Turkki hyökkäsi lauantaina 20.1.2018 Rojavassa, Pohjois-Syyriassa, sijaitsevalle Afrinin alueelle, jossa on harjoitettu vuoden 2012 Rojavan vallankumouksesta lähtien paikalliselle päätöksenteolle perustuvaa autonomiaa. Turkin hyökkäys on suora hyökkäys vallankumousta ja sen saavutuksia vastaan. Kaikkien vapauden ystävien ympäri maailmaa on vastustettava hyökkäystä. Miten Rojavan vallankumouksesta on päädytty viimeisen viikon tapahtumiin?
Kansannoususta vallankumoukseen
Alkuvuodesta 2011 Syyriassa alkoi demokraattinen kansannousu. Kapinan inspiraationa toimi Tunisiasta 2010 leviämään lähtenyt Arabikeväänä tunnettu kansannousujen sarja ja sytykkeenä Syyrian diktaattorin Bashar al-Assadin tukahduttava hallinto. Afrin oli yksi ensimmäisistä kaupungeista, jossa ihmiset liittyivät Syyrian hallinnon vastaisiin mielenosoituksiin. Kurdienemmistöisellä Afrinin alueella mielenosoitukset kehittyivät kuitenkin hyvin eri tavalla kuin muualla Syyriassa, jossa usein edistyksellisenä alkaneet paikalliskapinat tukahdutettiin verisesti Syyrian hallinnon toimesta. Missä syyrialaisten oikeutettua kapinointia ei murskattu kokonaan, liukui aloite Assadin hallinnon vastustamisessa asteittaisesti vuoden 2013 kuluessa erilaisille islamistiryhmille. Samana vuonna myös Daesh (ISIS) alkoi vallata alueita Syyriassa.
Pohjois-Syyriassa (kurdiksi Rojava), johon Afrin kuuluu, kurdienemmistöisten alueiden ihmiset käyttivät taitavasti hyväkseen ympäri Syyriaa puhjenneiden paikalliskapinoiden synnyttämää valtatyhjiötä ja kiihdyttivät jo vuosia aiemmin aloitetun autonomian rakentamista. Tämä johti vuoden 2012 heinäkuun 18.ja 19. päivän välisenä yönä siihen, että Kobanen kaupunkilaisten yleiskokous päätti aloittaa vallankumoukseen. Rojavan vallankumous levisi nopeasti kolmelle kurdienemmistöiselle alueelle (lännestä itään Afrin, Kobane ja Cizire), jossa on myös lukuisia muita etnisiä (esim. arabeja, assyrialaisia ja turkkilaisia) ja uskonnollisia (mm. muslimeja, kristittyjä, jesidejä) vähemmistöjä.
Alueelle muodostettiin eräänlainen valtioton demokratia, jonka kolme keskeistä periaatetta ovat suora demokratia, naisten vapautus ja ekologia. Rojavan yhteiskuntajärjestelmä on muodostunut apoistisen kurdiliikkeen vuosikymmenten aikana kokeilemista radikaaleista poliittisista käytännöistä ja kurdijohtaja Abdullah Öcalanin poliittisesta filosofiasta, jonka nimi on demokraattinen konfederalismi. Aluetta Daeshilta ja muilta mahdollisilta miehittäjiltä puolustamaan luotiin YPG-joukot ja niiden rinnalle naisseparatistiset YPJ-joukot. Koko Rojavan järjestelmä perustuu radikaalille sekulaarille mallille, joka ei pelkästään ota huomioon alueen lukuisia etnisiä ja uskonnollisia ryhmiä, vaan peruskirjassaan vaatii ottamaan ne kaikki mukaan päätöksentekoon. Aiemmin vaiennettujen ihmisryhmien mukaan ottaminen poliittisiin rakenteisiin koskee myös naisia, ja alueen vuosituhansia vanhoissa patriarkaalisissa rakenteissa on vallankumouksen myötä tapahtunut valtava käänne kohti parempaa. Tämän kirjoituksen lopussa on valikoima artikkeleja, josta lukijat voivat halutessaan tutustua tarkemmin Rojavan yhteiskuntajärjestelmään.
Vuoden 2014 syyskuussa Rojavan vallankumous nousi ympäri maailmaa otsikoihin, kun laajoja alueita Syyriasta valtaan saanut Daesh alkoi piirittää Kobanen kaupunkia. Tämä oli niin Suomessa kuin monissa paikoissa ympäri maailmaa lähtölaukaus uuden Rojava solidaarisuusliikkeen synnylle. Vastoin ennakko-odotuksia Kobane piti pintansa ja ajoi Daeshin pois kaupungista sekä myöhemmin koko Pohjois-Syyriasta. Rojava sai hetken aikaa olla rauhassa ja keskittyä uuden yhteiskuntajärjestelmänsä kehittämiseen. Huomion arvoista on kuitenkin, että kurdien YPG- ja YPJ-joukoista sekä heidän liittolaisistaan koostuvat Syyrian demokraattiset voimat (SDF) eivät jääneet lepäämään laakereilleen, vaan aloittivat syksyllä 2017 mittavan operaation Raqqan vapauttamiseksi ja Daeshin tuhoamiseksi koko Syyriassa.
Daeshin lisäksi Rojavan alueetta uhkasi vallankumouksen alusta lähtien Syyrian pohjoispuolella sijaitseva Turkki. Moderni Turkin valtio on sortanut maan kurdivähemmistöä perustamisestaan lähtien lähes sadan vuoden ajan. 1960-luvulla Turkin sortoa vastustamaan alkoi muodostua nykyaikainen kurdiliike, joka johti 1978 Kurdistanin työväenpuolueen (Partiya Karkeren Kurdistan, PKK) perustamiseen. 1980-luvulta lähtien Kaakkois-Turkissa on ollut käynnissä vaihtelevalla intensiteetillä ja hetkellisten tulitaukojen sävyttämä sisällissota, jota Turkki ei ole onnistunut voittamaan. Alunperin marxisti-leninistisesti järjestäytynyt ja kurdien kansallista vapautusta ajanut PKK päätyi 1990-luvun aikana käytännön kokemuksiin pohjautuvan mittavan itsekritiikin myötä vaihtamaan ideologisen linjansa vuonna 2005 demokraattiseksi konfederalismiksi, joka irtaantuu nationalismista painottamalla paikallista autonomiaa ja suoraa päätöksentekoa. Turkin kurdiliikkeen kokemuksissa ja demokraattisen konfederalismin on myös Rojavan vallankumouksen juuret. Turkin johto kauhistuikin, kun maan rajojen eteläiselle puolelle Syyriassa julistettiin kurdiliikkeen opeille perustuva autonominen alue. Rojavassa merkittävästi valtaa käyttävää PYD:tä pidetään Turkin valtiojohdon vihaaman PKK:n sisarpuolueena.
Turkki on asettunut tukemaan Syyriassa opposition kaikista taantumuksellisimpia voimia, sillä se pelkää Rojavan menestyksen voimauttavan myös maan omaa kurdivähemmistöä. Tämä on näkynyt Turkin tuessa eri islamistiryhmille, joita tällä hetkellä yhteen kokoava Turkish-backed Free Syyrian Army (TFSA) hyökkää parasta aikaa Turkin kanssa Afriniin. Kurdiliike on dokumentoinut, miten Turkki on antanut Daeshin liikkua maan rajojen yli. Samaan aikaan Turkki on (yhdessä Irakin Kurdistania hallitsevan oikeistonationalistisen kurdijohtaja Barzanin kanssa) pitänyt Rojavaa kauppasaarrossa. Turkin joukot ovat jo vuosien ajan tulittaneet rajan yli ja tukeneet tykistötulellaan Rojavaa vastaan hyökkääviä islamisteja, mukaan lukien Daeshia. Syyskuussa 2016 Turkin joukot ylittivät rajan, ampuivat kuoliaaksi ihmisiä ja pommittivat Rojavaa. Tästä lähtien eli jo reilusti yli vuoden Turkki on jatkuvasti tehnyt pistohyökkäyksiä Afriniin ja muilla tavoin häiriköinyt afrinilaisten ja alueelle tulleiden tuhansien pakolaisten elämää. Turkin armeija teki ANF:n mukaan vuonna 2017 576 yksittäistä hyökkäystä Afriniin, tappaen yhteensä kymmeniä siviilejä ja tuhoten rakennuksia.
Viimeisen viikon tapahtumat
Viikko sitten julkisuuteen tuli tieto, että Yhdysvallat haluaa luoda Pohjois-Syyrian 30 000 taistelijan vahvuiset rajaturvallisuusjoukot Irakin ja Turkin rajalle. Joukkojen tarkoitus olisi estää Daeshin taistelijoiden ja materiaalin kuljetukset alueelle. Koska aluetta pitää hallussaan SDF (josta enemmistön muodostaa kurdien itsepuolustusjoukot YPG ja YPJ), Turkki raivostui uutisesta. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan julisti pian, että Turkki on valmis hyökkäämään SDF:n hallussa pitämälle Afrinin alueelle ja Manbijin kaupunkiin Syyriassa. Torstaina 18.1. Turkki ja Venäjä kävivät neuvotteluja, jossa Venäjä ilmeisesti näytti vihreää valoa Turkin hyökkäykselle. Ei ole kuitenkaan selvää mihin kaikkeen Venäjä on suostunut. On myös spekuloitu, että Venäjän siirto liittyy Aleppon lounaispuolella olevan Idlibin tilanteeseen. Jos Turkin sotilaita ja niiden islamistiliittolaisia kuolee tarpeeksi Afrinissa, on Assadin ainoa haastaja Idlibissä al-Qaida. Turkin ja islamistien taistellessa kurdien ja heidän liittolaistensa kanssa molemmat osapuolet heikentyvät ja tämä parantaa Venäjän tukeman Assadin hallinnon asemaa Syyriassa. Alueen monimutkainen geopoliittinen peli tulee tuottamaan vielä paljon yllätyksiä.
Perjantaina 19.1. Turkki aloitti pommituksen Afrinin alueella, jota seurasi lauantaina Turkin maavoimien hyökkäys rajan yli. Turkin tavoitteena on sen omien sanojen mukaan luoda Syyrian puolelle 30 kilometrin ”suojavyöhyöke” (Afrin on noin 20 kilometrin päässä rajasta). SDF on ilmoittanut, että jos Turkki hyökkää se tulee puolustamaan aluetta. Hyökkäys Afriniiin on jatkunut sunnuntaina, maanantaina ja tiistaina. Turkki on antanut hyökkäykselle viattoman kuuloisen nimen ”Operation Olive Branch” (suom. Operaatio oliivinlehvä). Alueelta tulee jatkuvasti ristiriitaista informaatiota, mutta Turkki liittolaisineen ei vaikuta tehneen minkäänlaista läpimurtoa.
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Toni Alaranta esittelee artikkelissaan Turkin syyrialaisista islamistikapinallisista koostuvia liittolaisia hyökkäyksessä:
”Turkki ei hyökkää Afrinin kurdien kimppuun yksin. Kuten aiemmissakin operaatioissaan, se hyödyntää jälleen itsestään vahvasti riippuvaisia Syyrian islamistikapinallisia. Mediasta saamme lukea, että kyseessä on niin sanotun Vapaan Syyrian Armeijan taistelijoita – siis median äärimmäisen epäselvästi ’maltillisiksi kapinallisiksi’ kutsumia joukkoja. Tällaiset luonnehdinnat kuitenkin ennemminkin hämärtävät kuin auttavat ymmärtämään millaisista joukoista on kyse. Yksi tärkeimmistä Turkin kanssa yhteiseen hyökkäykseen osallistuvista joukoista on Failaq al Sham. Sen juuret ovat Syyrian Muslimiveljeskunnassa, ja täten se on ideologialtaan hyvin lähellä Turkin AKP:n (Adalet ve Kalkınma Partisi) poliittista ideologiaa. Syyrian sodassa Failaq al Sham on taistellut ennen mutta Syyrian hallintoa sekä Kurdien YPG:n joukkoja vastaan. Ryhmän jäseniä voi lyhyesti luonnehtia sunni-islamisteiksi. Se on ollut näkyvä osa al-Qa’idaan kytkeytyvien salafi-jihadi-järjestöjen (Ahrar al-Sham, Tahrir al-Sham) johtamaa Fateh al-Sham -koalitiota, joka on näytellyt pääosaa kaikissa niin sanottujen Syyrian kapinallisten voitoissa esimerkiksi Aleppon rintamalla. Ei ole väärin sanoa, että Syyrian sodan taisteluissa Failaq al-Sham taistelee al-Qa’idan aseveljenä.”
Alueella vaikuttavista voimista Alaranta kirjoittaa:
”Kuten tiedämme, Venäjä ja Yhdysvallat ovat alueella suojelemassa omia kansallisia etujaan. Alueellisista mahdeista samoin toimivat Iran ja Saudia-Arabia. Muiden maiden kantoja Turkin hyökkäykseen kannattaa siis pyrkiä hahmottelemaan sen kannalta mitä ne toivovat Syyriassa seuraavaksi tapahtuvan. Venäjä haluaa, että Assadin hallinto saadaan vakiinnutettua niin, että jonkinlaisen pienimuotoisen opposition olemassaolo sallitaan, mahdollisesti kyseeseen tulee myös federaatiomalli. Yhdysvallat on Syyriassa ennen muuta vastustamassa Iranin alueellista valtaa – tosin paradoksaalisesti USA:n toimet tuntuvat lähinnä lisäävän Iranin vaikutusvaltaa. Yhdysvalloille Turkki on tietysti tärkein alueellinen kumppani, jolta sallitaan hyvin paljon omapäisyyttä, todennäköisesti myös jatkossa.”
Turkin tavoitteena on murskata PYD asevoimineen ja liittolaisineen SDF:ssä, sillä Rojavan vallankumous kasvattaa myös PKK:n voimaa Turkissa. Ideologisemmalla tasolla naisten vapautukselle, etnisten vähemmistöjen osallistumiselle ja suoralle demokratialle pohjaava PYD:tä ja PKK:ta yhdistävä demokraattinen konfederalismi muodostaa päinvastaisen projektin kuin Erdoganin autoritäärinen, patriarkaalinen, nationalistinen, vallan keskittämiseen tähtäävä sekä suoraa ja jopa edustuksellista demokratiaa halveksiva AKP-puolue. Juuri demokraattisen konfederalismin edistämistä, Rojavan vallankumousta, kaikkien vapautta rakastavien ihmisten tulee tukea Syyriassa (sekä Turkissa, Iranissa, Irakissa ja laajemmin koko maailmassa).
Puolusta Afrinia ja vallankumousta
Turkin hyökkäyksen hetkellä on hyvä tuoda esiin Rojavan vallankumousta ja sen taustalla olevia ihanteita. Vielä vuonna 2014, Kobanen saarron aikaan, antropologi David Graeber ihmetteli Guardian-lehdessä miten ”jotain tällaista voi tapahtua niin, että kansainvälinen yhteisö ja jopa suurin osa kansainvälisestä vasemmistosta on sulkenut siltä silmänsä”. Graeber tarkoitti vuonna 2012 alkanutta Rojavan vallankumousta. Viisi vuotta myöhemmin Graber toisti, että hän pitää Rojavan järjestelmää ”tärkeimpänä poliittisena tapahtumana sitten Espanjan 1930-luvun vallankumouksen”. Vuoden 2018 alussa Rojava on jo tuttu nimi monelle niin maailmalla kuin Suomessa, ja kenties osa ihmisistä on tutustunut syvemminkin alueella menossa olevaan radikaaliin muutokseen. Muutama päivä sitten julkaistiin tunnettujen akateemikkojen vetoomus, jossa Graeberin lisäksi Noam Chomsky, Meredith Tax, Marina Sitrin, David Harvey, Debbie Bookchin Michael Hardt ja muutamat muut vetosivat Yhdysvaltojen, Venäjän ja Iranin hallituksiin estämään Turkin hyökkäyksen Rojavaan.
Suomessa on kuolemanhiljaista. Ainakin valtiojohdon tasolla, joka ei inahdakaan. Kenties tämä johtuu siitä, että Sipilän hallitus on ammentaa pohjimmiltaan samoista synkän oikeistonationalistisista pohjamudista kuin Turkin johto. Vuonna 2016 Sipilä kutsui Turkin pää- ja ulkoministerin Suomeen hieromaan kauppaa. Suomen poliittista johtoa Keskustan Juha Sipilästä Kokoomuksen Sauli Niinistöön ei vaikuta kiinnostavan se, että Turkki ei ole koskaan ollut demokratia. Onhan Sipilän hallitus tehnyt parhaansa kärjistääkseen luokkaeroja, vähentääkseen työväenliikkeen kamppailemalla saatuja oikeuksia ja lietsoakseen nationalismia sekä tämän kaiken kautta ruokkinut suomalaisen äärioikeiston kasvua.
Toimittaja Airin Bahmani nosti esiin Suomen Turkin kanssa käymän asekaupan, mikä on lopetettava välittömästi:
”Vuonna 2016 Suomi kävi asekauppaa Turkin kanssa lähes 12 miljoonalla eurolla. Turkki oli Suomen 4. suurin vientimaa (Safer Globe). Turkki on viime vuosina mm. vanginnut demokraattisilla vaaleilla valittuja kansanedustajia ja tukenut islamisteja Syyriassa.”
Kun valtiot Suomesta Yhdysvaltoihin ummistavat silmänsä Turkin hyökkäykseltä, jää tavallisten ihmisten ainoaksi vaihtoehdoksi se mitä Rojavassa on tehty jo vuosia, rakentaa kansallisvaltioiden keskitettyä valtaa purkavaa alueellista autonomiaa. Eilen Daesh, tänään Turkki ja huomenna jokin muu valta. On rakennettava autonomista voimaa, joka kykenee vastustamaan tällaisia hirviöitä synnyttävää kapitalismin rakenteita. Tässä Rojavan vallankumous on näyttänyt maailmanlaajuista esimerkkiä. Omasta elinympäristöstä lähtevän autonomisen materiaalisen voiman rakentaminen on sukupolvien mittainen projekti.
Mutta mitä voimme tehdä nyt?
On olemassa asioita, mitä meistä jokainen voi tehdä välittömästi. Kurdiystävä kertoi kysyttäessä mitä hänen mielestä Turkin hyökkäyksestä pitäisi ajatella:
”Turkki on tunnustettava Syyrian alueelle ongelmia aiheuttavaksi miehittäjävallaksi. Afrin oli Turkin hyökkäykseen asti Syyrian mittapuilla rauhanomainen alue, jossa asui myös tuhansia eri etnisyyksiä edustavia muualta maasta tulleita pakolaisia. Turkki ei ole koskaan hyökännyt samalla tavalla Daeshin kimppuun, mutta hyökkää nyt Afriniin. Maailman pitää ymmärtää, että Turkki on yksi alueen suurimmista ongelmanaiheuttajista. Länsimaalaisten on aika lopettaa Turkin tukeminen terrorismin vastaisen taistelun nimissä, sillä Turkin hyökkäys kurdijoukkoja vastaan tekee alueen terroristiryhmistä voimakkaampia. Turkki on vahva länsimaalaisten tuen ja niiden toimittamien aseiden takia. Länsimaalaisten on aika hyväksyä heidän vastuunsa Turkin voimistamisessa, sillä toimillaan Turkki vahvistaa vuorostaan islamistiryhmiä ja Daeshia.”
Useat kurdit Suomessa ja globaalisti ovat kehottaneet tekemään seuraavia asioita Afrinin puolesta:
– Ala puhumaan, kirjoittamaan, julkaisemaan ja jakamaan tietoa Turkin hyökkäyksestä ja osoita vastustavasi sitä. Täytä sosiaalista mediaa niiden ihmisten äänellä, jotka nousivat taistelemaan Daeshia vastaan sekä kamppailevat elämän, vapauden ja ihmisyyden puolesta. Levitä tätä ja muita kirjoituksia aiheesta (esim. tätä tekstiä).
– Osallistu mielenosoituksiin. Helsingissä järjestetään toinen mielenosoitus (ensimmäinen järjestettiin jo sunnuntaina) Turkin hyökkäystä vastaan Senaatintorilla keskiviikkona 24.2. klo 13:00, josta liikutaan Venäjän suurlähetystölle. Levitä kutsua vaikka et itse pääsisi paikalle.
– Järjestä omalla paikkakunnallasi mielenosoitus aiheesta. Voit olla yhteydessä Yhdessä Rojavan puolesta -ryhmään jos kaipaat tietoa, kontakteja ja tukea asiaan liittyen.
– Vaadi ja painosta Suomen poliittisia puolueita ja eri järjestöjä julkisia kannanottoja asiasta ja toimia hyökkäyksen vastustamiseksi.
– Kirjoita paikallislehteesi ja valtakunnallisiin lehtiin aiheesta. Vaadi lisähuomiota Kurdien tilanteelle Syyriassa sekä kaikille Turkin ja sen liittolaisten tappamille siviileille.
– Puolusta Afrinia!
Sami Salmela
Tutustu seuraavien tekstien avulle Rojavan vallankumouksen taustoihin, ihanteisiin ja käytäntöihin. Voit levittää tekstejä vapaasti verkossa tai tulostaa niitä ja jakaa eteenpäin. Levitä tietoa!
Toimituksessa:
- Eilen Kobane, tänään Afrin
- Vuoristojoen matkassa on monta mutkaa – Johdatus Rojavan vallankumoukseen
- Rojava – vallankumous puun ja kuoren välissä
- Miten ymmärtää kurdien vastarintaa?
- Vallankumouksellinen solidaarisuus: Rojava ja kansainvälinen taistelu
Muualla
- Abdullah Öcalan: Demokraattinen konfederalismi
- Dilar Dirik: Valtiottoman demokratian rakentaminen
- Dilar Dirik: Feminismi ja kurdien vapautusliike
- Dilar Dirik: Radikaali demokratia – fasismin vastaisen kamppailun etulinja
- Dilar Dirik: Rojava: Uskalla kuvitella
- Näpit irti Rojavasta – Taustaa Rojavan tilanteesta (2016)
- Dilar Dirik: Etuoikeuden haastaminen – solidaarisuudesta ja itsereflektiosta
- David Graeber: Miksi maailma ei piittaa Syyrian vallankumouksellisista kurdeista?
- Pohjois-Syyrian demokratialiike
Turkista:
Solidaarisuudesta:
Toimitus 