinnan. Meihin löivät alun perin vastoin tahtoamme ”globalisaation vastaisen”-leiman tiedotusvälineet, jotka halusivat esittää meidät takapajuisina ja nurkkakuntaisina ja välttää kapitalismista puhumista negatiivisesti sanomalehdissä – tätä kynnystä ei oikeastaan ylitetty ennen Occupy-liikettä. Aluksi monet osanottajat vastustivat: tietyissä ympäristöissä ilmaus ”vaihtoehtoinen globalisaatio” levisi vaihtoehtona, kuten myös ”liikkeiden liike” ja vastaavat. ”Globalisaation vastainen” on kuitenkin parhaiten muistettu nimitys ja se avasi tietä koko liikkeen luokittelulle nimen alle, joka voisi jonain päivänä johtaa päinvastaiseen suuntaan.

Talouskriisin, Occupyn ja monien muiden kansannousujen lisäksi nykyään tuntuu erikoiselta ajatella, että ihmiset epäröivät julkilausutun antikapitalistisen agendan ajamista. Vastaavankaltainen prosessi tapahtui kuitenkin valkoisen ylivallan ja poliisin vastaisessa liikkeessä, josta alettiin Fergusonin kapinan jälkeen käyttää suhteellisen vaisua nimitystä Black Lives Matter.

Sen jälkeen kun globalisaation vastaisen liikkeen perintö oli palautettu reformismiin, tie oli auki Trumpille liikkeen retoriikan omimiseksi. Vaatimuksia vapaakaupan korvaamisesta reilulla kaupalla voidaan tehdä yhtä hyvin oikealta ja vasemmalta: niin kauan kuin kauppa pysyy kaiken keskipisteessä, siitä päättävät poliitikot ja taloustieteilijät, eivät ruohonjuuritason liikkeet. On myös hyvin pieni askel ”paikallisen suosimisesta” ”amerikkalaisen suosimiseen”. Kaikkein salakavalinta on, että demokratian retoriikka voi palvella useita hallitsijoita. Yksi pääargumenteista uusliberalistista globalisaatiota vastaan on ollut, että se on epädemokraattista. Nyt nationalistit – Brexitin kannattajat ja vastaavat – omivat suoran demokratian retoriikkaa legitimoidakseen omaa todella takapajuista eristäytymispolitiikkaa, pitäen Britannian EU-erosta järjestettyä kansanäänestystä suoran demokratian voittona.

On ironista, että yksi suurimmista vallankäyttäjistä maailmanlaajuisessa taloudessa voi poseerata tavallisia työläisiä suojelevana kapinallisena. Opportunismista puheen ollen! Jos anarkistinen ratkaisu globalisoituun kapitalismiin pysyy utopistisena, pääasiallisesti sen soveltamiseen valmiina olevan ihmisjoukon pienen lukumäärän seurauksena, nationalistinen ratkaisu ei edes pohjaa ymmärrykseen siitä miten kapitalismi toimii. Niin kauan kuin resurssit jaetaan markkinoiden komennon mukaan, teollisuustöitä tarjotaan ainoastaan koneita halvemmille ihmisille, köyhät köyhtyvät entisestään ja jatkuvasti kasvava entistä suurempien väestönosien ulossulkeminen yhteiskunnan turvaverkoista on vääjäämätöntä. Trumppia äänestävät köyhät ja epätoivoiset ihmiset kaivavat ainoastaan omaa hautaansa.

Globalisaation vastainen liike ei ole ainoa kohde mitä oikeisto yrittää omia. Näemme tämän tapahtuvan nyt kaikkialla. Muukalaiskammoiset ihmiset käyttävät ateistista ja feminististä retoriikkaa levittääkseen islamofobiaa; sama tulee todennäköisesti pian tapahtumaan LGBTQ-narratiivien kohdalla. (Presidentti Obama on jo muistanut Stonewallin mellakoita kansallisella monumentilla.) Meidän on ajateltava ja toimittava nopeasti, jos emme halua päätyä väärään junaan.

Tämä kaikki muistuttaa meitä siitä, miten vaikutusvaltaisia radikaalit yhteiskunnalliset liikkeet voivat olla, vaikka ne vaikuttaisivat ilmaantuessaan todella marginaalisilta. Meillä radikaaleilla on hyvä riskinsietokyky, kuten asia ilmaistaan liikemaailmassa. Tasoitamme usein tietä uusille ajatuksille. Mutta meidän on pysyttävä lujina, ettei innovaatioitamme käytetä meitä itseämme vastaan. Globalisaation vastaisessa liikkeessä liberaalia reformismia kannattaneiden ihmisten tulisi nyt tarkastella, mitä heidän pragmatismista seuraa.

David Graeber argumentoi artikkelissaan ”Voiton järkytys” globalisaation vastaisen liikkeen saavuttaneen käytännössä kaikki keskipitkän aikavälin tavoitteensa, mutta tavoitteiden seuraava aste, joka olisi vienyt liikettä kohti anarkistisia pitkän aikavälin tavoitteita. Graeber on mieltynyt voittojen julistamiseen, mutta hän on tässä oikeilla jäljillä. Meidän on tähdättävä jokaisessa konfliktissa ja jokaisessa kampanjassa tavoitteitamme pidemmälle. Muuten alkuperäisten tavoitteidemme toteutuessa vihollisemme tulevat saattamaan ne loppuun edistääkseen omaa agendaansa.

B. Traven

B. Traven kuuluu CrimethInc. Workers’ Collective -kollektiiviin. Alkuperäinen englanninkielinen artikkeli Trump and the Legacy of the Anti-Globalization Movement on julkaistu 21. heinäkuuta 2016 Agency-sivustolla.

Lue myös:

Mainokset
%d bloggers like this: